Hae tästä blogista

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Vaalipäivä

on pian muisto vain. Käytiin siis äänestämässä näissä ensimmäisissä hyvinvointialuevaaleissa ja samalla lenkkeiltiin. Valitsin oikotien metsän kautta, enkä ajatellut ollenkaan, kuinka raskasta on pohrustaa lumessa, kun hangessa ennen meitä sillä kesäpolulla oli vain kahdet jäljet . No onneksi joukon vanhinkin selvisi kunnialla; minun pitää vaan ensi kerralla muistaa pysyä kohtuudessa.
Tänään oli taas vaihteeksi suojakeli, eilen pikku pakkanen ja loistavan aurinkoinen sää. Kuvista näkee hyvin, että on kiva, kun on vaihtelevat säät ja maisemat erinäköiset päivittäin. Sama uimaranta eri suunnasta kuvattuna eilen ja tänään...
Keuhkolääkärini soitti tiistaina ja sovimme, että hän laittaa lähetteen keuhkoleikkaukseen. Silloin keuhkostani poistetaan ne "häikät", jotka siellä kuvissa näkyvät ja joita epäillään ehkä adenokarsinoomaksi. Niiden laadunhan tietää varmimmin vasta patologin tutkimuksen jälkeen. 

Tulevana tiistaina soittaa hematologini, joka kertoo viimeisimmän luuydinnäytteen tuloksen. Tietenkin toivon, ja ehkä jopa uskonkin, että luuytimessäni on edelleen täydellinen remissio, siis ei enää sairaita soluja. Oli miten oli, olen edelleenkin kiitollinen sille nuorelle (saksalaiselle?) miehelle, jonka ansiosta sain reilu 25 kuukautta sitten mahdollisuuden jatkoaikaan tässä elämässä. 

Toivonkin, että mahdollisimman moni suomalainen nuori liittyisi kantasolurekisteriin, sillä tarvitsemme lisää kotimaisia luovuttajia. Suomessa tehdään vuosittain 150-170 kantasolusiirtoa ja niistä 30-50 on suomalaisilta luovuttajilta. 

Tulimme juuri saunasta; en näet eilen muistanut saunoa, enkä edes laittaa saunaa lämpenemään. Nyt onkin sitten minunkin hyvä mennä katsomaan vaalilaskennan edistymistä. Saas nähdä, mitä lähipalveluja meille täällä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella tulevaisuudessa on tarjolla...

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

tavallinen sunnuntai

 alkaa taas olla ohi, siis koko viikonloppu on taas vietetty. Maanantaiaamuna työläiset lähtevät lähi- tai etätöihinsä, kukin paikallisen koronatilanteen mukaan.Me ikääntyvät eläkeläiset kännetään kylkeä ja odotetaan naapurin koiran haukuntaa; se kun on jo pitkään kertonut meille kellon olevan 9.20 eli ehkä olisi ylösnousun paikka. 

Menneellä viikolla jouduin käymään koronapesässä eli Hesassa. Käväisin maanantaina mennessä Malminkartanossa Ristikon parkkihallissa sulattelemassa autoani, kun siinä oli mm. takaluukku ja bensatankin luukku jäätynyt kiinni. Halli oli niin kivasti lämmin, että aika pian sain luukut auki, tiivisteet kuivattua ja voideltua silikonilla. Joten sain autoni tankattua, ja se hörppäsikin niin paljon kulkuvettä, että taisin ensimmäisen kerran maksaa tankillisesta reilun 100 Euroa, huhuh... 

Kävin samalla reissulla tapaamassa Jp:n pesuetta, tosin Matias ei ollutkaan kotona. Olivatpahan nuorimmaiset taas venyneet pituutta, joten ovat varmaankin saaneet vapaasti kasvaa, kuten isänsäkin aikoinaan.

Tiistaina ajelin Järvenpäästä suoraan Meilahden parkkiluolaan ja menin päiväsairaalaan luuydinnäytettä antamaan. Erikoistuvalle lääkärille kokeneempi selosti suoliluusta tehtävän näytteenoton niin yksityiskohtaisesti, että kuvittelin toimenpiteen olevan sille erikoistuvalle laatuaan ensimmäinen. Hän vakuutteli kumminkin pistäneensä aikaisemminkin, niin että tyynesti odottelin näytteenottoa, joka sitten onnistuikin kokeneemman käsikädessä -ohjauksella ihan moitteettomasti. Ymmärrän toki, että joskus joku on se ensimmäinen potilas, jolla erikoistuva lääkäri joutuu harjoittelemaan, vaan minä en se haluisi mielelläni olla. Ihan sama kuin aikoinaan työmaalla, kun kaivinkonekuski oli uraansa aloitteleva nuorimies. Tottahan se koneen käyttö on alkuun harjoiteltava jossain, kunhan ei vaan minun työmaallani.

Kolmiosairaalan laboratoriossa ei ollut jonoa ja laborantti sai verinäytteen otettua taaskin heti ensimmäisellä kivuttomalla pistolla. Onneksi vasemman kyynärtaipeeni ottosuoni on kestänyt kaikki ne sadat neulanpistot, joilla minusta viimeisen 7,5 vuoden aikana on otettu verinäytteitä. Oikeasta kädestä se suoni arpeutui jo talven 2015 sytokuurien aikana. Ja verinäytteiden tutkimustulokset on nykyisin katsottavissa Maisa-järjestelmästä jo muutaman tunnin päästä, aina en edes kerkeä kotiin, ennen kuin tulos on valmis. Ja nyt kaikki merkittävät arvot ovat edelleen hyviä.

Ja ettei tämä olisi pelkkää tekstiä, niin olihan minulla kamera käytössä tälläkin viikolla. Ja se oli myös Jp:llä käytössä. Hän kuvasi Paavoa ja Boltia ja minä latasin kuvat kotiin päästyäni koneelle ja ihan pikkusen käsittelin niitä, lähinnä laitoin valkotasapainon kohdilleen.

Paavo


Bolt

 Kotiuduttuani kävin rannassa kuvaamassa ja samoin muutaman muunkin kerran, sillä olihan tässä aurinkoisiakin päiviä. Nyt viikonloppuna emme ulkoilleet ollenkaan, sillä on liukasta, sateista ja kova tuuli.





Aurinko oli tänään noussut klo 9.07 ja se laski 15.53, joten päivällä oli pituutta 6 tuntia 45 minuuttia. Niin, tokihan päivä nyt vielä jatkuu, vaan ei ole enää meillä aurinko horisontin yläpuolella. Kevättä kohti mennään, jahka saadaa talven selkä taitettua...



sunnuntai 9. tammikuuta 2022

perinteitä jatkaen

 yritän taas kirjoittaa ja julkaista tätä blogia kerran viikossa, sunnuntaina. HUOM. siis ainakin yritän!

Tämä uusi vuosi ja tammikuu 2022 on alkanut ja korona senkun edelleen rajoittaa meitä. Vaikka eiväthän nämä haitat tästä Covid19-viruksesta nyt näin eläkeläisille kovin rajoittavia ole. Siis ainakaan meillä, verrattuna muuhun elämäämme. Kotona olla möllötetään, vähän lenkkeillään sään salliessa ja käydään lähikaupassa pari kertaa viikossa. Tai, no oikeastaan onhan tässä nyt kaikki menot jääneet tietenkin pois, sillä oltaisiinhan me ilman koronanpelkoa varmaankin käyty edes sukulaisissa tuolla pk-seudulla. Nyt en uskalla pojankaan luokse mennä kuin vain käväisemään ja silloinkin FFP2-maski naamalla; normaalisti olisin siellä yötä, kun aamulla on aikainen meno Meilahteen luuydinnäytteeseen.

Nyt alkuvuonna on lunta tullut jo melkein riittämiin. Välillähän täällä etelässä jo kerkesi muutaman kerran lumet liki sulaakin, vaan nyt sitä taas on. Ja kun pakkasia on tiedossa, niin varmaan tuo lumimäärä toistaiseksi pysyykin. Ja luonto on tietenkin talvikauneudessaan liki mykistävän upeaa, katsopa:





Niinpä tämä 1. viikko tätä vuotta 2022 on pian ohi ja innokkaasti odotamme talven väistyvän ja kevään koittavan. Ja johan nyt onkin ihan melko selvästi hieman pitempi päivä kuin vielä viime vuonna, eikös vain. Aurinko nousi Hangon horisontissa tänään 9.22 ja laski 15.49. Päivän pituus oli siis 6 tuntia 27 min. Talvipäivän seisauksen aikaanhan päivällä taisi olla pituutta 5 tuntia 55 minuuttia. Siis ihan selvästi kevättä kohti menossa ollaan, vaikka kuvassa onkin vielä ripaus syksyä......



sunnuntai 2. tammikuuta 2022

2-vuotispäivä ohitettu

ja elämä on kait ihanaa, kun sen vain oikein oivaltaa. Viimeksi kirjoitin toukokuussa, jolloin kerroin vuoden 2020 muista tapahtumista kuin pelkästä sairastamisesta. Sen voit lukea tästä.  
Jostain syystä minun on ollut tooosi vaikeaa ruveta kirjoittamaan tätä blogiani. Vielä toissavuonna kirjoitin kerran viikossa kuulumisiani, nyt jo pelkkä aloittaminen tuntuu ylivoimaiselta. Ja kuitenkin liki päivittäin mielessäni pyörii ajatuksia, jotka pitäisi muka kirjata muistiin, ja edelleen luettavaksi. Uskomattoman ristiriitaista, ota tästä nyt sitten selvää... 
Koronahan on rajoittanut meidän kaikkien elämää, joillain enemmän ja toisilla vielä enemmän. Meidän oleilua se ei ole paljoa muuttanut, kotona olla jollotetaan, eikä käydä muualla kuin kaksi kertaa viikossa lähikaupassa Tammisaaressa. Siis ei yhtään yön yli -reissua matkailuautollakaan, ja nythän auto on ollut seisomassa jo marraskuun alusta asti, kun siinä ei ole talvirenkaita...
Tammikuussa jatkettiin pannuhuoneessa käyntejä, siis omakotitalossa piti pitää lämmitys toiminnassa. Hankittiin onneksi etäluettava lämpömittari, niin ei tarvinnut varmuuden vuoksi ajella pannuhuoneelle, vaan kännykkään tuli ilmoitus, kun pannun lämpötila laski; vasta sitten lähdettiin pumppaamaan pellettiä.

Kävin myös 6,5-vuotis mammossa Lohjan sairaalassa. Terveyskeskuslääkäri soitti myöhemmin, että rintojen osalta kaikki oli ok, seuraavan kerran sitten 2 vuoden päästä.

Helmikuussa oli ilmeisesti pakkasia, sillä saimme vihdoin pakastimen sulatettua ja onnistuin naapurin avustuksella saamaan jäälyhdyn.




Ja Kalevalanpäivänä näyttikin jo kevät olevan tulossa, koska oli 10 astetta lämpöä 😄.


Maaliskuun alkupuolella ajeltiin kerran Salossa varaosaostoksilla ja kun kerrankin olin takapenkillä matkustamassa, niin saatoin kuvat maisemia. Ja harmaata tulosta lumisateessa tuli:



Kuun puolivälissä kävin taas Meilahdessa hematologian poliklinikalla lääkärintarkastuksessa ja iloitsin, kun kaikki oli edelleen ok. Käynnin innoittamana käsittelin muutamat kuvat:



Alkuvuonna näytti lumimäärä vaihdelleen kovasti. Koostin maaliskuun puolivälissä videon, josta vähän näkyy lumen vaihtelua




Ihan maaliskuun lopulla saimme koronarokotukset. Minä tosin otin omani vasta lääkärintarkastuksen jälkeen, vaikka eihän siitä mitään oireita minulle tullutkaan... 
Ja joutsenet saapuivat toitottaen kesänviettoon tänne pohjolaan.


Huhtikuu alkoi aprillaten kyläläisiä, sillä eihän silloin vielä kukaan ollut maalannut pysäkkikatoksiin kuvia.


Kuun alussa oli jo niin kevät, että kuvasin krookuksia ja ekat sinivuokot.



Muistiinpanoistani selviää, että kävimme melko usein lenkillä, jopa ihan rämpimässä metsässä, joten silloin minulla lienee ollut vielä ihan kohtuullinen kunto. 

Toukokuussakaan ei ollut mitään sen ihmeellisempää, Lenkkeiltiin, valokuvasin ja käsittelin kuvia julkaisukelpoisiksi. Kävin taas verikokeissa, nyt sekä Jorvia että Meilahtea varten. Ei mitään ihmeellistä tuloksissa, jotka olivat jo Maisassa ennen kuin ennätimme kauppareissulta takaisin kotiin. Alkukuusta sain vihdoin urakoitua edellisen blogikirjoitukseni valmiiksi; sen joka kertoi vuoden 2020 yleisestä kulusta kohdallani. 

Kesäkuussa alkoi oikea kesä. Panin perunaa ämpäreihin kasvamaan, syötiin raparperipiirakkaa, saunoin vihdan kera, kävin keuhkofunktiotutkimuksessa Meikussa ja kuvauksissa Jorvia vasten  sekä kuvasin tietenkin taas ihan samoja kohteita kuin aiemminkin alkukesällä. Molemmista tutkimuksista oli vain liki hyviä tuloksia: NETin turvottamat imusolmukkeet vatsassani olivat pysyneet ennallaan, kiitos kuukausittain saamani Oktreotid-pistoksen. Keuhkoissa ei mainittavaa vikaa ja luuydinnäytteessä viallisten solujen määrä oli ehkä vähän entisestään vähentynyt. Ja kotimatkalla ajoin Fagervikin kautta, kun siellä on niin värikästä kuvattavaa. Niin ja käytiinhän me äänestämässäkin kunnallisvaaleissa. Ja koronarajoitukset jatkuivat edelleen.

Fagervikin punaista...
Heinäkuussa oli edelleen tosi lämmintä, silti jaksettiin käydä lenkillä suh't usein. Tyhjensimme myös Koppnäsinkadun taloa, joka oli nyt vihdoin pantu myyntiin. Ja isäntä aloitti lenkkikaverin kanssa urakan: saunaan piti saada uudet lauteet. Miehet tekivät lauteiden rungon ruostumattomasta teräksestä pulttiliitoksin.


Kuun loppuolella kuvasin täysikuuta oikein kahtena iltana, vaan enpä oppinut harjoituksistani huolimatta sitä kuvaamista kunnolla. 


Tampereelta oli ent. kuvauskaveri perheineen Hangossa lomareissulla, joten kävin heitä tapaamassa uimarannalla, enkä vieläkään uinut itse. Sen sijaan olin käynyt eräänä iltana mattorannassa pesemässä muutaman pienen maton. 


Loppukuusta oli sitten verannan lautalattian purku ja urakoitsija teki meille uuden "pation" betonilaatoista. Ihan siistihän siitä tuli...


Ennätettiin vielä ennen kuun vaihtumista käväistä Lohjalla tutustumassa  Alitalon viinitilaan.



Elokuussa kesä jatkui, enkä silti uinut kertaakaan, olimmehan jo toukokuussa kahlanneet paljain jaloin uimarannalla. Saimme punkkirokotukset, vaan niistä ei ollut apua punkkien hyökkäyksiin, sillä mieheltä löytyi taas pari punkkia jaloista. Matias täytti  18 v ja muistelimme sitä, kun aikoinaan purjehdusreissulla Pyhtään Kaunissaaressa mies kävi nukkumaan viereeni ja heräsikin aamulla Mummo kainalossaan.

Yhtenä viikonloppuna olin Miniän ja Samun kanssa HI:n retkellä Korkeasaaressa. Kivaa oli pitkästä aikaa, kun vielä muutamassa kohdin oli opaskin selostamassa.





Muisnaistulien yötä vietettiin taas elokuun viimeisenä viikonloppuna. Silloin olivat Sinikka ja Matti vierailulla ja käväisimme yhdessä tansseissa lavalla ja rannassa kokkoa katsomassa.





Samana viikonloppuna pidettiin myös Lappohjapäivät, jossa minulla oli  tietenkin kameran mukanani




Loput Lappohjapäivien ja Muinaistulien yön kuvat löytyvät tästä kansiosta

Syyskuu oli verisyöpäkuukausi, joten päivitin facen kansikuvani.


Lappohjan koululla alkoi valokuvakurssi, jonne meitä osallistu liki 10 valokuvauksesta kiinnostunutta kyläläistä. Jatkoimme kokoontumisia kerran viikossa koko syksyn ajan, vaan nyt kevätlukukaudella ilmoittautuneita ei enää ollutkaan tarpeeksi, joten kurssi ei jatku. Kurssilla tehtiin muutama kuvausretki ja opeteltiin paljon uusia tekniikoita.


Osallistuin eräänä viikonloppuna Rintasyöpäyhdistyksen "Inspiroiva omakuvamatka minuun"-kurssille, joka järjestetään Kulttuurikeskus Sofiassa. Siellä Leena Louhivaara johdatteli meitä osallistujia valokuvauksen keinoin matkalle minuun itseeni. Meistä osallistujista kehkeytyi tiivis joukko, joka suunnittelee jo uutta yhteistä tapaamista.





Ja Siskolalaisia meitä oli muutamia sieniretkellä, opastetulla sellaisella Veikkolassa. Minä sain hyvää liikuntaa, raikasta ilmaa, vähän sieniä ja joitain valokuvia, tietenkin.




Syyskuun lopulla kävin Meilahdessa luuydinnäytteessä ja Hesassa katsomassa viimeisimmän Bondin HI tarjoamassa ennäkkönäytöksessä.

Lokakuun alussa näin toistaiseksi viimeisen kerran Hematologian poliklinikalla lääkärini. Luuydinnäytteessäni ei enää ollut sairaita soluja, joten seuraava näyte otetaan vasta nyt tammikuussa, enkä ilmeisesti silloinkaan enää tapaa lääkäriäni; hän on vain puhelimitse yhteydessä minuun.

Lappohjan kyläyhdistys oli järjestänyt vierailumatkan Koveharin satamaan. Meitä oli reissussa linja-autollinen kyläläisiä tutustumassa sataman toimintaan. Oppaiden johdolla saimme hyvän kuvan sataman toiminnasta.






Koverharin satama kuvattuna pimeällä Lappohjan uimarannalta...

Ja lokakuussa oli koululaisilla syysloma, ja silloin pääsin taas käväisemään Teijossa, kuten monena syksynä aiemminkin.
Vaijerilossilla saareen makkaranpaistoon ja Teijon kirkon ohitse takaisin tiaisia ihmettelemään. Olipa taas kiva päivä.






Marraskuussa jouduin / pääsin aloittamaan taas lymfaterapian Tammisaaren terveyskeskuksessa, sillä vasen käteni näytti vähän turvonneen, vaikka syytä siihen en tiedäkään.  Kävin myös kokovartalon TT-kuvauksessa Jorvissa endrologilääkäriäni varten. Ja sitten pääsinkin lentämään pohjoiseen, Rovaniemelle. Sieltä jatkoin Päivin kyydissä Kilpisjärvelle, jossa tapasin vanhoja tuttuja ja kohtalotovereita. Olipa virkistävä pidennetty viikonloppu kauniissa maisemissa talven keskellä. 





Marraskuun lopulla avattiin Lappohjassa kauan odotettu Joulupolku, jonka vapaaehtoiset kyläläiset olivat tehneet. Olin paikalla kameroineni ja kaikkia kuvia voi katsella tästä kansiosta.




Ja Jorvin endrologin luona kävin 2-vuotis lääkärintarkastuksessa ja kuulemassa, että NET-kasvaimeni suhteen kaikki on hyvin ja ennallaan. Kuitenkin lisäksi hän kertoi, että kuvissa oli näkynyt oikeassa keuhkossani pari hämärää kohtaa, jotka eivät ilmeisestikään ole NET-kasvaimen metastaaseja. Pääsisin kuulemma jatkotutkimuksiin hyvin pian.

Joulukuun alussa tapasin keuhkolääkärin Tammisaaren sairaalassa ja sain tietää, että jo aiemmin oli keuhkossani havaittu jotain, mikä arveltiin mamillan varjoksi. Se oli kuitenkin nyt hieman kasvanut, joten se ei ilmeisestikään ole mikään varjo. Tuo häikkä on keuhkon alaosassa ja sen lisäksi samaisen keuhkon yläosassa on joku toinen, pienempi häikkä. Niinpä lääkäri laittoi kiireellisen lähetteen Meilahteen jatkotutkimukseen.

Lenkeillä käytiin joulukuussakin ilmojen niin salliessa. Minä en nimittäin aina osaa ajatella, että sää on vain pukeutumiskysymys. Palelen ylen aikaa, paitsi löylyssä ja illalla saunan jälkeen. 



  



Joulu tuli ja meni, kahdestaan kotosalla, ja aivan vuoden lopuksi pääsin TT-ohjattuun neulanäytteen ottoon Meilahteen. Toimenpide oli sinällään täysin kivuton. Keuhkon puhkaisemisesta seurasi lieväilmarinta, joten jouduin olemaan liki iltaan asti päiväsairaalan vuoteessa kyljelläni.

Huomenna, tämän vuoden 1. maanantaina sitten Tammisaaren keuhkolääkäri soittaa neulanäytteen tuloksista, jos niistä jo silloin jotain on tiedossa. Joten jääköön seuraavan kirjoituksen aiheeksi se, mitä tämä vuosi toi tultuaan.

Toivotamme sinulle erinomaisen hyvää koko tätä loppuvuotta 2022. Olkoon se  kohdaltasi paaaaljon parempi kuin mennyt vuosi 2021.


 Ja paistaahan se päivä risukasaankin...