Hae tästä blogista

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Kiirettä näyttäisi olevan,

kun en ajallaan ennättänyt blogata. Tässä vain pieni väliteksti, yritän ensi viikonloppuna, sunnuntai-iltana, taas ennättää kirjailemaan normaalisti...

Näin pimeään aikaan on onneksi joskus hieman valoisampaakin. Kuten toissapäivänä, siis maanantaina. Onneksi saimme itsemme liikkeelle ja kävimme sienimetsällä. Suppiksia on vielä metsässä paljonkin, me poimimme niitä tällä kertaa hedelmäpussillisen.


Suurin osa suppilovahveroita on erinomaisessa kunnossa vielä marraskuun loppupuolella


Tuolta metsästä niitä löytyy


Löysimme myös kosteikkovahveroita, vaikka paikka ei mikään varsinainen kosteikko ollutkaan


Suurimmat pääsivät silppuna pannulle


Myös kosteikkovahverot silputtiin

Pienet pääsivät kuivattavaksi


Ne kuivattiin verkon päällä saunan pesuhuoneessa, jossa on lattialämmitys


Vuorokaudessa ne muuttuivat rapisevan kuiviksi ja valmiiksi lähetettäväksi Hampuriin joululahjaksi

2 kommenttia:

  1. Kiva kun jätit kommentin blogiini. Voi, mun (saksalainen) mies on ihan hulluna suppilovahveroihin, on joskus kerännyt niitä Suomessa ja tuntee suomalaisetkin sienet paremmin kuin minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suppiksia on vielä ainakin eteläisen Suomen metsissä, kun on lämmintä... ja kosteaa.
      Vuosi sitten oltiin jopa Tapaninpäivänä sienestämässä http://arkimietteet.blogspot.fi/2011/12/tapaninpaivan-erikoisuuksia.html

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!