Hae tästä blogista

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

8.3.2015 Naistenpäivänä

on täällä pääkaupunkiseudulla ollut tuulista ja sateista. Vasta joskus loppuiltapäivällä taivas hieman kirkastui ja näin auringon.


Tein erilaisia onnittelukortteja meille naisille tämän päivän kunniaksi...
Tänään vietin mukavan iltapäivän kuunnellen asiantuntevia ja mielenkiintoisia esitelmiä. Olin mukana Ruoholahdessa Rintasyöpäyhdistyksen 10-vuotisjuhlassa. Paikalla oli satakunta muutakin juhlijaa. Yllätysohjelmana paikalla vieraili taikuri, jonka uskomattomat temput saivat yleisön varauksettoman ihailun. Europa Donna sivuston löydät täältä.



Muutama kerta oltiin taas viikolla lenkillä. Keskiviikon lenkki sujui hyvin, pysyin mäkiä lukuunottamatta miehen mukana, eli jaksoin melko mukavasti. Kuitenkin muutama sata metriä ennen kotipihaa minuun iski  suunnaton väsymys, ja loppumatkan mies sai suorastaan raahata minua. Luulen, että syynä väsähtämiseeni oli liian kova vauhti ja nestevajaus, sillä kotona join ensimmäiseksi pari mukillista vettä janooni.


Lauantain vietin Messukeskuksessa. Kävin kuva&kamera -osastolla kuuntelemasa muutamia luentoja. Mielenkiintoinen oli esim. Mikael Rantalaisen alustus maisemakuvauksesta. Mikaelin Maisemanlumo -sivut löytyvät tästä linkistä. Kannattaa katsoa hänen ottamiaan kuvia...

Seurasin Messukeskuksessa myös hetken Saaraa, kun hän halasi pehmolelua ja ajeli polkupyörällä fillari-osastolla...



 Ja siis kaikille meille ihanille naisille ja muillekin oikein hyvää Naistenpäivän iltaa ja alkavaa viikkoa...

Pidän tätä kuvaa aika onnistuneena...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!