Hae tästä blogista

maanantai 18. marraskuuta 2013

Täysikuu ja Eino-myrsky

ovat olleet uutisissa ja kuvasivustoilla tänä viikonloppuna. Ja kaikkihan me olemme ne omin silmin nähneet ja kuulleet. Turhan monet ovat joutuneet myös kokemaan einon aiheuttamat vahingot. Meillä oli sähköt poikki vain reilun tunnin ajan tänään puolenpäivän maissa, mutta tietääkseni kymmenet tuhannet taloudet eri puolilla Suomea joutuvat olemaan ilman virtaa toista vuorokautta.  Siis onneksi asumme täällä eteläisessä Suomessa, jonne tuo myrsky ei suurimpia vahinkoja aiheuttanut.

Täysikuu loistaa taas pilvettömältä taivaalta, vaan minä en siitä onnistunut vieläkään samaan kunnon valokuvaa, vaikka lauantai-iltana kerran yritinkin. Netissä sen sijaan on kadehdittavan onnistuneita ja kauniita uusia kuvia täyskuusta, niitä löytyy mm. googlettamalla.

Olehan minä yrittänyt tuota kuuta kuvata aiemminkin, vaikkakaan en kovin onnistuneesti. Syyskuun täysikuusta sain Miehikkälässä joitain kuvia. Näissä ihmeellistä mielessäni on se, että taivas muuttui alta aikayksikön pilvisestä paljaksi:



Kuluneen viikon olin liki kokonaan Jpäässä ja Hesassa. Ohjelmaan kuului valokuvakerhoa, lapsenlapsia, silmälääkäriä ja messuilua. Kamera oli koko ajan mukana, enkä onneksi käyttänyt sitä yhtään.
Lappohjaan palattuani lähdimme lauantaina taas Pertin ja Ingen houkuttelemina lenkille, joka tällä kertaa meni metsään. Saimme upeassa ulkoilusäässä muutaman kilon suppiksia ja 5 kanttarelliä. Siis ei kanttiskiloja vaan kappaleita. Sienistä mies laittoi sunnuntaipäivällisen, joka syötiin yhdessä lenkkeilykavereitten kanssa.

Ruuan jälkeen rupesin laittamaan Pertin läppäriä kuntoon, siinä ei netti toiminut. Sainkin koneen ja sen nettitikun aluksi kondikseen. Sitten latasin uuden virustorjuntaohjelman entisen lakattua suojaamasta konetta. Eipä asennus onnistunut, vaan seurauksena oli sininen ruutuja ja kone oli buutattava. Uudelleenkäynnistyksen jälkeen menin Saunalahden sivuille, rekisteröin uuden käyttäjän ja tilasin Elisan tietoturvapaketin; nämä kaikki siis läppärin omistajan nimiin. Ja kun sitten tänään, maanantaina, yritin asentaa sitä tietoturvaa, niin taas oli seurauksena sininen ruutu ja sitten musta ruutu. Että semmoinen osaaja olen tietokonehommissa, vaikka jo liki 42 vuotta sitten olen käynyt ensimmäisen ohjelmointikielen kurssin. Nyt iltapäivällä sitten suosiolla veimme sen läppärin korjaamolle, jossa luvattiin 35 Euron hintaan selvittää, missä vika on; toivottavasti ei minussa...

Kaikki suppikset eivät menneet siihen ihanaan soosiin, vaan laitoin neljä pellillistä sieniä kuivumaan uuniin. Kiertoilma ja 50 astetta, ja niinpä meillä on nyt taas pari purkillista tuoreita kuivattuja suppiksia. Niistä ei kait enää saa yhtä hyvää soosia kuin tuoreista?








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!