Aurinko nousi tänään klo 5.32 ja laski klo 21.21 , joten päivällä oli pituutta 15h 41 min. Aamuisin ei meina saada nukutuksi tarpeeksi pitkään, kun on niin valoisaa jo aikaisin. No, sitkeästi silmät kiinni ja selkä ikkunaan, niin kohta sitä taas nukahtaa uudelleen...
Tein tänään pihalla hieman hommia, kun huomasin pionipenkin vaativan siivousta. Samalla sain kuvan Inspis Foton haasteeseen 091: Epäsiisti
Siis syksyllä oli näköjään jäänyt pionin varret katkomatta tästä penkistä, joten se näyttää aika epäsiistiltä. Kiskoin ja taittelin vanhoja sitkeitä varsia ja nypin jopa joitan rikkaruohoja ja nyt pioneillä on enemmän tilaa tehdä uusia komeita kukkavanoja.
Eilen olin harvinaisen aikaisin ylhäällä, eikä syy ollut yksinomaan auringon: Hangon matkailutoimisto järjesti kevään ensimmäisen tutustumismatkan Uddskatan luonnonsuojelualueelle. Meitä retkeläisiä oli mukana parisenkymmentä ja Ympäristöyhdistyksen asiantuntevia oppaita kaksi.
Uddskatan alue on Suomen mantereen eteläisin kolkka ja se sijaitsee Hangon tulliniemessä, vapaasataman "takana". Sinne ei siis ole pääsyä ilman Vapaasataman alueen läpikulkuun oikeuttavaa, lintuasemanhoitajan myöntämää kulkulupaa. Meillä tuollainen roopuska oli, kun maksoimme kukin 15 € matkan järjestelyistä. Ja kyllä se kannatti. Reissulla näimme lintujen rengastusta Haliaksella, kävimme mantereen eteläisimmällä kalliolla, näimme monipuolista luontoa, venäläisten aikoinaan rakentaman bunkkerin rauniot, tulenjohtotornin eli nykyisen lintutornin ja kevään ensimmäisen käärmeen. Se oli tosin "vain" rantakäärme, joka lämmitteli risukasassa auringonpaisteessa.
Minullakin oli kamera mukana ja kuvasin ahkerasti. Tulokset näet Picasa-albumistani . Käy tutustumassa Uddskataan!
Pihalla ovat krookukset jo kuolleet ja antaneet tilaa idänsinililjoille. Scillat kukkivat ja levittäytyvät pitkin pihaa ja karviaisessa on jo melkein kunnon lehdet.
Hienoja kuvia!
VastaaPoista