Hae tästä blogista

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

syyskuussa jo ollaan

 ja jotenkin ihan yllättäen. Vastahan oli ihan kesäkuuma ja nyt sitten muutaman yönä on ollut vain viitisen astetta lämpöä. Vaan eipähän oikeastaan koskaan voi etukäteen tietää noista ilmoita, vaikka säätiedottajat mitä lupailisivat. Ja syyskuutahan vietetään veri- eli hematologisten syöpien tietoisuuskuukautena.


Lomareissun kuvia olen jo saanut omalle koneelleni, vaan kun se kuvankatseluohjelma on edelleen haussa, niin en oikeastaan ole kuvia päässyt valkkaamaan. Toisaalta olen niitä kyllä edestakaisin selannut, sillä tein karttaa matkakohteista ja yöpymispaikoista. Vaan olipa vaikeeta, kun mitään en meinannut muistaa ilman kuviani ja niiden ottoajankohtia. Ja jokaisen kirkon paikkakunta oli haettava kännykän Lens-sovelluksen avulla netistä. Ja vaikka siis olinkin yrittänyt jokaisessa kirkossa kuvata jonkin nimilapun tunnistukseksi. 

Kartta löytyy  selostuksineen Mapsista.


Huomenna täytyy ruveta kyselemään tk:sta, koska ohjattu vesivoimistelu taas alkaa. Ymmärsin keväällä, kun lopetettiin, että minullekin olisi paikka varattuna nyt syksyllä. Kansalaisopistossa ei oikeastaan ole mitään, johon voisin osallistua, kun esim. kivenhiontaakaan ei enää ole ohjelmassa.

Viikolla kävin TT-kuvauksessa ja keskiviikkona minulla on tapaaminen keuhkolääkärin kanssa Tammisaaren sairaalassa. Toivottavasti en saa mitään hälyttäviä, ikäviä uutisia...

Vieläkö olis kesää jäljellä...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!