vietetään täällä Suomen Etelässä. Vai onko Juhannuspäivän sade perinteistä? Nyt puolenpäivän maissa sunnuntaina sade näyttää tauonneen, alkaakseen kait viimeistään huomenna.yölämpötila on ollut + 10 eikä eilen sateessa ollut sitä enempää. Mukavasti on siis mennyt keskikeän juhla täällä sisällä istuksien. Kurkku on edelleenkin peijakkan kipeä; on siis jo yhdeksättä päivää. Lisäksi minullekin tuli se silmätulehdus, joka miehellä oli muuttunut krooniseksi. Sen siitä saa, kun hellästi yrittää hoitaa miehen silmiä...
Nyt ollaan siis jo ohitettu vuoden pisin päivä ja samalla lyhin yö. Aurinko on tänään noussut pilvien taa 4.07 ja laskee 22.54 horisontin taa, joten päivälle tulee pituutta 18 tuntia 47 minuuttia. Viime yö oli jo selvästi pimeämpi...vai johtuiko vain paksusta sadepilvipeitteestä.
Maanantaina ennen Hesaan lähtöään lapset leikkasivat ruohon pihaltamme. Vielä perjantaina nurmikko näytti ihan kivan lyhyeltä, vaan nyt sade on innostanut se villiiin kasvuun. Siis ei valitettavasti ollut pitkäaikainen ilo siitä leikkuusta. No, tietysti lapsille jäi mukava muisto...
Tiistaina käväisin lekurissa ja kerroin samalla kipeästä kurkustani. Pikakoe labrassa osoitti, ettei minulla ole streptokokkia, vaan virustauti, johon ei kait sitten ole kunnon hoitoa. Siis on vaan kärsittävä: kuinka kauan jaksan, en tiedä.
Hesasta ostin uuden pinnapilotin veneeseemme. Vaan paketissa ei ollutkaan asennus/käyttöohjetta, enkä sitä älynnyt tiedustella siellä liikkeessä ollessani. No, keskiviikkona lupasivat heti lähettää sen postissa, vaan ei tuota vielä ole näkynyt. Joten viimeisten karvojen liittäminen kepsun johtoihin on vielä kesken. Toivottavasti huomenna saadaan homma kuntoon.
Muutoin tämä juhannus on siis mennyt kuten viime vuonnakin: Emme ole olleet purjehtimassa. Vene ei vielä ole ihan kondiksesa ja onneksi ilmakaan ei ole oikein houkutellut vesille. Siis parempi pysystellä kuivissa sisätiloissa.
Aattona käväisin illansuussa keskustassa, vaan ei siellä kovin kuvauksellista ollut. Siis ei mitään suurta Juhannushulinaa kuvattavaksi asti. Kuvasin kuitenkin mm. nuorisoa rannalla, tornit ja ortodoksisen kirkon, sekä kultasadepensaan. Ehkä myöhemmin illalla kokon polton aikoihin olisi ollut tarjolla mielenkiintoisempia kuvakulmia, vaan silloin olimme jo saunassa ja minä ropsuttelin itseäni tuoreella vihdalla. Se oli eka tänä vuonna, samoin kuin luonnonkukkakippu, jonka taitoin maljakkoon.
Kuvat löytyvät Picasa-kansiostani.
Juhannusjunaa seurasin muutamaan otteeseen. Ohjelma ei mielestäni vaikuttanut satunnaisesti vilkuiltuna kovin mielenkiintoiselta; toivottavasti siitä Saksassa ja Ranskassa saivat kuitenkin hyvän kuvan yöttömästä yöstä!
Juhannusruokia ei tullut grillattua, kun Jp grillaili makkarat ja pihvit jo viime sunnuntaina. Liitelin pintamaustetut porsaanleikkeet olivat suolaisia pikemminkin kuin mausteisia, joten nyt lauantaina huuhdoin toisen paketillisen raanan alla, ennen kuin pilkoin ne perunalaatikkoon. Eikä sipulin ja valkosipulin lisäksi muuta maustetta tarvittukaan...hyvää on, vielä huomiseksikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!