Huhtikuu 2024 on tullut

 ja maaliskuu meni ihan kommentoimatta. Vaikka kyllä minä postasin yhden uuden jutun, kun aloitin kirjoittaa viime kesään matkailuautoreissusta blogia. Ja siis julkisin jo ensimmäisen osan.

Maaliskuussa ei kait ihmeempiä tapahtunut. Naistenpäivää ja Joutsenten yötä vietettiin, kävin katsomassa elokuvan Myrskyluodon Maija ja pääsin vihdoin Siltasairaalaan luubiopsiaan. Tiina Lymin ohjaama elokuva sai kaiholla muistelemaan aikoinaan TV:ssä esitettyä Maijaa; tämä uusi on mielestäni hieman yliromantisoitu ja ylidramatisoitu versio kirjasta. Ja vielä kun en älynnyt ostaa lippua eläkeläisalennuksella, niin jäi hieman valju maku siitä kokemuksesta. 

Sen sijaan erittäin hyvä maku jäi  Siltasairaalan reissusta: toimenpiteen jälkeen nautin hyvin ansaitsemani päiväunet erittäin hyvässä sängyssä. Eikä se sänky pelkästään ollut hyvä, vaan siinä oli ihana, ilmeisesti viskoelastinen, petauspatja, joten pitkästä aikaa tunsin todella rentoutuvani. Pitänee hankkia kotiin samantyylinen nukkumisalusta.

Pääsiäinenkin tuli ja meni maaliskuun puolella. Oli muutama erittäin keväinen päivä, ihanteellisia ulkoilupäiviä. Minulta vaan tuo lenkkeily ei enää sujukaan kunnolla, kun kunto pettää kesken urakan ja jalat ovat kipeät. Niinpä kävin autoillen rannassa kuvaamassa muutaman kerran.

Ja kaksi suvun tyttöä vietti syntymäpäiviänsä, joten kävin syömässä kakkua sekä Jyväskylässä että Malminkartanossa.

Vesijumppa alkoi helmikuun lopulla ja huomenna taas pääsen altaaseen liikkumaan. Muuten ihan mukavaa liikuntaa, vaan jalat helposti kramppaa siellä vedessä, oikein meinaa tehdä kipeää. 

Ja sitten torstaina menen taas Meilahteen, nyt lääkärin vastaanotolle kuulemaan mikä tauti luihini on tehnyt kertymiä. Tuloksista sitten myöhemmin tietoa...

helmikuu on tullut

 tulleet valkohanget, pakkasherra nurkissa jo paukuttaa...

Niinhän tuota on tullut ja ollut; ja välillä tietty sitten suojakeli ja mahdottoman liukasta. Joten ulkoiltua on tullut turhan vähän, liki vain pakolliset kuppareissut. Auringonlasku oli kuun alussa kuvaamisen arvoinen, vaikka autoillen rantaan meninkin...

Käväisin Meilahdessa, Tornisairaalan röntgenissä, kaulan alueen ultrassa. Hammaslääkäri oli vuosi sitten laittanut lähetteen, mitä lie epäilyt silloin. Nyt kuitenkin kaikki näytti olevan kunnossa, ei struumaan viittaavaa eikä turvonneita imusolmukkeita. Reilu kuukausi sitten olen saanut toisen lähetteen, nyt luubiopsiaan. Siihen ei minulle kuitenkaan vielä ole annettu aikaa, joten epäselvää toistaiseksi on, mitä luustossani olevat keräymät sisältävät.

Ystäväni julkaisi tänään facessa kivoja kuvia aurinkoisesta vähälumisesta metsästä. Niistä innostuneena keräsin rohkeuteni, vedin irtoliukuesteet kenkiini ja lähdin lenkille. Ja kyllä piha olikin liukas. Lähtiessäni ihmettelin, kun jään narske kuului vain vasemman kenkäni painuessa jäähän. No, enpä sitä sen kauempaa miettinyt, hain aurinkolasit autosta ja suunnistin kadulle. Satamatiellä oli jo aivan selvä kevättalven merkki: aurinko oli sulattanut osan jäästä ja asfaltti oli paljastunut...

Taiteilin eteenpäin ja oikaisin metsäpolulle, jota usein kuvaan ja joskus käytänkin. Sielläkin tuppasi olemaan liukasta, joten osan aikaa kuljin hangella, sillä varjopaikoissa oli hankikanto...

Kun sitten pääsin takaisin tielle, niin ihmettelin taas jaloistani kuuluvia ääniä: vasen jalka rahisi ja oikea oli hiljaa. Silloin tajusin, että oikeassa jalassa oleva liukueste on väärin päin, piikit kengän pohjaa vasten. Koska tie oli tosi liukas, ei minun auttanut muu kuin kiivetä lumipenkan yli mettän puolelle, nojata puun runkoon ja taiteilla kenkä jalasta. Suhteellisen helposti sain sen liukuesteen käännettyä ja lopulta kengänkin taas jalkaan. Jatkoin varovaisin askelin matkaani kohti pienvenesatama, jossa näytti olevan paljon väkeä. Tai ainakin parkkipaikka oli täysi kuin parhaaseen kesäaikaan.

Jäällä näytti olevan kulkijoita ja hetken suunnittelin sinne menoa itsekin. Vaan se jää oli kuitenkin aivan pelkkää kirkasta jäätä (ehkä paikoin sohjoa), joten katsoin parhaimmaksi pysyä kuivalla maalla ja laiturilla.

Vaikka tie on hiekoitettu, on sora painunut jään sisään, joten ei siitä kävelijälle juuri apua ollut. Jouduinkin kulkemaan tien sivussa hankea pitkin, jotten taas katkonut jalkaani.

 Lenkkikaveri tuli tiellä vastaan reippaasti kävellen; hän oli ulkoiluttamassa uusia nastakenkiään. On se kumma, että minua liki parikymmentä vuotta vanhempi mies pystyy kulkemaan täysin rennon näköisenä ja reippaana, kun minä puolestani köpöttelen kuin vanhempikin mummo😞

 

Lopulta kotiin päästyäni olin aivan kuitti; tuo liukkaalla liikkuminen jäsenet jännityksessä on todella rasittavaa ja lisäksi tuntuu kuin toinen polveni olisi hieman kipeytynyt.

Päivän pituus oli tänään noin 9,5 tuntia, ja huomenna se on jo 5 minuuttia pidempi, kevättä kohti ollaan menossa.

..

Mukavaa lopputalvea sinullekin, lukijani...

Hyvää tätä koko loppuvuotta 2024

 toivotan sinulle, lukijani. Eipä olla tavattukaan sitten lokakuun alun jälkeen, jolloin kirjoitin viimeksi. 

Kesän lopulla kävin mammografiassa ja ultrassa Lohjalla; kaikki hyvin. Siskon kanssa käväistiin päiväreissulla Juvalla kummipoikaani katsastamassa ja samalla reissulla kuvattiin Juvan kirkkoa. Syksy eteni kauniina ja syyskuuta vietettiin taas verisyövän tietoisuuskuukautena. Kovasti minäkin yritin värvätä nuoria miehiä kantasolurekisteriin, jotta kaikilla tarvitsijoilla olisi mahdollisuus saada sopivat kantasolut elämän pelastavaan kantasolusiirtoon. 

Juvan kaunis kivikirkko

Syksyn edetessä kävin keuhkoröntgenissä ja sitten pääsinkin taas Kilpisjärven reissulle. Nyt tein matkan yöjunalla Kolariin ja siitä kaverin kyydillä Kilpparille. Enpä paljoa jaksanut ulkoilla lumisen liukkaissa olosuhteissa; sainpahan kuitenkin nähdä komeita revontulia. Kuvasinkin niitä, vaan julkaistavaksi taisi kelvata vain pari heikkotasoista näppäisyä. 

Tromssaan tehtiin päivämatka paikallisen taksin kyydissä ja siellä kuvasin paremmalla menestyksellä. Eipä ollut kiva tulla lumisesta talvimaasta sateiseen Helsinkiin.

Lenkkikaverille jätimme jäähyväiset Karjaalla Pyhän Olavin siunauskappelissa ja sieltä kiiruhdimme Lohjalle silmäpistosta saamaan. Olen nyt parin vuoden ajan saanut vasemman silmäni vanhuuden märkärappeumaan hoidoksi 4-8 viikon välein Avastin-sytostaattipistoksen. Alkuun sain sen tuossa Tammisaaressa, vaan nyt kilpailutuksen jälkeen olen hoidossa Lohjan sairaalassa, jonne taas ensi viikolla ajellaan. 

Ja matkailtua tuli enemmänkin, kun yhden viikonlopun vietin opiskelemassa vertaistukea Tampereella. Aamiaiseksi hotellissa maistui Mustamakkara, nam nam..

Ja marraskuuhun mahtui myös teatterikäynti ruokailuineen. Oltiin 55-vuotis yo-juhlan järjestelyporukan kanssa katsomassa Hiirenloukku-näytelmä Kaupunginteatterin Areena näyttämöllä. Olihan se mielenkiintoista katsottavaa ja loppuratkaisu oli yllättävä, taattua Agatha Christietä.

Joulukuu meni kummemmitta tohinoitta ohi, ihan rauhallisesti vietettiin 4-vuotissyntymäpäivääni naapurissa. Muutaman joulukortin lähetimme ja loput joulutervehdykset välitettiin sähköisesti. Naamakkain ei taidettu oikein ketään nähdä, niin tiukasti oltiin omissa oloissamme joulun ajan, höösäämättä.

 Nyt tammisuussa  2024 on ollut ennätyskylmää kait koko Suomessa. Pakkasen takia emme ole järin paljoa ulkoilleet. Kävin kuitenkin junailemalla Hesassa, nyt kun Hangosta kulkee H-lähijuna Karjaalle,  ja taas teatterissa. Katsottiin Kansallisen pienellä näyttämöllä Europea ja syötiin kokoustaen ravintola Kosmoksessa. Ruoka oli hyvää ja paikka "vain" pikkusen eri näköinen kuin aikoinaan 80-luvulla siellä aiemmin käydessäni. Hesarissa sattui juuri olemaan artikkeli Kosmoksen historiasta, mielenkiintoista. Sieltä kuvat kannattaa katsoa ...

Ravintola Kosmoksen paistetut silakat...

Kuun vaihteessa menen PET-TT -kuvaukseen Meilahden syöpäkeskukseen. Syksyn keuhkoseurannoissa havaittiin luustossani skleroottisia muutoksia, joiden alkuperää tutkitaan. Tuloksia tullee helmikuun aikana, joten niistä sitten myöhemmin...