Hae tästä blogista

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

21.1. Aurinko paistaa

taas, kuten se on tehnyt monena päivänä kuluneen kahden viikon aikana. Lenkkeilylle on siis ollut otolliset säät ja ollaan me käytetty niitä hyväksikin, sekä kahdestan että kavereitten kanssa.

Joutsenperhe viihtyy edelleen Lappohjan rannassa...

Edellisellä viikolla olin Hesassa Siskot -syöpäkuntoutujat ry:n hallituksen kokouksessa. Nyt keskiviikkona yhdistyksellä oli  juhlapäivä,  kun terveet siskot luovuttivat kalentereilla keräämänsä 4000 Euron summan Siskola-toimintaan. Lue lisää tästä.

Vietin koko viikonlopun pääkaupunkiseudulla. Tai no, hieman laajennetulla, sillä käväisin lauantaina päiväristeilyllä Tallinnassa. Matkalla ei oikeastaan ollut mitään erikoista syytä, kunhan käväisin. Ensi kerralla pitänee olla ajan ja systerin kanssa yötä...

Ilta jo tummeni poislähtiessä Tallinnasta...
Pitkästä aikaa olin maanantaina mukana HI:n kamerakerhon kokouksessa Pasilassa. Uudet vetäjät olivat suunnitelleet jo kevään kokoontumisiin aikataulun ja yhdessä saatiin ajankohtiin aiheetkin. Mielenkiintoista tulee taas olemaan kerran kuussa maanantaisin; toivottavasti minulla on usein tilaisuus päästä mukaan...

Lenkkeillessä ollaan käyty rannassa muutaman kerran täällä Lappohjassa ja kerran kauppareissulla tuolla keskustassakin.
Kännykkäkuva uimarallalta 20.1.

Vesi on laskenut Lappohjan rannoilla 19.1.


Tuuli oli kovaa jo 10.1.17 Hangon Tehtaanniemellä
 Hangossa on herättänyt paljon keskustelua Roxx-cafe-pub-kiinteistön kohtalo Tehtaanniemellä. Pääsin asiasta jonkinmoiseen selvyyteen, kun kävimme vierasvenesatamassa ja katsoin uusien ja vanhojen kiinteistöjen sijoittumista.

Jäähän tuo uusi rakennus vähän varjoon, vaan kumpi oli ensin...
Tietääkseni Regatta Resorts, vai oliko se Regatta Spa?, oli tehnyt valituksen, kun em. Roxx oli saanut viiden vuoden mittaisen lisäsopimuksen toiminnalleen... Minun ei onneksi tarvitse ottaa kantaa tuohon kiistaan...

Puhelimeni lakkasi toimimasta sinä aamuna, kun lähdin Hesaan. Jätin sen matkalla Tammisaaren Giganttiin, koska sille olen joskus maksanut Huolenpito-sopimuksen. Sain tilalle peruskännykän, jossa ei ollut nettiä, ja pärjäsin sillä oikein hyvin reilun viikon. Perjantaina sitten kävin hakemassa omaisuuteni takaisin. Se oli palautettu tehdasasetuksiin, joten "siinä ei ollut mitään sisällä". Nyt olen saanut asennettua siihen WhatsApp -sovelluksen ja hämmästyksekseni  se palautti kaikki viestit, sellaisetkin, jotka jo olin aiemmmin poistanut. Puhelimessa näyttäisi nyt olevan Android versio 6.0, nimeltään Marshmellow. Minusta tuntuu, että puhelimen kamera toimii nyt paremmin kuin ennen; siksipä olenkin nyt kuvannut sillä muutamana päivänä :

Lappohjan uimarantaa kännykkäkameralla...

Lappohjan Marttalan piharakennus kännykkäkameralla...
Oikein mukavaa viikonlopun loppua ja entistä kivempaa alkavaa viikkoa teille kaikille...







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!