Nopeasti on taas aika mennyt... Miten liekin vilahtanut, kun en meina edes muistaa, mitä on tapahtunut.
Viime viikolla jouduin taas matkustamaan Hangosta koiliseen eli Jpäähän. Samalla reissulla kävin siis Hesassa joka päivä: Tiistaina tapasin Safety Sisterssit Rintintangossa, keskiviikkona käytin pojat judossa, torstaina syötiin Kamerakerholaisten kanssa Ravintola Töölönrannassa, perjantaina juhlittiin pikkujoulua ravintolalaiva Wäiskissä ja lauantaina sain olla mukana Pihkapolun koulun joulujuhlassa. Mukavan kiireinen ja upeita juhlia täynnä ollut viikko!
Jalka ei vieläkään ole kunnolla parantunut. Oikein minun piti käydä lääkärissäkin ja sain matkustuskiellon. En siis vieläkään pysty kävelemään kunnolla. Yksi tikin reikä oli tulehtunut; onneksi se pikku hiljaa paranee.
Valokuvahaasteen aiheena oli viimeksi tekstuuri. Kuvasin Jpään kylpyhuoneen ikkunassa verhona olevan entisen pyyhetelineen peiton kuvioita tarkoituksena ottaa osaa haasteeseen. Vaan enpä enää sunnuntai-iltana Hankoon palattuani muistanut koko juttua, joten en osallistunut tällä kuvalla haasteeseen.
Nyt tällä jouluviikolla käväisin taas yön yli poissa täältä läntiseltä Uusimaalta. Tyhjensin viimeisetkin tavarat kylppäristä ja käväisin Verkkokaupassa ostoksilla.
Keskiviikkoaamuna satoi hieman valkeaa lunta ja aurinko paistoi. Sain kännykkäkameralla keittiön ikkunasta kuvan, johon tallensin hetken näkymää. Kuva on pohjoisen suuntaan, sillä etelän puolella aurinko oli niin alhaalla, että se piiloutui naapuritalojen taakse. Kuvassa on kuitenkin kaikki tarvittava: Ohut lumikerros maassa ja auringon huikaiseva loiste maiseman yläosassa.
Eilen torstaina oli vuoden lyhin päivä. Vaan pitkästä aikaa oli Hangossa kiva herätä aamusella, kun ulkona oli "valoisaa". Lunta oli yön aikana satanut sen verran, että maa oli valkoinen ja aurinko paistoi päivän mittaan melkein pilvettömätä taivaalta. Kauppakierrokselle otin kameran mukaan ja tuloksena uusi panoraama Regatan rannasta.
Nyt on joulusiivous tehty, vielä etsitään minikuusi tuohon pöydälle tunnelmaa luomaan ja sitten voimmekin jo hiljentyä joulun viettoon.
Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa tänä jouluna lähettämilläni joulukorteilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!