ja toista viikkoa ennätti kulua siitä, kun viimeksi kirjoitin tänne. Vaikka joka päivä menneellä viikolla oli asioita, joita suunnittelin kirjaavani muistiin, niin enpä näemmä ennättänyt...
Joka päivä taisi sataa, ainakin arkipäivinä, joten ulkona tuli liikuttua vain muutamalla kauppareissulla. Toisaalta minulla oli huono omatunto ihan fyysisestikin siitä ulkoilemattomuudesta, toisaalta taas olin tyytyväinen, kun satoi ja saatoin istua koneen ääressä. Ponnistuksen kohteena on ollut kesän 09 Höga Kusten -purjehdusblogin kuvien värkkääminen. Tekstit ovat olleet valmiina jo pitkään, vaan satojen kuvien joukosta pitäisi löytää oikeat kuvat linkattavaksi blogiteksteihin. Eikä pelkästään löytää, vaan niitä kuvia on kyllä hieman käsiteltäväkin; siis rajattava ja laitettava kontrastit kohdilleen. Edistyin hommassa jo Vaasaan asti, josta aikoinaan jatkoimme kahdestaan meren yli Ruotsin puolelle. Menee varmaan vielä toista viikkoa, ennen kuin voin julkaista kertomuksen.
Viikonloppuna ja varsinkin sunnuntaina oli sitten jo kauniimpaa ilmaa.
Ja minä innostuin ulkoilemaan... Kiipesin telineelle ja poimin
luumuja. Sain niitä toista litraa ja vielä osa jäi puuhunkin, kun en
niihin ylettynyt. Kun sitten maanantaina lähdin Jpäähän, niin
valitettavasti unohdin ne luumut Hankoon. Nyt ne ovat siellä pakkasessa ja
nähtäväksi jää, onko niistä mihinkään käyttöön enää pakastuksen jälkeen.
Sain vihdoin viime perjantaina kauan odottamani uuden kameran sen varastetun tilalle. Objektiivin olin ostanut käytettynä edellisellä viikolla. Kamera tuntuu ihan uudelta ja oudolta, vaikka on aivan samanlainen kuin edelliseni. Ehkä outouteen vaikuttaa se, että nykyinen objektiivi on hieman erilainen kuin mihin olin aikoinaan tottunut jo D400-kamerani kanssa.
Maanantaina Hangosta lähtiessäni kuvasin maisemia pimeillä kaduilla.
Sitten sain kamera asetettua autooni niin, että pystyin kuvaamaan matkallakin muutaman otoksen, jotka eivät kyllä oikein onnistuneet, koska en ollut osannut tarkentaa kameraa oikein.
Tiistaina kävin Järvenpäässä ennakkoäänestämässä ja samalla tein tunnin lenkin pimenevässä kaupungissa. Kiitos Jaskalle vinkistä kuvata Järvenpään öisiä tunnelmakuvia!
Lisää uuden kameran ensimmäisiä kuvia Picasa-kansiossa. Käy katsomassa!
Ja lopuksi kysymys: Vieläkö ne luumut ovat käyttökelpoisia, kun lauantaina menen takaisin Hankoon? Siis kun ne erittäin kypsät luumut ovat nyt pakkasessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!