Isoja puita ja kalaparvia ihmettelemässä

Kuinkas tässä taas kävikään näin ...? Siis nyt onkin jo maanantai-ilta, ja vasta nyt kirjoita sunnuntaijuttuani. Tai eihän missään varsinaisesti ole määrätty, että arkimietteet -blogini pitää ilmestyä sunnuntaisin. Olen vain joskus asettanut tavoitteeksi kertoilla viikon tapahtumista sunnuntaina, joten nyt olen siis taas auttamattomasti myöhässä. Vaan siitä huolimatta tässä on arkimietteitä höystettynä sunnuntain tapahtumilla.

Pojanlapseni olivat taas syysloman vietossa Teijossa mummin ja vaarin kanssa. Ja tällä kertaa kaikki kolme lasta olivat mukana yhtä aikaa. Oli siinä rankka viikko isovanhemmilla, ja vanhemmilla viikko oikeaa lomaa. Miten lie lomansa nauttineet…

Minä käväisin alkuviikolla siellä Teijossa morjestamassa syyslomalaisia. Samalla vein puhelimeni takuukorjaukseen, sillä se ei enää tunnistanut kaksoiskorttia. Tilalle sain pienen sievän simpukka-Samsungin, joka toimi ruotsiksi, vaan osasin sitä silti käyttää.

Teijossakin ilma oli kaunis ja lämmin ja kävelyretki rantamaisemissa mukavaa. Tutustuin mm. vesivoimalaan, joka ei kait enää nykyisin mitään tuota, muuta kuin katsojille mielihyvää. 

Metsikössä kasvoi suuria leppiä. Enpä ennen olekaan nähnyt liki metrin halkaisijaltaan olevaa leppäpuuta.

Kävimme myös katsomassa Suomen pienintä kivikirkkoa, siis Teijon kirkkoa.

eikö olekin pieni ja sievä tuo kirrko...

Ennätin viikolla käväistä myös pääkaupungissa kokouksessa ja Jpäässä kastelemassa kukat ja tein matkat ekologisesti junalla. Junassa oli mukavaa lukea VR:n Raiteilla-lehteä, kun mukanani ei ollut muuta lukemista. Lappohjan asemalta on parinkymmenen minuutin kävelymatka kotiin ja se sujui kivasti hyvässä seurassa.

Loppuviikolla kävimmekin sitten taas päiväkävelyillä nauttimassa upeasta syyssäästä. Sunnuntain lenkki kesti liki kolme tuntia, vaikka siinä ajassa emme kävelleet ihan kuutta kilometriä. Vietimme nimittäin reissun aluksi aikaamme ihmetellen suurta kalamäärää Lappohjan venelaiturin kupeella. Kaloja näytti olevan yli metrin paksuudelta, parinkymmenen merkin pituudelta ja ainakin 10 metrin leveydeltä laiturin vierellä ja ilmeisesti sen allakin. Miehet yrittivät onkia ja pilkkiä niitä, vaan silakka-salakkaparvi ei ollut syöteistä ja koukuista moksiskaan. Eivät siis syöneet eivätkä juuri hievahtaneetkaan, kun siiman koukkuineen laski parveen. Oli tosi outo näky; kukaan joukostamme ei moista kalanpaljoutta ollut ennen nähnyt. Jos olisi ollut sopiva haavi, olisi sillä saattanut kahmia Pietarin kalansaaliin…

Minulla ei ollut kameraa mukanani, sillä olen päättänyt olla kuvaamatta, kunnes olen saanut jo otetut kuvat järjestykseen ja siivonnut epäonnistuneet otokset pois koneeltani. No, jos ihan noin kirjaimellisesti teen, ei montaa kuvaa jäljelle jää…

Tosin minun heti luistettava lupauksestani: ensi viikonloppuna olen tilaisuudessa, josta on saatava kuvia talteen. Pidämme nimittäin pitkästä aikaa sisarustapaamisen, ja sieltähän on saatava muutama onnistunut kuva muistoksi.

  .