Hae tästä blogista

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Huhtikuu lopuillaan

ja tämä viimeinen sunnuntai on sateinen. Satoi sitä tuossa viikollakin, kun jouduin viettämään arkipäivät poissa kotoa.

Sadetta


Maanantaiaamuna lähdin liikkeelle hyvissä ajoin, jotta ennätin käydä Meilahdessa laboratoriossa ennen luuydinbiobsiaa.

Meilahden sairaala-alueen pysäköintiluolastot ovat tooosi suuria...

 Tuo näytteenotto ei juuri eronnut luuydinnäytteestä; siinä ilmeisesti sen ruiskulla imettävän näytteen lisäksi kaivettiin kait jonkinlaisia näytepaljoa sieltä luuytimestäni. Toimenpide ei juurikaan sattunut; sen sijaa meinasi sattua lääkärin puhe kahdelle toimenpidettä seuranneelle kandille. Tohtori vertaili kahta erilaista hoitotapaa ja kertoi, että  toisella saavutetaan kaksi kukkautta lisää elinaikaa potilaalle. Taisin henkäistä aika syvään, sillä lääkäri kiirehti lisäämään, että hän ei nyt puhunut minun tapauksestani. Näytteet saatiin otettua ja tutkittavksi ja biobsian tulokset saan tietää ilmeisesti toukokuun alkupuolella, kun menen 7A -osastolle tapaamaan lääkäriäni...

Mannilantiellä jouluruusut lopettelevat kukintaansa...
Tiistaina jätin auton Järvenpäähän ja lähdin junalla Hesaan. Kunnon kaatosade häiritsi kävelyäni asemalle ja meitä kastuneita, vaikkakain sateenvarjon alla kulkeneita, ihmisiä tungeksi junaan. Ja kun juna seisahtui Keravalle, ei siellä ollut satanut yhtään. Onneksi ei Hesassakaan satanut, kun kävelin Merimiehenkadulle Siskojen vuosikokoukseen. Siellä tehtiin tärkeitä päätöksiä yhdistyksen tulevaisuudesta ja syötiin Silvopleen hyvää kasvisruokaa.
Kokouksen jälkeen sain kyydin Malminkartanoon pojan luokse; pitkästä aikaa oli kiva tavata koko perhe, vaikka Samu olikin leirikoulussa 😉 ...

Hääkuvauksen ABC
Tiistaina junailin taas Hesaan, tai oikeastaan vain Pasilaan asti. Ja tietenkin Jäkessä taas satoi lähtiessäni, ei onneksi kuitenkaan niin paljoa kuin edellisiltana. Meillä oli HI:n kamerakerhossa aiheena Hääkuvaus. Häiden kuvausta harrastava Hannu Tiainen piti meille mielenkiintoisen alustuksen aiheesta Hääkuvauksen ABC. Pikkusen oli vähän kuulijoita mukavasta aiheesta huolimatta; ettei vain olisi insinöörien mielenkiinto valokuvaukseen ja kerhotoimintaan hiipumassa.

Kyllä on entinen Pasilan ratapiha muutoksessa...

Minulle oli päivällä soitettu maanantaisten verikokeitten tuloksista. Ne osoittivat veriarvojeni nousseen niin paljon, että saatoin jatkaa kuukausi sitten keskeytynyttä sytostaattipillerikuuria.  Ja pistoshoito alkanee jahka nyt kaikki menee hyvin ja käyn tapaamassa lääkäriäni 7.5.

Perjantaina lähdin sitten ajelemaan takaisin kotiin. Bensiinitankkista oli melkeesti pohja näkyvissä, niin minun täytyi etsiä joku tankkauspaikka, jossa polttoaineen litrahinta olisi alta 1,499. Siis kalliiksi on taas tuo menoveden hinta noussut raakaöljyn hinnannousun myötä. Polttoaine.net sivustolta sitten huomasin, että Kirkkonummen Teboililla olisi lähiseutujen halvimmat taksat ja kurvasin sen kautta takaisin 51-tielle kohti Hankoa. Melkein kotona eli Karjaan eteläisessa tiehaarassa olevalla Shellin huoltamolla oli sitten kuitenkin se halvin polttoaina, 1,409. Vaan enhän tuota ollut älynnyt katsoa etukäteen...

Lauantai meni leppoisasti, kun käytiin kaupassa, imuroin huushollin, pesin suihkuhuoneen ja saunottiin. Lenkille en jostain syystä enää jaksanut lähteä, vaan ihan hyvä oli päivä muutenkin.

Nyt tänään sunnuntaina huomaan, mitä sivuvaikutuksia niistä sytostaateist alkaa tulemaan. Ääneni on jo maassa, kieli hieman arkana, päätä koskee ja liikkuminen on jäykempää kuin aiemmin. Näistä huolimatta kävimme lenkillä, vesisateessa. Ei siis huomattu sadetta, ennen kuin astuimme ovesta ulos. No, kävimme vain venerannassa, sillä luultavasti sinivuokot eivät sateella olisi aukaisseet kukkiaan. Niinpä niitä ei olisi kannattanut kameran kanssa käydä etsimässä, vaan yritänpä aurinkoisemmalla ilmalla uudestaan.





sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kevätinnostuksen vallassa

päätin kirjoittaa unohtuneeseen sunnuntaiseen tapaan pienen jutun.

Talvi piti meitä otteessaan aika pitkään tänä vuonna. Ja nyt sitten tuo kevät oikukkaine säineen tuli melkeesti yhdessä hujauksessa. Vaan vielähän tuo ilma ennättää kylmetä, vappuun on vain reilu viikko...

Kolme vuotta sitten ensimmäinen krookus tuossa pihalla kukki jo 19.3. tänä keväänä vastaavaa näin vasta 18.4.




Olen yrittänyt käydä epäsäännöllisen säännöllisesti lenkillä, vai lieneekö tuo säännöllisen epäsäännöllistä tuo lenkkeilyni. Usein tieni johtaa rantaan täällä Lappohjassa; en Hangossa ole tainnut kuvata koko vuonna. Minusta on kiva kuvata samoja kohteita eri aikoina, kuvista näkee hyvin ajankulun ja maiseman muuttumisen. Esimerkkinä tuo Strömudden, Virtaniemi, tai sotilasniemi, kuten minä sitä nimitän.


tuolta oikean yläkulman laiturilta käyn yleensä kuvaamassa tuota rantanäkymää...
näkymä 19.4.18.


näkymä 2.2.18.

Tänään teimme pitkästä aikaa ympäristö- ja kulttuurikierroksen autoillen lenkkikavereitten kanssa. Yhteiset kävelylenkit ovat käytännössä jo jääneet pois, vaan sujuuhan tuo yhdessäolo autoillenkin.

Kiersimme reitin Snappertuna-Fagervik-Inkoo, ja kotimatkalla poikkesimme Tammisaaressa Dagmarin lähteellä.

Snappertunassa kävimme häiritsemässä jumalanpalvelusta, kun menimme sisään kirkkoon kellojen soiton jälkeen. Keltaisessa puukirkossa ja sen kellotapulissa on ilmeisen uudehkot paanukatot ja kirkko hautausmaineen sijaitsee korkealla mäellä.

kellotapuli on vuodelta 1776

Kirkko on valmistunut v. 1689, alttaritaulu on 1840-luvulta

Edellisellä reissulla oltiin Fagervikissä (4.5.14) hieman myöhemmin kuin nyt, sillä silloin siellä kannatti pysähtyä kuvaamaan; siis luonto oli jo kunnolla herännyt. Fagervikin kuvat löytyvät tästä kansiosta.

Matkalla Inkooseen ostimme saaristolaisleipää. Ei, ei siellä ollut kauppaa, vaan itsepalvelumyyntipaikka. Limppua 400 gr neljällä Eurolla ja rahat sai jättää tiskiin.




Sateisessa Inkoon kirkonkylän satamassa kävimme ihmettelemässä purettuja laitureita. Varmaankin ne rakennetaan uudestaan entistä ehompina.


Laitureita purettu
ja kalastus kielletty...
Tammisaaressa on Dagmarin puisto, luonnonsuojelualue, jossa on Dagmarin lähde. Venäjän keisari Aleksanteri III ja hänen tanskalaissyntyinen puolisonsa Dagmar, (keisarinna Maria Fjodorovna) kävivät Dagmarin lähteellä huvipurrellaan viisi kertaa 1800-luvun lopussa mm. täydentämässä aluksen vesivarastoja. Siitä lähde on saanut nimensä.
Parkkipaikalta alas lähteelle on aikamoinen alamäki ja lähteeltä on vielä matkaa rantaan. Jaksoin kuitenkin kävellä takaisinkin autolle, hyvä minä...

Lähteeltä on vielä matkaa rantaan
kirkas on vesi lähteessä

Keisarinnan kuva ja lähteen muistomerkki 

Källvikenin aluetta hoidetaan edelleen puistomaisesti

Tänään on näyttänyt sataneen hieman täällä kotonakin, eikä vain Inkoon maisemissa. Ei kuitenkaan ole ollut ukkosta niin kuin edellisyönä, jolloin välähtelivät kevään ensimmäiset salamat ja jyrinä oli aikamoinen. Vaan paukkeeseen ja jyrinöihin täällä Lappohjassa on totuttu (pakko tottua), sillä tuossa naapurissa Syndalenin metsissä armeija pitää kovapanosammuntojaan useamman kerran vuodessa.

ensimmäinen leskenlehti, 9.4.18

kevään ensimmäinen kuvaamani sinivuokko, 18.4.18.

leppä kukkii

taisi jo aiemminkin tämä pariskunta pesiä täällä...





sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Syksy ja talvi 2017-18

on jo mennyttä aikaa. Vaan millaista; muistankohan tai haluanko edes muistaa?

Syyskuu kului hyvin kauniissa säässä: kävin keräämässä puolukoita ja sienia, sekä tietenkin kuvaamassa.


Syyskuun 19 päivänä kävin Siskot ry:n edustajana osallistumassa "Suomesta syövänhoidon mallimaa 2020" -seminaariin Musiikkitalolla. Siellä oli luennoitsijana mm. Mika Kontro, joka syyskuun alussa oli väitellyt tohtoriksi akuutin leukemian yksilöllisistä hoitomuodoista. Olipa mielenkiintoinen päivä, vaikka osa tieteellisestä asiasta menikin hieman ymmärrykseni ohi. Jossain vaiheessa päivää aloin tuntea vatsakipua, vaan se ei estänyt minua seminaarin loputtua ajamasta pohjois-Tapiolaan hammaslääkäriin. Kirurgi poisti aiemmin sovitun mukaisesti 2 hammastani ja kehoitti minua menemään päivystykseen, koska vatsakipuni oli jo hyvinkin huomiotaherättävää.

Niinpä sitten kotimatkalla kurvasin Tammisaaren sairaalan päivystykseen valittamaan vatsakipua, jonka olin tunnistanut divertikuliitiksi. Minulla oli diagnosoitu  joskus vuosikymmenet sitten tulehtunut divertikkeli, ja nyt yhdistin oireet. Sairaalassa verikokeitten jälkeen jouduin odottelemaan muutamia tunteja, koska päivystävä lääkäri oli kuulema jossain kiireellisemmässä tehtävässä. Paikalla oli toinenkin lääkäri, vaan jonkun kertoman mukaan niin uusi ja kokematon, ettei häntä voinut käyttää. Myöhemmin illalla uuden tutkimuksen jälkeen minulle ilmoitettiin, että jäisin osastolle yöksi.

Syyskuun 20 päivänä minulle tehtiin taas verikokeita ja otettiin luuydinnäyte "sternumista" eli ilmeisesti rintalastan yläpäästä.  Soitin kotiin ja pyysin miestä tuomaan minulle joitain tarvikkeita, koska näytti, etten heti pääsisikään kotiin. Ja kun hän seuraavana päivänä tuli reppuni kanssa, oli samaan aikaan ambulanssi hakemassa minua Meilahteen. Saamani diagnoosi oli akuutti leukemia (AML) ja sen jatkohoito olisi Kolmiosairaalan hematologisella osastolla Meilahdessa.

Muutaman tunnin ajon jlkeen saavuin siis osastolle 7A. Muistaakseni kävelin ihan omin jaloin yksityishuoneeseen, vaihdoin potilasvatteet päälleni ja yritin kotiutua.

näkymä huoneeni ikkunasta osastolta 7A. Vastapäätä Syöpäklinikka, jossa kävin rintasyöpähoidoissa lokakuusta 14 toukokuuhun 15...

 Minulle kävi lääkäri selittämässä, mitä kaikkea leukemiahoidoista seuraa. Esimerkiksi hiukset tulisivat lähtemään rankkojen sytostaattihoitojen johdosta ja saisin maksusitoumuksen peruukin ostoon. No, totesin, että tuo on minulle jo tuttu juttu, kuten osittain tämä leukemia-sairautenakin. Peruukkiasia oli minulle tuttua muutaman vuoden takaisten rintasyöpähoitojen takia  Eräs ystäväni oli sairastanut leukemian vuosikymmenen alussa ja kirjoittanut siitä blogissaan. Koska olin lukenut hänen kuvauksensa taudista ja sen hoidoista, eivät lääkärin kertomat asiat minua juuri pelästyttäneet.
Hoidot alkoivatkin pian sairaalaan saavuttuani, ensin sain erilaisia antibiootteja suoneen divertikuloosin parantamiseksi. Myös sytostaattitiputukset olivat jokapäiväisiä. Luonani vierailivat niin sosiaalihoitaja kuin fysioterapeuttikin, vatsaani kuvattiin ja sydäntäni tutkittiin useamman kerran. Välillä minulla oli useita päiviä ripulia, välillä suu kipeä, vaan onneksi divertikuliitti saatiin paranemaan. Verikokeita otettiin joka päivä ja kanyyliä vaihdettiin vähintäin joka toinen päivä. Onneksi minulla ei ole neulakammoa...

Sairaalassaoloa piristivät muutamat vierailut, kiitos kaikille! Ilahduttavinta taisi kuitenkin oll Saaran piirtämä onnittelukortti:




Lokakuun 20 päivänä pääsin kotilomalle, kun sytostaattihoidot olivat siltä erää ohi.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Kevät 18 jo pitkällä

ja edellinen päivitys on viime syksyltä. Yritän piakkoin saada aikaan jutun, jossa kerron syksyn ja talven tapahtumista, jotka ovat osaltaan estäneet minua päivittämästä tätä blogiani...