Ollaan tällä viikolla 27 jo puolessa välissä; eikös keskiviikko siksi lasketa?
Päivä paistaa, vaikka kotikoneeni uuden iGoogle-kotisivun sääennuste lupailee tänne Hankoon puolipilvistä ja sadetta. Luottaen tuohon ennusteeseen kävin keskikaupungilla parturissa autolla. Millaista tuhlausta näin pienessä kaupungissa! Ja jäi hyvä lenkki tekemättä.
Siispä iltatorille on lähdettävä kävelemällä. Samalla reissulla voisin yrittää saada kavaljeerini viemään minut laituritansseihin. HSF mainostaa keskiviikon tanssejaan; lienevätkö sitten muka oikeesti laiturilla. Se pitänee tänäiltana tarkistaa.
Eilen olimme kuitenkin pienellä kauppareissulenkillä. Minulla oli kamera mukanani ja kerkesin ottaa muutamia kuvia matkanvarren kukista. Niistä sain kivan kollaasin.
Sain postikortin Kuopiosta. Lapsenlapset ne siinä muistivat mummoaan sormenjälkineen. Siis olivat käyneet poliisin luona ja ikuistaneet lasten sormenjäljet postikortin nurkkaan. Kiva muisto, kiitos siitä ja terveisistä! Toivottavasti tuo mummolle lähetettävä kortti oli ainut syy/paikka niiden sormenjälkien tallentamiseen :-)
Päätettiin muuttaa lankapuhelinliittymä halvempaan, langattomaan. Soneralta tuli postia, että lankaliittymän kuukausimaksu on syyskuusta alkaen 15,87 €/kk. Hirveä hinta, ja se vaihto olisi ehkä tänä kännykkäaikana pitänyt tehdä jo kauan sitten. Vaan kun lankaliittymän mukana menetetään faksi-liittymäkin. Lienee kuitenkin pieni paha; faksi on piippaillut melko harvakseltaan viime aikoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!