Hae tästä blogista

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Toinen adventti

menoillaan ja itsenäisyyspäivä vietetty. Pelkkä kehua olen kuullut ja lukenut Tampere-talon tilaisuudesta. Ja katsoinhan tuota itsekin, melkein koko ajan. Näin Vesa Loiria haastattellun kksi eri kertaa, vaan en kyllä  hänen esitystään. Ehkäpä sen löydän Areenasta katsottavaksi.

Viikko kului enimmältii Hesassa. Olin parissa koulutuksessa ja tapaamisessa, ja sain viettää yöt lastenlasten kanssa...

Täällä kotona en ennättänyt lenkille ja ihmettelen, mitä kiireitä minulla muka on ollut. Vaikka eihän tilaisuutta lenkkeilyyn ollutkaan kuin perjantaina ja silloin purin alkuviikolla kuvaukset kamerasta koneelle. Siihen se aika siis meni.

Olen miettinyt, kannattaisiko tänä vuonna leipoa joulupipareita ollenkaan, kun emme ole jouluna kotona. Toisaalta saattaisikin olla hyvä idea leipoa ne piparit, ottaa mukaan ja nauttia joulumatkalla porukalla...



Nyt meillä on taas pyykkipäivä. Mainitsemisen arvoinen tapahtuma noin kolmen viikon välein.  Pyykkituvassa on mukavampaa pestä pyykkiä kuin omassa kylppärissä. Taloyhtiössä on piharakennuksessa 7 kilon kone ja tehokas kuivaushuone hintan 3 euroa 5 tuntia, joten juuri sitä edullisemmin ei kait vaatteitaan puhtaaksi voisi saada. Saan lisäksi kaipaamaani liikuntaa, kun tunnin välein kuljen viidenkymmenen metrin matkan ulkoa sinne tuvalle...

Liki päivittäin mieleeni tulee tapahtumia ja ihmettelyn aiheita, joita olisi kiva repostella täällä blogissa. Valitettavasti näyttää olevan niin, että en viikon ajatuksia enää sunnuntaina muista, joten en niistä voi kirjoitella. Ja eipä kukaan näytä aieminkaan ottaneen kantaa mielipiteisiini, kun niitä joskus esitin keskustelumielessä...

Joulukortit on pian saatu postiin ja yksi stressin aihe poistuu taas vuodeksi. Tai kivaahan tuo korttien kuvaaminen, laitto ja tilaaminen on ollut, kun kerrankin ollaan ajoissa asialla. Mies hoiti nyt kuorittamisen tarraliimailuineen, joten pääsin siinä suhteessa helpolla. Vielä on tosin nuo erikoislähetykset selvimättä, vaan nyt on lähdettävä taas pesutuvalle...

Ja kun muutamassa tunnissa sain puhtaat, kuivat vaatteet  kaappiin, niin minulla on nyt hyvä mieli ja toivotankin sinulle, lukijani, oikein rauhallista 2. adventin iltaa!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!