Nyt oli jo yöpakkasia

vai oliko niitä kuitenkin edellisviikolla, sillä nyt menneellä viikollahan taisikin ilmat taas lämmetä. Minulla on kyllä nastarenkaat alla autossani, sillä kävin viikonloppuna kaakkoisimmassa Suomessa ja keli olisi saattanut olla vaikka mitä. Viime viikkohan oli numeroltaan 43 ja nyt elämme jo normaaliajan viikkoa 44, jälkeen kellojen siirtelyn...

Alkuviikosta teimme taas kävelyretkiä aamupäivisin ja tiistai-iltanakin oli menoa: Tammisaaressa oli Veikko Ahvenaisen hanurikonsertti. Olipa upeaa nähdä iäkkään taiteilijan ja hänen vaimonsa, Carinan, soittavan monipuolista hanurimusiikkia. Veikko kertoili kappaleiden välissä mukavia juttuja ja sai salintäyteisen yleisön nauramaan.

Keskiviikon lenkillä palasimme Prediumista kotiin suoraa tietä läpi metsän; etsimme siis reitin, johon ei etelästä puhaltava tuuli yltäisi. Polku johti aluksi hyvinkin suoraan takaisin päin, vaan sitten metsäkoneet olivat myllertäneet maaston ja lopulta jouduimme arpomaan, mihin suuntaan kulkisimme. Päästiinhän sieltä takaisin tutulle polulle, vaikkakaan ei ihan siihen kohtaan, mihin Pertti meidät oli toivonut tuovansa. Vaan mukavampaa oli metsässä kulkea kuin olisi ollut asfalttitiellä; tosin kangaskenkäni vähän kastuivat.

Kotiin palattuamme veimme loput ruusunoksat ja lehdet verannalta taloyhtiön lehtikompostiin ja pihalla saimme eräältä naapurilta lahnan. Siis parikiloisen pyyntituoreen kalan, jollaisesta en aiemmin ollutkaan tehnyt ruokaa. Suomustin ja perkasin lahnan muovipussissa, jotteivät suomut sotkeneet keittiötä. Kyllähän ulkonakin olisi tarjennut, vaan siellä alkoi jo hämärtyä ja keittiössämme on nykyisin hyvät valot. Täytin kalan tillillä ja ohrapuurolla ja paistoin uunissa.

Hyväähän tuo lahna oli, vaikka onkin aika kuiva ja ruotoinen kala. Aikoinaan 60-luvulla vanhemmat söivät liki päivittäin suolalahnaa, jota minä en ole koskaan maistanut. Graavattu siika ja -lohi on riittänyt minulle suolakalaksi. Ja tietysti suolasilli ja maustesilakat.


Viikolla kävin taas leikkauttamassa hiukseni.

Edellisenä viikonloppuna niitä oli siistinyt kummityttö, sitä ennen Amsterdamissa parturi, joka leikkasi minulle melkein "poikatukan". Se osoittautui kumminkin ihan onnistuneeksi leikkaukseksi, koska vasta nyt 2 kuukautta myöhemmin oli tarvis uuteen lyhennykseen. Tutkiskellessani oheista kuvaa, huomasin hiusteni pian alkavan harmaantua kunnolla. Pelkästä peilistä katsoessani en vielä moista muutosta ole ollut huomaavinani...



Menneenä torstaina olin Hesassa kahdessa juhlassa samana iltana. Kävin sekä WoMan-vaikuttajaverkoston 25-vuotisjuhlassa että UIL:n syysriehassa. Edellisessä esiintyi lyyrinen sopraano Sharon Mamedjarov säestäjänsä pianisti Tuomas Juutilaisen kanssa ja jälkimmäisessä Jukka Poika. Valitettavasti tilaisuuksien ohjelmat menivät niin päällekkäin, että tuon regeemiehen laulua en ennättänyt kuulla laisinkaan. Pitäne tyytyä nettiesitykseensä...


Viikonlopun vietin kaakkoisimmassa Suomessa sisarusillassa. Tässä iässä on mukavaa tavata sisaruksia, kun siihen vielä on mahdollisuus. Olimme sopineet ajankohdan jo aikaisin syksyllä, paikkaa vaihdoimme muutama viikko sitten. Lauantai-iltana selvisi, että meillä olisi jokaisella ollut juuri täksi viikonlopuksi muutakin menoa: minä olisin voinut olla Hesassa palaverissä syömässä ja teatterissa, velipoika oli saanut VIP-kutsun Helsingin kirjamessuille ja sisko kutsun synttäreille. Kukaan meistä ei kuitenkaan ollut raaskinut peruuttaa osallistumistaan sisarusiltaan tai ehdottaa tapaamisen siirtoa, sillä kaikki kolme tapaamme vain kerran vuodessa. Siinä sitten yhdessä naureskelimme, kun meillä ei kovin usein ole kutsuja viikonlopuksi minnekään tärkeään; paitsi siis juuri nyt.

Sunnuntaina kävimme sitten siskontyttöjä tapaamassa, ennen kuin vein velipojan junalle ja pääsin itse ajelemaan sumuiselle tielle kohti Jpäätä. Moottoritie Koskenkylä-Loviisa-Kotka näyttää rakentuvan aika vauhtia ja joka kerta 7-tietä ajaessani ovat liikennejärjestelyt muuttuneet, niin etten osan matkaa ollut kartalla ollenkaan, vaikka olen 30 vuoden aikana ajellut sadat kerrat sitä tietä. Myös kauan odotetun Haminan ohitustien rakentaminen on muuttanut mm. Husulan maisemia tuntemattomiksi.

 Pääsin kumminkin sumun ja sateen läpi onnellisesti tänne Jpäähän, jossa sain eilen tilattua ajan silmälääkärille, jotta saan lasini uusittua. En tiedä, onko silmänpohjan rappeumaan sukutaipumusta, mutta meillä sisaruksilla sitä vaivaa tuntuisi olevan yli oman tarpeen...