Hae tästä blogista

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Kevätpäivän tasaus

on ollut tänään; siis koko maapallolla ovat päivä ja yö yhtä pitkiä . No siis suurinpiirtein, joka tapauksessa tästä lähtien päivä on nyt pitempi kuin yö. Tilanne palautuu vasta ensi syksynä syyspäiväntasauksessa, eli silloin mennään taas pimeämpää kohti.

Mukavia ilmoja on pidellyt, vaikka muutamana päivänä olikin pilvistä ja jopa sumuista. Minä katselin sumua vain ikkunan läpi, sen sijaan auringosta kävimme taas tänäänkin nauttimassa rannassa.



Lumet näyttävät sulaneen ja hanget haihtuneen ihan näkyvästi, vaikka joka yö on ollutkin pikku pakkanen. Rantaan vievä tie alkaa olla kovasti jo kelirikkoisen oloinen, eikä kulkiessa tarvitse käyttää enää liukuesteitä. Paitsi, että tuossa pihatiellämme niitä edelleen tartteisi: joka päivä siihen kylvetään mursketta, vaan aamusella tie on kuitenkin umpijäisen liukas. Se murske on painunut jääkerroksen alle, kun päivällä sulanut vesi on yöllä jäätynyt. Ei ihme, että monin paikoin on kuiva hiekotusmurske loppunut tienpitäjiltä, kun kelit vaihtelee päivän suojasta yön pakkaseen ...
Tuolla venerannan tiellä näimme muutamassa vesilätäkössä mielenkiintoisen ilmiön: lätäkössä kupli. Liekö tien alla vuotava kaasuputki, vai mitä kaasua lätäköitten pohjalta purkautuukaan. Oli mitä oli,  sain kivoja lähikuvia niistä kuplista...


Viikolla osalistuin SksL:n järjestämälle nettikurssille Maisemavalokuvaus yöllä. Kurssin toinen teoriaosa on huhtikuussa ja saimme välitehtäväksi kuvata Kuun nousun tai laskun, Linnunradan ja revontulet. Ensimmäinen ei onnistunut täyden kuun aikaan, kun täällä oli taivas pilvessä, Revontulia tokko enää tänä keväänä näkyy täällä etelässä, enkä Linnunrataa ole menneenä talvena nähnyt vilaukseltakaan. Näinköhän jää kurssitehtävät tekemättä.

Merivesi on ollut nyt korkeapaineen aikana hyvin matalalla. Tänäänkin Virtanimessä oli kosolti hiekkarantaa, kun vedenkorkeus oli noin -25 cm...



Eilen vietettiin taas Joutsenten yötä. Sytytimme kynttilän syöpään menehtyneitten muistoksi. Tuo on jo perinteeksi muodostunut tapa, jonka synnystä on video.

Sinäkin voit tehdä hyvän työn: tee #toivonteko, tue syöpään sairastuneita naisia. Kaikki tuotteet ovat Siskojen suunnittelemia ja ne ovat kotimaista käsityötä, tehty yhdessä vapaaehtoisten kanssa.
Tästä pääset koruostoksille!




Ensi viikonloppuna pääsen (toivottavasti) vihdoin Komediateatteriin Tampereelle nauttimaan Anitta Iso A:n esityksestä Ylipainovoimaa. Olemme joutuneet aiemmin jo kahteen kertaan perumaan  lippumme, kun näytös olikin peruttu. Vaan nyt me sen näemme; ja lippuja on vielä tarjolla kahteen muuhunkin esitykseen...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!