tavallinen sunnuntai

 alkaa taas olla ohi, siis koko viikonloppu on taas vietetty. Maanantaiaamuna työläiset lähtevät lähi- tai etätöihinsä, kukin paikallisen koronatilanteen mukaan.Me ikääntyvät eläkeläiset kännetään kylkeä ja odotetaan naapurin koiran haukuntaa; se kun on jo pitkään kertonut meille kellon olevan 9.20 eli ehkä olisi ylösnousun paikka. 

Menneellä viikolla jouduin käymään koronapesässä eli Hesassa. Käväisin maanantaina mennessä Malminkartanossa Ristikon parkkihallissa sulattelemassa autoani, kun siinä oli mm. takaluukku ja bensatankin luukku jäätynyt kiinni. Halli oli niin kivasti lämmin, että aika pian sain luukut auki, tiivisteet kuivattua ja voideltua silikonilla. Joten sain autoni tankattua, ja se hörppäsikin niin paljon kulkuvettä, että taisin ensimmäisen kerran maksaa tankillisesta reilun 100 Euroa, huhuh... 

Kävin samalla reissulla tapaamassa Jp:n pesuetta, tosin Matias ei ollutkaan kotona. Olivatpahan nuorimmaiset taas venyneet pituutta, joten ovat varmaankin saaneet vapaasti kasvaa, kuten isänsäkin aikoinaan.

Tiistaina ajelin Järvenpäästä suoraan Meilahden parkkiluolaan ja menin päiväsairaalaan luuydinnäytettä antamaan. Erikoistuvalle lääkärille kokeneempi selosti suoliluusta tehtävän näytteenoton niin yksityiskohtaisesti, että kuvittelin toimenpiteen olevan sille erikoistuvalle laatuaan ensimmäinen. Hän vakuutteli kumminkin pistäneensä aikaisemminkin, niin että tyynesti odottelin näytteenottoa, joka sitten onnistuikin kokeneemman käsikädessä -ohjauksella ihan moitteettomasti. Ymmärrän toki, että joskus joku on se ensimmäinen potilas, jolla erikoistuva lääkäri joutuu harjoittelemaan, vaan minä en se haluisi mielelläni olla. Ihan sama kuin aikoinaan työmaalla, kun kaivinkonekuski oli uraansa aloitteleva nuorimies. Tottahan se koneen käyttö on alkuun harjoiteltava jossain, kunhan ei vaan minun työmaallani.

Kolmiosairaalan laboratoriossa ei ollut jonoa ja laborantti sai verinäytteen otettua taaskin heti ensimmäisellä kivuttomalla pistolla. Onneksi vasemman kyynärtaipeeni ottosuoni on kestänyt kaikki ne sadat neulanpistot, joilla minusta viimeisen 7,5 vuoden aikana on otettu verinäytteitä. Oikeasta kädestä se suoni arpeutui jo talven 2015 sytokuurien aikana. Ja verinäytteiden tutkimustulokset on nykyisin katsottavissa Maisa-järjestelmästä jo muutaman tunnin päästä, aina en edes kerkeä kotiin, ennen kuin tulos on valmis. Ja nyt kaikki merkittävät arvot ovat edelleen hyviä.

Ja ettei tämä olisi pelkkää tekstiä, niin olihan minulla kamera käytössä tälläkin viikolla. Ja se oli myös Jp:llä käytössä. Hän kuvasi Paavoa ja Boltia ja minä latasin kuvat kotiin päästyäni koneelle ja ihan pikkusen käsittelin niitä, lähinnä laitoin valkotasapainon kohdilleen.

Paavo

Bolt

 Kotiuduttuani kävin rannassa kuvaamassa ja samoin muutaman muunkin kerran, sillä olihan tässä aurinkoisiakin päiviä. Nyt viikonloppuna emme ulkoilleet ollenkaan, sillä on liukasta, sateista ja kova tuuli.

Aurinko oli tänään noussut klo 9.07 ja se laski 15.53, joten päivällä oli pituutta 6 tuntia 45 minuuttia. Niin, tokihan päivä nyt vielä jatkuu, vaan ei ole enää meillä aurinko horisontin yläpuolella. Kevättä kohti mennään, jahka saadaa talven selkä taitettua...