Hae tästä blogista

maanantai 28. toukokuuta 2012

Kirppiksiä ja kaunista ilmaa.

Maanantaina oli lämpömittarissa harvinaiset lukemat: jo aamusella 15 astetta. Ja puoleltapäiväin jo 20 varjossa, huh, huh. Kyllä nyt aukenivat villitulppaanit ja sunnuntaina leikattu heinä kuivui kasoihin, jotka olisi vietävä kompostiin.

Tiistaina pääsin taas lasten luo, siis lapsenlastekin. Tehtiin mukava kävelyreissu jätevuorelle. Tällä kertaa olivat mukana kaikki lapset äitineen. Viime keväänä tein saman matkan poikien kanssa ja edelliskeväänä vain Matiaksen kera. Siitä seikkailusta on tehty "kuvakirja"; kuvia tuli nytkin vaikka kirjaksi asti...

Järvenpäässä oli keskiviikkona kaupungin järjestämä Liikuta minua -tapahtuma. Siellä laulettiin, tanssittiin ja liikuttiin yhdessä. Liikuntapisteissä oli mahdollisuus kokeilla mm. saappaanheittoa ja pesäpallon tarkkuuslyöntiä. Maksuttoman tapahtuman tarkoituksena oli saada kaikenikäiset ihmiset liikkumaan ja tapaamaan toisiaan. Paikalla oli liki 500 osallistujaa, jotka nauttivat monipuolisesta ohjelmasta ja kuumasta auringosta.

Torstaina sain vihdoin ikkunat ja verhot pestyä. Silityslautaan olin viime vuonna Jpään Prisman remontista ostanut uuden värikkään päällisen. Se olikin metka: kun sitä silitti, niin kangas muutti väriään. Ohjeen mukaan kuumentunut alusta helpotti ja nopeutti silitystä, vaan en minä verhoja silittäessäni mitään apua huomannut ;-)

Eilen minäkin pääsin/ennätin mukaan veneen laittoon. Pesin veneen sisältä sillä aikaa, kun miehet laittoivat maston kuntoon. Huomenna SeijMer sitten toivottavasti pääsee veteen. Minä puolestani pääsen huomenna kuvausretkelle Nuuksioon. Tarkoitus on hyvässä seurassa kiertää 4 km:n Haukankierros ja nauttia luonnosta, makkaroista sekä kuvaamisesta.



Tänään oli Hangossa perinteinen tapahtuma: Lions-klubin kirpputori. Paikalla oli väkeä tungokseen asti ja tavara teki kauppansa. Minä ostin alcantra-kangasta, jolla aion jossain vaiheessa päällystää käytössä kuluneet tuolin pehmusteet.


Myytävänä oli todella paljon tavaraa, ja halvalla meni!
Yksi kauneimpia esineita oli vanha ompelukone, jossa oli intersiakoristelua. Joku puutyötaitoinen saisi siitä mielenkiintoisen entisöintikohteen.

Pöydän etureunassa on "mittanauha"!



Kaupunkireissulla kuvasin "normaalien" näkymien lisäksi muutaman puun, joita en tunnista.  Kuvat löytyvät kansiosta, jossa on muitakin puu-kukka-kuvia. Olisi kiva, jos joku tunnistaisi tuntemattomat, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!