Hae tästä blogista

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

26.10. Tuulinen sää

on hieman kiusannut ainakin nyt loppuviikosta. Perjantaina lenkillä käydessämme tuntui etelän puolen tuuli tosiaankin kylmältä, kun se puhalsi lenkkipolullemme. Kävimme siis taas Prediumissa edestakaisin ja polku kulkee merenrantaa myötäillen. Onneksi takaisintulomatkalla pahin puhuri tuli hieman takamyötäiseen, joten reippaasti kävellen selvittiin...

Alkuviikko menikin taas Hesassa, toivottavasti oli viimonen punkteeraus. En onnistunut vielä saamaan lääkärinlausuntoa, joka olisi toimitettava poliisille, kun täyttää vuosia. Tai siis kuorma- ja linja-auton ajo-oikeuden haltijoiden on se toimitettava. Tämän hetkinen näkökykyni ei täytä vaatimuksia; olen kyllä menossa silmäleikkaukseen, vaan en vielä ensi kuussa. Joten lienee parasta tyytyä vain henkilöautokorttiin...

Ruoholahdessa kävin fysioterapiassa ja pois lähtiessäni uskaltauduin ulos kylmään ja tuuliseen, vaikkakin aurinkoiseen säähän ihmettelemään suurta laivaa. Mielestäni oli aika ihmeellistä nähdä laiva pienehkössä kanavassa, jossa ei näkynyt mitään satamarakenteita.
Kyseessä oli hiililaiva, jolla oli omat nosturinsa ja kauhansa, joilla se purki lastiaa suppiloihin. Niistä hiili ilmeisestikin kulkeutuu Salmisaaren suuriin maanalaisiin kallioluolavarastoihin.

Hiililaiva purkaa lastiaan Ruoholahdessa

Ja kotiin Lappohjaan palattuani näin ensimmäisen kerran tänä syksynä lunta: sitä oli ohut kerros maassa, ei kuitenkaan onneksi tietä liukastamassa.



Olen yrittänyt vaihtaa yhteen takkiin vetoketjua, vaan on se vaikeeta. En nimittäin meinannut saada millään purettua sitä vanhaa, risaa ketjua pois. Ketju oli omeltu ainakin kolmeen eri kertaan ja ainoastaa punaisella langalla ommellut tikit onnistuin näkemään ja sain ratkottua...


Torstaina kävimme taas lenkkikavereitten kanssa kahvitus-ajelulla ja poimimassa omenia. Antonovkat olivat lehdettömässä puussa ja ravistamalla ne putosivat pehmeälle nurmelle. Kun haukkasin yhtä omenaa, huomasin sen olevan jäässä. Poimimme kuitenkin mukaan neljä pussillista noita maukkaita hedelmiä. Kotona sitten lohkoin yhdestä pussillisesta piirakkatarpeiksi 4 pikkupussiin ja lopuista keitin sosetta kolmisen litraa. Lenkkikaveri oli omistaan keittänyt 6 litraa hilloa.


Samalla omenanhaku-reissulla kiersimme Taalintehtaan ja Vestanfjärdin kautta. Jälkimmäisessä kylässä en ennen ollut käynytkään. Siellä on tosi upea harmaakivikirkko, jonne sisään en päässyt, sillä siellä oli ilmeisesti siunaustilaisuus menossa.

Vestanfjärdin uusi kirkko on vuodelta 1912.
 Uuden kirkon lähellä mäen päällä oli sitten vanha kirkko, joka on käytössä kesäisin, esim suosittuna vihkikirkkona.

Vestanfjärdin vanha kirkko on vuodelta 1759..
Lauantaina kävimme taas lenkkikavereiden kanssa ajelulla ja nyt päämääränä oli Turun silakkamarkkinat. Kiersimme Aurajoen rantoja aika pitkään, ennen kuin niitä silakoita vihdoin oli oikeesti näkyvillä. Vain kolme kalavenettä oli rannassa, Hangosta,Taivassalosta ja Hiittisistä. Niistä  vain maistelimme erilaisia silakoita, emme ostaneet. Silakalle tulee kilohintaa turhan paljon, kun purkissa on esim. 160 gr kalaa ja hintaa on 6 Euroa...

Kaksi kolmesta silakan myyntiveneestä Aurajoen rannassa.
Söimme kuitenkin eräässä teltassa paistettuja kilohaileja ison roveellisen 10 Euron hintaa. Kyllä siitä 4 henkeä sai kunnon päiväpalan...

Laakeemmalla pannulla paistettuna kilohailit olisivat ehkä muussaantuneet vähemmän...
Nyt sunnuntaina, 26.10.14, ollaan taas siirrytty normaaliaikaan. Aurinko on tänään noussut Hangossa kello 7.34 ja laskee 16.49. Minä taidan jo silloin olla Hesassa, sillä huomenaamulla tapaan ensimmäisen kerran onkologin Hyksissä.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Kaunis syysviikko on ohi

ja tänään on ollut sateinen ja tuulinen päivä. Vaan kuitenkin aika lämmin: toissa yönä käväisi täälläkin lämpötila nollan alapuolella, kun taas tänaä aamuna oli 10 astetta lämpöä.

Eilen nautimme siis mahdollisesti viimeisestä aurinkoisesta, lämpimähköstä syyspäivästä ja kävimme lenkkeilemässä taas Prediumissa; kyllä oli ihanaa ulkoilla.


Tänään on sitten ollut pyykkipäivä; peräti ekan kerran lomalta paluun jälkeen. Koko päivähän siihen tuhlautui, vaan nyt on taas kaikki vaatteet puhtoisina kaapeissa.

Näin syksyllä lehdet putoavat puista maahan.Eilen koivuissa oli vielä upeat kullalta hohtavat lehdet ja tänään ne kaikki lehdet ovat märkinä maassa. Ja aiheuttavat "lehtikelin", siis luikastuttavat mm. raitiovaunuja. Minäkin koin tuommoisen liukastumisen, kun astuin huolimattomasti asfaltilla olevien märkien lehtien päälle. Jalka lipesi, vaan onneksi pysyin pystyssä...


Olen lueskellut aina välilllä pilleriltäni vanhoja kirjoituksia, siis ladannut ilmaista luettavaa sellaisilta kirjailijoilta, joiden kuolemasta on yli 70 vuotta. Löytyvät  Projekti Lönnrotista Viimeksi lukaisin taas Juhani Ahon Lastuja. Nyt on menossa Lydia Koidulan Ojamylläri ja hänen miniänsä. Ja miten mukavaa vanhaa kieltä onkaan kuulostella, vaikka en ääneen luekaan...

Pihlajan marjat ovat tänä vuonna maukkaita; ja niitä on paljon...




lauantai 11. lokakuuta 2014

Kirjoitustauon jälkeen

Syksy on jo pitkällä; luonto näyttää aurinkoisena päivänä kauneimmat värinsä ja masentavina sadepäivinä tuuli irrottaa lehtiä puista. Olen pitänyt taukoa tämän blogin päivityksestä, kun on ollut muuta askaretta ja tärkeämpää ajateltavaa. Olen ollut leikkauksessa ja nyt odottelen hoitojen alkamista, ja purjehdusbloginkin päivitys on vielä kesken. Yritän tässä syksyn aikana saada rästityöt tehtyä, jos hyvin käy...

Kotiuduimme kesäveneilymatkaltamme heti syyskuun alussa. Melkein saman tien lähdimme Miehikkälään jatkamaan keväistä puu-urakkaa. Silloin pääsiäisenähän puupinot jäivät peitettyinä ulos ja nyt kävimme kärräämässä puut liiteriin, katon alle.

Tässä kolmen päivän aherruksen tulos...



Toissa viikonloppuna Fiskarsissa oli taas Slow Food-lähiruokamarkkinat. Kävimme naapureiden kanssa katsastamassa tarjonnan, kuten viime vuonnakin.

Nyt minulla ei ollut kameraa mukanani, joten kannattaa katsoa viime syksyn kuvia täältä

Juttu tuosta kauniista lokakuisesta viikonlopusta löytyy tästä linkistä.



Kun en tosiaan ole jaksanut kuvata tänä syksynä juuri mitään, niin tässä muutama kuva ruskasta syksyltä 13.