Hae tästä blogista

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Nyt oli jo yöpakkasia

vai oliko niitä kuitenkin edellisviikolla, sillä nyt menneellä viikollahan taisikin ilmat taas lämmetä. Minulla on kyllä nastarenkaat alla autossani, sillä kävin viikonloppuna kaakkoisimmassa Suomessa ja keli olisi saattanut olla vaikka mitä. Viime viikkohan oli numeroltaan 43 ja nyt elämme jo normaaliajan viikkoa 44, jälkeen kellojen siirtelyn...

Alkuviikosta teimme taas kävelyretkiä aamupäivisin ja tiistai-iltanakin oli menoa: Tammisaaressa oli Veikko Ahvenaisen hanurikonsertti. Olipa upeaa nähdä iäkkään taiteilijan ja hänen vaimonsa, Carinan, soittavan monipuolista hanurimusiikkia. Veikko kertoili kappaleiden välissä mukavia juttuja ja sai salintäyteisen yleisön nauramaan.

Keskiviikon lenkillä palasimme Prediumista kotiin suoraa tietä läpi metsän; etsimme siis reitin, johon ei etelästä puhaltava tuuli yltäisi. Polku johti aluksi hyvinkin suoraan takaisin päin, vaan sitten metsäkoneet olivat myllertäneet maaston ja lopulta jouduimme arpomaan, mihin suuntaan kulkisimme. Päästiinhän sieltä takaisin tutulle polulle, vaikkakaan ei ihan siihen kohtaan, mihin Pertti meidät oli toivonut tuovansa. Vaan mukavampaa oli metsässä kulkea kuin olisi ollut asfalttitiellä; tosin kangaskenkäni vähän kastuivat.

Kotiin palattuamme veimme loput ruusunoksat ja lehdet verannalta taloyhtiön lehtikompostiin ja pihalla saimme eräältä naapurilta lahnan. Siis parikiloisen pyyntituoreen kalan, jollaisesta en aiemmin ollutkaan tehnyt ruokaa. Suomustin ja perkasin lahnan muovipussissa, jotteivät suomut sotkeneet keittiötä. Kyllähän ulkonakin olisi tarjennut, vaan siellä alkoi jo hämärtyä ja keittiössämme on nykyisin hyvät valot. Täytin kalan tillillä ja ohrapuurolla ja paistoin uunissa.





Hyväähän tuo lahna oli, vaikka onkin aika kuiva ja ruotoinen kala. Aikoinaan 60-luvulla vanhemmat söivät liki päivittäin suolalahnaa, jota minä en ole koskaan maistanut. Graavattu siika ja -lohi on riittänyt minulle suolakalaksi. Ja tietysti suolasilli ja maustesilakat.


Viikolla kävin taas leikkauttamassa hiukseni.


Edellisenä viikonloppuna niitä oli siistinyt kummityttö, sitä ennen Amsterdamissa parturi, joka leikkasi minulle melkein "poikatukan". Se osoittautui kumminkin ihan onnistuneeksi leikkaukseksi, koska vasta nyt 2 kuukautta myöhemmin oli tarvis uuteen lyhennykseen. Tutkiskellessani oheista kuvaa, huomasin hiusteni pian alkavan harmaantua kunnolla. Pelkästä peilistä katsoessani en vielä moista muutosta ole ollut huomaavinani...



Menneenä torstaina olin Hesassa kahdessa juhlassa samana iltana. Kävin sekä WoMan-vaikuttajaverkoston 25-vuotisjuhlassa että UIL:n syysriehassa. Edellisessä esiintyi lyyrinen sopraano Sharon Mamedjarov säestäjänsä pianisti Tuomas Juutilaisen kanssa ja jälkimmäisessä Jukka Poika. Valitettavasti tilaisuuksien ohjelmat menivät niin päällekkäin, että tuon regeemiehen laulua en ennättänyt kuulla laisinkaan. Pitäne tyytyä nettiesitykseensä...


Viikonlopun vietin kaakkoisimmassa Suomessa sisarusillassa. Tässä iässä on mukavaa tavata sisaruksia, kun siihen vielä on mahdollisuus. Olimme sopineet ajankohdan jo aikaisin syksyllä, paikkaa vaihdoimme muutama viikko sitten. Lauantai-iltana selvisi, että meillä olisi jokaisella ollut juuri täksi viikonlopuksi muutakin menoa: minä olisin voinut olla Hesassa palaverissä syömässä ja teatterissa, velipoika oli saanut VIP-kutsun Helsingin kirjamessuille ja sisko kutsun synttäreille. Kukaan meistä ei kuitenkaan ollut raaskinut peruuttaa osallistumistaan sisarusiltaan tai ehdottaa tapaamisen siirtoa, sillä kaikki kolme tapaamme vain kerran vuodessa. Siinä sitten yhdessä naureskelimme, kun meillä ei kovin usein ole kutsuja viikonlopuksi minnekään tärkeään; paitsi siis juuri nyt.

Sunnuntaina kävimme sitten siskontyttöjä tapaamassa, ennen kuin vein velipojan junalle ja pääsin itse ajelemaan sumuiselle tielle kohti Jpäätä. Moottoritie Koskenkylä-Loviisa-Kotka näyttää rakentuvan aika vauhtia ja joka kerta 7-tietä ajaessani ovat liikennejärjestelyt muuttuneet, niin etten osan matkaa ollut kartalla ollenkaan, vaikka olen 30 vuoden aikana ajellut sadat kerrat sitä tietä. Myös kauan odotetun Haminan ohitustien rakentaminen on muuttanut mm. Husulan maisemia tuntemattomiksi.


 Pääsin kumminkin sumun ja sateen läpi onnellisesti tänne Jpäähän, jossa sain eilen tilattua ajan silmälääkärille, jotta saan lasini uusittua. En tiedä, onko silmänpohjan rappeumaan sukutaipumusta, mutta meillä sisaruksilla sitä vaivaa tuntuisi olevan yli oman tarpeen...






maanantai 21. lokakuuta 2013

Isoja puita ja kalaparvia ihmettelemässä

Kuinkas tässä taas kävikään näin ...? Siis nyt onkin jo maanantai-ilta, ja vasta nyt kirjoita sunnuntaijuttuani. Tai eihän missään varsinaisesti ole määrätty, että arkimietteet -blogini pitää ilmestyä sunnuntaisin. Olen vain joskus asettanut tavoitteeksi kertoilla viikon tapahtumista sunnuntaina, joten nyt olen siis taas auttamattomasti myöhässä. Vaan siitä huolimatta tässä on arkimietteitä höystettynä sunnuntain tapahtumilla.
Pojanlapseni olivat taas syysloman vietossa Teijossa mummin ja vaarin kanssa. Ja tällä kertaa kaikki kolme lasta olivat mukana yhtä aikaa. Oli siinä rankka viikko isovanhemmilla, ja vanhemmilla viikko oikeaa lomaa. Miten lie lomansa nauttineet…

Minä käväisin alkuviikolla siellä Teijossa morjestamassa syyslomalaisia. Samalla vein puhelimeni takuukorjaukseen, sillä se ei enää tunnistanut kaksoiskorttia. Tilalle sain pienen sievän simpukka-Samsungin, joka toimi ruotsiksi, vaan osasin sitä silti käyttää.
Teijossakin ilma oli kaunis ja lämmin ja kävelyretki rantamaisemissa mukavaa. Tutustuin mm. vesivoimalaan, joka ei kait enää nykyisin mitään tuota, muuta kuin katsojille mielihyvää. 
Metsikössä kasvoi suuria leppiä. Enpä ennen olekaan nähnyt liki metrin halkaisijaltaan olevaa leppäpuuta.



Kävimme myös katsomassa Suomen pienintä kivikirkkoa, siis Teijon kirkkoa.

eikö olekin pieni ja sievä tuo kirrko...
Ennätin viikolla käväistä myös pääkaupungissa kokouksessa ja Jpäässä kastelemassa kukat ja tein matkat ekologisesti junalla. Junassa oli mukavaa lukea VR:n Raiteilla-lehteä, kun mukanani ei ollut muuta lukemista. Lappohjan asemalta on parinkymmenen minuutin kävelymatka kotiin ja se sujui kivasti hyvässä seurassa.

Loppuviikolla kävimmekin sitten taas päiväkävelyillä nauttimassa upeasta syyssäästä. Sunnuntain lenkki kesti liki kolme tuntia, vaikka siinä ajassa emme kävelleet ihan kuutta kilometriä. Vietimme nimittäin reissun aluksi aikaamme ihmetellen suurta kalamäärää Lappohjan venelaiturin kupeella. Kaloja näytti olevan yli metrin paksuudelta, parinkymmenen merkin pituudelta ja ainakin 10 metrin leveydeltä laiturin vierellä ja ilmeisesti sen allakin. Miehet yrittivät onkia ja pilkkiä niitä, vaan silakka-salakkaparvi ei ollut syöteistä ja koukuista moksiskaan. Eivät siis syöneet eivätkä juuri hievahtaneetkaan, kun siiman koukkuineen laski parveen. Oli tosi outo näky; kukaan joukostamme ei moista kalanpaljoutta ollut ennen nähnyt. Jos olisi ollut sopiva haavi, olisi sillä saattanut kahmia Pietarin kalansaaliin…

Minulla ei ollut kameraa mukanani, sillä olen päättänyt olla kuvaamatta, kunnes olen saanut jo otetut kuvat järjestykseen ja siivonnut epäonnistuneet otokset pois koneeltani. No, jos ihan noin kirjaimellisesti teen, ei montaa kuvaa jäljelle jää…
Tosin minun heti luistettava lupauksestani: ensi viikonloppuna olen tilaisuudessa, josta on saatava kuvia talteen. Pidämme nimittäin pitkästä aikaa sisarustapaamisen, ja sieltähän on saatava muutama onnistunut kuva muistoksi.
  .

tiistai 15. lokakuuta 2013

kuinka voikaan olla upeaa syksyä...

Enpä muista koskaan aiemmin eläneeni näin pitkään näin kaunista syksyä. Nyt on lokakuu jo puolessa välissä ja vielä eilen aurtinko loistollaan kultasi maisemat. Tai ei se aurinko yksin; se vaan laittoi luonnon upean ruskan kunnolla näkyväksi...

Olemme ulkoilleet monena päivänä ja viime perjantaina pääsimme taas merelle, nyt kalaan. Vaan eihän niihin pilkeihin mitään tarttunut, vaikka miehet yrittivät sitkeästi 20, 15, 13 ja 5 metristä saada ahvenia tai silakoita narratuksi koukkuun. Vaan sitten kun olimme rantautuneet, niin heti laiturin päästä oli tullut kolme ahventa; ne oli kyllä sitten laskettu takaisin kotiveteensä.



Muutoin se motorointi aurinkoisella merenlahdella oli mukavaa vaihtelua. Ja syksyn ruskaa tuli kuvattua oikein urakalla. Ja kaunista se on aurinkoisena päivänä, jos toki hieman pilvisemmalläkin säällä. Ruskan väreja on uskomattoman monia; melkein useampaa sävyä on vain keväisin, kun luonto alkaa viheriöidä.

Merellä oli armeijan veneitä ja Ruukin rannassa lastattavana laiva.




Puiden lehdet eivät vielä viikonloppuna olleet juuri lähteneet täällä etelässä, kun ei ollut pakkasta eikä kovaa tuulta.


Viime viikolla kuvailin pilvisen päivän värejä ja kyllähän nekin ovat kauniita, niin raikkaita:



Lauantaina vierailimme Karjaan markkinoilla ja kotiin ajoimme Tenholan kautta, josta saimme päivällistarpeet muutamaksi päiväksi. Naapuri oli käynyt verkoilla ja saanut silakoita melko runsaasti. Siis vaikka se oma kalastusreissu ei saalista tuottanutkaan perjantaian, niin kalanpuute tuli kyllä korjatuksi.


Pilvisen päivän kuvia lisää tässä kansiossa ja muita viikonvarren ruskakuvia tässä toisessa kansiossa

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kaunis syksy senkun jatkuu; onneksi...

Monen moista olen saanut kokea tämän syksyn aikana. Iloista ja surullista. Aika kuluu ja elämä jatkuu, menetyksistämme huolimatta.



Syksy on pysynyt toistaiseksi aurinkoisena täällä Suomen Etelässä, vaikka muuttuikin jo välillä hieman kylmaksi. Pääsin vielä kerran purjehtimaan, kun kävimme toissa torstaina Tammisaaressa nostamassa/laskemassa maston kannelle naapurin purjeveneestä. Aurinko paistoi meille koko matkan, vaikka muutoin olikin melko kalsaa. Tuuli kävi mennessä pohjoisesta, joten pystyimme purjehtimaan suurimman osan matkaa Lappohjasta Tammisaareen. Takaisin tultiin tietenkin koneistaen, kun masto kerran oli pitkittäin kannella. Ennen kotirantaan saapumista pohjoisen puolella ilmeisesti satoi, koska pilvet näyttivät valuvan alas ja sateenkaarikin näyttäytyi.


Edellisviikonloppuna, syyskuun viimeisenä, kiersimme ympäri läntistä Uusimaata, ja etsiskelimme ruokamarkkinoita. Aloitimme Inkoon kirkonkylältä, jossa kävimme markkinoiden puutteessa kirkossa sisällä; olin myös aiemmin saanut sen kuvattua ulkoa.

Panoraama Inkoon kirkon aisältä ei oikein onnistunut...

Inkoon kirkko aurinkoisena syyspäivänä

Lepopaikka Inkoon kirkkomaalla
Seuraavaksi etsiydyimme Vesterbygårdiin, jossa kyllä oli ruokaa ravintolassa tarjolla, vaan ei etsimiämme markkinoita.

Vesterbygårdin pihalta näkyy kauas
Jouduimme lopulta ajamaan Degerbyn kirkon ohi pitkälle maaseudulle Mangsin kartanoon, jossa kyllä sitten riittikin niin asiakkaita kuin myyjiä

Asiakkkaita oli todella paljon Mangsin tilan ruokamarkkinoilla
Nautaa ja sikaa, kalaa ja leivonnaisia; lähitilojen tuotteita

Tuoreita herkullisia vihanneksia oli monella myyjällä tarjolla 
Vierailimme viikonloppuna myös Fiskarssissa perintteisillä lähiruokamarkkinoilla, joilla olikin paljon maisteltavaa ja nähtävää:
Kotitekoista makkaraa, nam nam

Hyvää tummaa olutta, nam nam

Seppämestarin taidonnäytteinä käyttötavaraa
Lisää kuvia viikonlopun vierailukohteistamme voit katsella tämän linkin kansiosta

Viime viikonloppuna hyvästelimme läheisen ystävän kauniissa syksyisessä säässä. Koskaan emme voi tietää, milloin kukin meistä jättää tämän maallisen elämän ja jälkeen jääneillä on aina yhtä pohjaton suru menetyksestä.