Hae tästä blogista

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kirppiksiä ja kaunista ilmaa.

Maanantaina oli lämpömittarissa harvinaiset lukemat: jo aamusella 15 astetta. Ja puoleltapäiväin jo 20 varjossa, huh, huh. Kyllä nyt aukenivat villitulppaanit ja sunnuntaina leikattu heinä kuivui kasoihin, jotka olisi vietävä kompostiin.

Tiistaina pääsin taas lasten luo, siis lapsenlastekin. Tehtiin mukava kävelyreissu jätevuorelle. Tällä kertaa olivat mukana kaikki lapset äitineen. Viime keväänä tein saman matkan poikien kanssa ja edelliskeväänä vain Matiaksen kera. Siitä seikkailusta on tehty "kuvakirja"; kuvia tuli nytkin vaikka kirjaksi asti...

Järvenpäässä oli keskiviikkona kaupungin järjestämä Liikuta minua -tapahtuma. Siellä laulettiin, tanssittiin ja liikuttiin yhdessä. Liikuntapisteissä oli mahdollisuus kokeilla mm. saappaanheittoa ja pesäpallon tarkkuuslyöntiä. Maksuttoman tapahtuman tarkoituksena oli saada kaikenikäiset ihmiset liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Paikalla oli liki 500 osallistujaa, jotka nauttivat monipuolisesta ohjelmasta ja kuumasta auringosta.

Torstaina sain vihdoin ikkunat ja verhot pestyä. Silityslautaan olin viime vuonna Jpään Prisman remontista ostanut uuden värikkään päällisen. Se olikin metka: kun sitä silitti, niin kangas muutti väriään. Ohjeen mukaan kuumentunut alusta helpotti ja nopeutti silitystä, vaan en minä verhoja silittäessäni mitään apua huomannut ;-)

Eilen minäkin pääsin/ennätin mukaan veneen laittoon. Pesin veneen sisältä sillä aikaa, kun miehet laittoivat maston kuntoon. Huomenna SeijMer sitten toivottavasti pääsee veteen. Minä puolestani pääsen huomenna kuvausretkelle Nuuksioon. Tarkoitus on hyvässä seurassa kiertää 4 km:n Haukankierros ja nauttia luonnosta, makkaroista sekä kuvaamisesta.



Tänään oli Hangossa perinteinen tapahtuma: Lions-klubin kirpputori. Paikalla oli väkeä tungokseen asti ja tavara teki kauppansa. Minä ostin alcantra-kangasta, jolla aion jossain vaiheessa päällystää käytössä kuluneet tuolin pehmusteet.


Myytävänä oli todella paljon tavaraa, ja halvalla meni!
Yksi kauneimpia esineita oli vanha ompelukone, jossa oli intersiakoristelua. Joku puutyötaitoinen saisi siitä mielenkiintoisen entisöintikohteen.

Pöydän etureunassa on "mittanauha"!



Kaupunkireissulla kuvasin "normaalien" näkymien lisäksi muutaman puun, joita en tunnista.  Kuvat löytyvät kansiosta, jossa on muitakin puu-kukka-kuvia. Olisi kiva, jos joku tunnistaisi tuntemattomat, kiitos!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mukavan lämmin päivä

on tämä sunnuntai ollut. Jo aamusta lämpötila oli 10 astetta, mitä ei pitkään aikaan ole ollutkaan. Aurinko on noussut tänään jo klo 4.40 ja laskee klo 22.11, joten päivällä on pituutta 17 h 31 min. Vielä päivät pitenevät reilun kuukauden ja sitten...

Alkuviikosta oli sen verran aurinkoista, vaikkakin koleaa ja tuulista, että saimme veneen pestyä.
Kansi oli hoidettu jo sunnuntaina ja sitten tiistaina päivällä pestiin ja vahattiin vasen kylki. Illemmalla, kun aurinko ei enää paistanut toiseen kylkeen, saimme senkin käsiteltyä kuntoon. Onneksi minun ei tarvinnut hikoilla yksin, vaan olin Jassun apuna.  Valokuvista tehty video valottaa hieman, millainen urakka oli. Kyllä lapaluissani tuntui muutaman päivän, että olin ahkerasti heilutellut käsiäni ja kiipeillyt telineeltä ylös-alas liki parikymmentä kertaa.

Mukavan yllätyksen koin keskiviikkona, kun huomasin voivani ottaa "uudet" jalkineet käyttööni. Viime kesänä ostamani lenkkarit mahtuivatkin nyt jalkaani ja niillä on ollut erittäin mukava ja tukeva kävellä.
Kenkät Avia archrocker shoes ja niistä näyttää oleva paljonkin asiaa netissä.
Niissä on erikoinen pohja, jonka pitäisi auttaa kulkemaan oikeassa asennossa, ja geelityyny, joka tukee jalan kaarta. Hyvä nykyiselle lättäjalalleni.

Aurinko on saanut pihamme kukat kukkimaan ja omenan ja kirsikan nuput paisumaan. Ruusun älysin leikata vasta eilen, toivottavasti se kuitenkin taas pian kukkii tumman punaisin ruusuin, kuten aiemminkin. Pengoin ruohon seasta pääsiäisen aikaan haravoimani saarnin oksat, kun en aiemmin ollut huomannut niitä viedä pois. Eilisen pihan yksityiskohtia voi katsella Picasa-kansiossa.

Tänään piha onkin jo eri näköinen kuin eilen. Nurmikko venähti niin pitkäksi, että minun oli  leikattava se jo tänään. Ruohonleikkuri vähän nikotteli talven jäljiltä, vaikka mies aamulla sen kunnostikin. Vaan sain kuin sainkin ruohot katkottua ja huomenna ne sitten on haravoitava kompostiin. Eilen villitulppaanit olivat vielä nupussa, tänään niitä oli auki iltapäivällä jo kymmenkunta keltaista kaunotarta.

Toivottavasti kesä on lämmin!
Aion nimittäin tehdä itselleni kesämekon. Tai ehkä kaksikin. Ostin Lidlistä pussilakanan, joka riittää oikein hyvin kahteen mekkoon. Kuvasta näkyy, että se lakana on kaksipuolinen, joten saan sekä raidallisen että kukallisen vaatteen käyttööni kesäksi. En tartte enää kuin hyvät kaavat, ompelukoneen ja nuppineuloja. Niin, ja hieman ompelijan taitoja..., jotka ovat vuosikymmenien kuluessa jo unohtuneet.
Tämä ostos siksi, että lakana on seersukeria, josta saan silittämättä siistit päällepantavat.

Marttalassa kertoiltiin, mitä ikkunasta näkyy. Tässä meidän eilinen näkymä; ei ikkunasta vaan ovelta kuvattuna, kuten niin monasti ennenkin.








sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Kevät etenee

ja paremman toivossa olen jo heittänyt toivon...

Viime syksynä, lokakuussa, leikatut vasemman jalan vaivaisenluu ja vasaravarvas eivät taida palata entiselleen. Tai eivät tietenkään, koska ne on leikattu, mutta jalkateräni ei myöskään palaudu näköjään entisiin mittoihinsa. Siis entisten kenkien mahduttaminen jalkaani on mahdotonta. Paitsi niiden muutamien, jotka ovat niin "pehmoisia", jotta ne eivät ollenkaan tue jalkaani.

Siis pitäisiköhän leikkauttaa tuo toinenkin vaivaisenluu, ja vasta sitten ostaa uudet kengät, kun molemmat jalkaterät ovat turpeita?

Kuluneella viikolla sain taas olla päivän mieluisassa työssä ja sen jälkeen ajelin 2-tietä Kokemäelle. Ihmettelin taas kerran kummaa tiensuunnnittelua: Tiellä on 100 km/h nopeusrajoitus ja liittymiä ilman kääntymiskaistoja, eikä liittymäalueella ole pienennetty nopeuksia rajoituksin. Vastaavasti mm. 7-tiellä Pyhtäällä on liittymät kaistoitettu oikein kunnolla ja nopeusrajoitus laskettu 8-kymppiin. Ei muistaakseni aikoinaan noin epäloogista tiensuunnittelua opetettu.

Kokemäellä ennätin vain saunoa ja yöpyä, sillä torstaina jatkoin matkaa Jyväskylään ja Vaajakoskelle. No, tosin ennätin aamulla ihailla suurta Kokemäenjokea ja kuvata siitä yhden panoraaman.


Katsastin Vaajakoskella suvun nuorimmaisen ja Jyväskylässä sammutuspeiton käyttöä.
Yö meni hyvin Omenahotellissa ja takaisin Kokemäelle ajoimme Tampereen keskustan kautta. Siellä kuvasin taas tulta, vaikka se paloikin puhki :-)


Hangossa on tänään Äitienpäivänä ollut kaunis, aurinkoinen päivä. Tosin tuuli oli melko kovaa ja siksi pyöräillessäni kaipasin pipoa päähän. Jouduin veneenkannen pesun jälkeen fillaroimaan rannasta kotiin, kun viivyttelin risukossa kuvaamassa "harvinaista" kukkaa. Kaunis, pieni, hentovartinen vaaleanpunaiselta näyttävä kukkanen. Vaan selvisihän tuo nimikin jo: kyseessä on ketunleipä. En koskaan aiemmin ole nähnyt ketunleivän kukkivan, vaikka sen lehtiä olenkin vuosittain syönyt.

Ketunleivän toinen nimi on käenkaali. Pihallamme kasvaa käenrieska, pieni sellainen, ja tämän viikon luontoääni radio suomessa (vai ensi viikon) on käenpiika. On siinä käkiä kerrakseen...

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Superkuita ja sinivuokkoja

on tällä viikolla bongailtu.
Vaan ensin vastaukseni Inspis Foton valokuvahaasteeseen: Jännitys.
Pitäisi kirjoittaa yksi juttu, vaan vähän jännittää, mitä siitä tulee. Siis tyhjän paperin kammo.






Viikolla käväisin taas Jpäässä. Siskon avustamana sain putkiremontin takia tyhjätyn verkkokomeron siivottua. Saimme myös raahattua tavarat sinne takaisin paikoilleen. Ja kun kerrankin olin innostunut touhuamaan, niin sain vaihdettua muutaman kukan altakasteluruukkuun. Samalla ne saivat pitkästä aikaa mullanvaihdon. On se kumma, että en raatsi luopua kukistani, vaikka niistä ei ole muuta iloa kuin kastelu...

Tein miehen kanssa pienen lenkin metsän kautta Hangonkylän sumuiseen rantaan. Sumu oli niin sankkaa, että Levatorin nosturit eivät erottuneet juuri laisinkaan.


Samalla katsastimme viime kesänä tehdyn matonpesupaikan ja se oli tosi hieno. Isot, hyvät altaat ja pesutasot, raanavesi, viemäri ja mattomankeli. Kelpaa siellä mattoja kuurata, vaikka niihin ei meriveden tuoksua enää saakaan. Vaan eipä likaannu merivesi enää pesuaineista. Pienenä miinuksena huomasin, että ne altaat saattavat olla liian korkeita keskimittaa lyhyemmille ihmisille; joutuu hankaamaan harjalla ehkä kädet kohotettuina.

Samalla matkalla näimme vuoden ensimmäiset sienet. Ei, emme löytäneet  korvasieniä, vaan tienposkesta muutaman lakkisienen. Lakki kuiva, laakea, jalka ontto, molemmat ruskeita, heltat irtotyviset, melkein valkeat; emme tunnistaneet, eikä kännykän kamera tarkentanut.

Superkuu siltoineen
Viime yönä oli taivaalla ilmiö nimeltään superkuu. Kuu oli täysi ja lisäksi se oli kiertoratansa lähimpänä Maata sijaitsevassa pisteeseessä eli perigeumissa. Siksi se kuu mollotti taivaalla noin 15 % tavallista kirkkaampana.
Käväisin illalla tuulisella rannalla ja sain jonkinlaisen kuvan kuusta ja sen sillasta.  Kun kuu sitten oli noussut tarpeeksi korkealle, jotta olisin saanut sen kuvattua tuulettomalta kotipihalta, oli taivas jo aivan pilvessä, joten eipä tullut komeita kuukuvia tälläkään kertaa. Netissä superkuusta näyttää onneksi olevan ihailtavaksi kymmenittäin kuvia .

Superkuu on ihan pilvessä
Eilen kadun puolella nurmikolla nokki tammenterhoja outo lintu. Ei pulu, ei sorsa, ei fasaani. Mies sen lopulta tunnisti, kun lähistöltä kuului tutuhko ääni. Se oli metsäkyyhky, jota en ennen ollut nähnyt. Kuvankin siitä kännykällä otin, vaan lintu lehahti lentoon, ennen kuin sain oikean kameran esille.

Hangossa kasvaa paljon sinivuokkoja. Omalta pihaltamme niitä kuvasin jo viikko sitten, vaan nyt käväisimme Appelgrenintiellä, lähellä Plagenin rantaa. Siellä on metsä sinisenään vuokkoja; viehättävän näköistä! Laitoin muutaman kuvan Picasa kansioon muillekin katsottavaksi.


Ensi viikolla on varmaan aika palata Paremman toivossa -jatkokertomukseen. Vaikka en juuri enää usko parempaan tuon jalkateräni suhteen.