Hae tästä blogista

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

5.2. Helmikuun hanget?

29.1. Ei paistanut tänäänkään aurinko. Oli sumuista ja sateista kuten eilenkin. Nyt vain illansuussa muuttui vesi lumeksi.

Päivällä tihutti vettä

Illemmalla vesisade muuttui lumisateeksi...


Suojan puolella taisi lämpötila olla suuren osan aikaa, vaikka uutta lunta välillä siis pikkusen satoikin..  Vielä oli ranta jäässä, koska kalastajan näin kokemassa verkkojaan.


Samalla kuvausreissulla katselin myös avointa salmea; ei taida olla asiaa Eköhön ilman venettä.


Keskiviikkoisin ollaan jo kolme kertaa käyty Asahi tunnilla edistämässä terveyttämme. Muistiluotsi on järkännyt meille Hangon ikäihmisille mahdollisuuden mukavaan liikuntaan Astrean peilisalissa. Vetäjänä on Johan Tammisaaresta ja paikalla meitä iloisia liikkujia toista kymmentä.


Viikkoon mahtui myös taas pyykkipäivä. Meillähän ei edelleenkään ole omaa pesukonetta, vaan käytetään taloyhtiön hyvin varustettua pyykkitupaa kerran kuussa 5 tuntia, 3 €. Ei voisi edullisempaa olla.

Perjantaina "ennätin" vihdoin rantaan auringonlaskua katsomaan. Laskihan se, vaikkakin pilveen. Samalla idän puolelle  ja maihin nousi sumua. Kaunista kuitenkin...

Sinne se Koverharin taakse meni pilveen...

Tammisaaresta päin hiipi sumua...

Sumuinen metsä 27.1.17 Lappohjassa
Tammikuun viimeinen päivä oli vaihteeksi aurinkoinen ja minä ajelin Hyvinkään sairaalan endoskopiayksikköön tutkimuksiin. Onneksi tälläkään kertaa ei löytynyt mitään ylimääräistä, joten sitten vuoden päästä uudelleen. Sairaalan alueelle rakennetaan Hyvinkään terveyskeskusta, joten sekaista oli enkä meinannut löytää pääovelle...

Hyvinkään sairaala ja terveyskeskuksen työmaata
Ja kun helmikuun eka päivä tulin takaisin Lappohjaan, olikin tietenkin taas räntäsade ja kurja ajokeli.


Viikonlopun vietin nyt verhoilukurssin kevät kokoontumisessa ja sain toisen tuolin päällystettyä.  Olin onnistunut opettajan avustuksella ihan hyvin sen ekan tuolin päällystämään viime syksynä, vaan nyt en enää muistanut, miten se homma hoidettiin. Onneksi Eeva-opettaja on rauhalinen ja jaksoi kädestä pitäen neuvoa minua. Ilmeisesti  minulla ei ole enää muuta verhoiltavaa, joten ensi syksyksi riittänee "Pappakerho"...

Vain napit puuttuvat...
Kun aamusella ajelin Hankoon, oli liikenne yllättävän vähistä...

Sunnuntiaamun rauhallista räntäsadetta...

2 kommenttia:

  1. Kyllä sulla riittää energiaa! Se on hienoa! Täällä pikemmminkin ollaan talvihorroksessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. energiaa ei kyllä juuri ole; kaikki liikunta ja aikaansaanokset on pakotettuja, valitettavasti...

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!