Hae tästä blogista

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sea Clear. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sea Clear. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Sunnuntaina sataa...


Lämmittelyä Timantti-pelillä ennen Afrikan tähteä
 onneksi ei kuitenkaan ihan aina, vaikka tänään vettä onkin tullut taivaalta koko päivän. Sateesa huolimatta lapset ulkoilivat tunnin ajan läheisessä leikkipuistossa. Vaan kyllä nyt illemmalla huomasi, että ulkoriehunta on jäänyt vähiin ja korvautui sisäsemmoisella. Illalla kaikki miehenpuoliset ja Saara pelasivat pari erää Afrikan tähteä rauhoittuakseen ennen nukkumaan menoa ja ensikertalainen voitti ekan erän. Olikohan hän niin onnekas vai osaavainen. Matiaksen mielestä osaavainen, sillä osasihan tuo tehdä hänen lipputankoonsa nupinkin. Siitä myöhemmin lisää...siis siitä nupista ja lipputangosta.


Maanantaisella Salon silmälääkärireisulla katsastettiin toinen auto ja vierailtiin Teholan kirkossa. Se on kuulema ainut kirkko, jossa on säilynyt keskiaikaisia maalauksia peittämättä. Niitä ei ole seinissä vaan pylväissä, koska seinille ei saanut maalata mitään. Kirkon paanukatto oli osin uusittavana.






Keskiviikkona tulin junalla Hesasta, kun auto jäi Karibian ja Muumimaailman reissua varten Malminkartanoon. Sieltä lapset tulivat perjantaina tänne aurinkoiseen Hankoon. Me puolestamme rustailimme venettä kuntoon, jotta viikonloppuna päästäisiin porukalla purjehtimaan. Ensin suunnitelmissa oli yönyli -purjehdus Kasnäsiin, vaan siitä luovuttiin, kun sunnuntaiksi oli luvassa sadetta emmekä ihan saaneet SeijMeriä yöpymiskuntoon.

Lauantaina sitten kannoimme peräkärryllisen asiaankuluvaa rekvisiittaa purkkariimme ja irroitauduimme laiturista puolenpäivän aikaan tarkoituksena purjehtia Hangonkylän rannasta Hauensuoleen. Siellä olimme käyneet viime kesänä kahdestaan katsastamassa kiveen hakatut laivojen nimet ja päivämäärät. Silloin syyskuun viimeisenä päivänä oli historian lämpimin syyskuun viimeinen päivä, vaan nyt ei vielä kesäkuussa ole päästy lähelle niitä lukemia. Matka Hankoniemen eteläpuolelle meni hyvin, vaikka minä en siitä juuri nauttinut. Kurkkuni oli tosi kipeä ja taisi minulla olla hieman lämpöäkin, joten oleilin veneen kabiinissä ruokkien lapsia. Ja sinne Hauensuoleen ei sitten päästykään, kun sen laituri oli jo täynnä: paikalla oli purjevene sekä moottorivene, joka näytti toimivan sukeltajien tukialuksena.

Niinpä Jp sitten käänsi suunnan kohti puutarhaväylää ja Gunnarinsaarta, jossa olimme käväisseet viime kesänä Saaran kanssa, vaan tällä kertaa emme päässeet maihin. Tai kyllä Jp pääsi kiinnitysköyden kera, vaan tuulen takia emme onnistuneet saamaan venettä kiinni kallioon sellaiseen kohtaan, että me muutkin olisimme päässeet  rannalle. Joten nostimme ankkurin ja keinottelimme Jp:n mukaan kallion kielekkeeltä. Siis minä kiskoin sen ankkurin mudasta ja siinäpä olikin hommaa. Vaan onnistuin!... vasta kotona sitten huomasin, kuinka rankka liike kävi lihaksiini; illalla saunassa tunsin itseni kuin hakatuksi.

Purjehduksen aikana kokeilimme läppärin SeaClear II -ohjelman toimivuutta gps:n kanssa. Ja kyllä: siinä näytöllä kartalla eteni pieni punainen piste, joka oli veneemme. Juuri, kun aioin ruveta tekemään reittiä, lopahti koko homma: läppärissä ei riittänyt virtaa enempään. Tuli kuitenkin todistettua, että ohjelma ja gepsu toimivat yhdessä, joten tilasimme tänään läppäriin uuden akun. Toinen kokeilu sen sijaan meni pieleen: autopilotti ei toiminut oikein. Joten ensi viikolla Hesassa käydessäni ostan uuden simradin tillerpilotin.

Sade taukoaa ja talo hiljenee. Huommenissa lähdetään kohti Hesaa, josta minä tiistaina sitten taas junailen itseni tänne Suomen Etelään valmistautumaan Juhannuksen viettoon.


Hangonkylän satama-alue sai uuden asfaltin.


torstai 7. kesäkuuta 2012

Arki taas pitkällä

eli tämä viikko on jo puolessa, ja nyt vasta kirjoitan viime viikon mietteitä.


Maanantaina mennä viikolla laskimme veneen veteen.
 Siis SeijMer pääsi oikeaan elementtiinsä, mereen, vaikka minä olin mukana kuvaamassa. Kokeilin uudella kameralla videointia ja tuloksena oli lähinnä kakofoniaa niin kuvan kuin äänenkin suhteen. Pieni pätkä kuitenkin on katsottavissa youtubessa.

Kun toiset ajoivat venettä laituriin, lähdin minä junailemaan kauniissa säässä kohti Nuuksiota.


Siellä HI:n kamerakerho tällä kertaa kokoontui perinteisen maastomatkan merkeissä Haukkalammen kierrokselle. Ja onneksi säätiedotuksessa "luvattu" sade loppui juuri samaan aikaan kuin kierroksemme alkoi. Upealla neljän kilometrin reitillä saimme kuitenkin vettä niskaan muutaman kerran, joten suuren osan matkaa minun oli pidettävä kamera suojassa kastumiselta. Maasto oli tosi vaihtelevaa: lehtoja, jyrkkiä kallioita ja epätasaisia polkuja vuoroon Haukkalammen ympäristössä. Oli siinä jalkavaivaisella kipittämistä. Onneksi lenkkarit tukivat jalkaa hyvin ja vasta Jpäässä junamatkan jälkeen iski väsymys. Kierroksen lopuksi paistoimme makkaraa grillikatoksessa muutaman telttailijan kanssa.

Katso lisää matkakuvia Picasa-kansiossani.

Tiistaina taloyhtiöllämme oli pihatalkoot. Istutettiin kukkia, maalattiin matto-, pyykki- ja keinutelineet ja tietysti grillattiin makkaraa. Melkein on jo kesän käristykset syöty...


Kun sitten pääsin takaisin Hankoon, olikin jo kiire nurmikon leikkuuseen; samalla saatoin ihailla runsasta omenan- ja kirsikankukintaa. Se ruohonleikkaus on aina yhtä rankkaa, vaan onneksi vierailulla ollut tuttavapariskunta auttoi vanhojen heinäkasojen korjuussa ja pitkän heinän niitossa. Niittyä ei nyt tietenkään niitetty, koska päivänkakkarat eivät vielä ole kukkineet.

Torstaina talkoiltiin veneeseen patjat ja muut irtotavarat. Suunniteltu koepurjehdus jäi kuitenkin väliin, lähinnä heikon tuulen ja kolean ilman takia. Vaan nyt tavarat ovat kuitenkin paikoillaan veneessä valmiina kesälomapurjehdukselle; kiitos talkooavusta!

Loppuviikolla saimme atk-tukemme avustuksella ladattua vanhaan läppäriin ilmaisen SeaClearin navigointi-kartta ohjelman sekä Itämeren ja Suomen merikarttoja. Aikamoinen homma, vaan niiden avulla suunnittelemme tulevaa purjehdusmatkaa kohti Puolaa. Siis ainakin suunnittelemme!

Kiireisen viikon lopuksi vein sunnuntaina pojat judoleirille Tanssisaareen Porvooseen. Sieltä kuuluneiden uutisten mukaan leirin ea-vastaavalla on ollut kiireiset ajat, vaikka onneksi mitään tosi vakavaa ei kuitenkaan ole tapahtunut.
Pojat tarkastavat leirisaunaa.
Samalla reissulla pääsin tapaamaan pitkästä aikaa Paula-ystävääni, jonka taisin viimeksi nähdä purjehdusreissulla 08 Porvoossa. Ihana kesäpaikka hänellä on, katso itse.