1.3.2015 Maaliskuu alkoi

ja siis tuo lyhyt helmikuu on jo ohi. Vaikka ei se itseasiassa sen lyhyemmältä tuntunut kuin tammikuukaan. Itse asiassa viikot tuntuvat pitkiltä nykyisin; aika siis kuluu verkalleen, kun mitään kovin erikoista ei tapahdu. Kuntoni kohenee hiljalleen, siis liian hitaasti; monet hoitojen sivuvaikutukset tulevat hieman viipeellä. Jo luulin, että selviä kuin ei mitään, vaan turha luulo.

Muutaman kerran olin viikolla lenkillä kavereitten kanssa. Yksi lenkki päättyi siihen, että kahvin jälkeen nukuin kavereitten olohuoneen sohvalla istualtani I:n kanssa. Ja olin taas "bästä männikan i världen, so snäll". I jäi vielä torkkumaan, kun me poistuimme takavasemmalle kuvaamaan veneen pohjaa, joka kaipaa aikamoista remonttia. Ja ei, se ei ole meidän veneemme. Tosin emme tiedä, missä kunnosa meidän SeijMer'mme oikein on, kun Schlögenistä ei ole vieläkään kuulunut mitään tietoa.

Hiihtokisoja olen seurannut aika vähän; sen verran kumminkin, että en voi olla ihmettelemättä norjalaishiihtäjien kovaa kuntoa. Onkohan ne oikeessa kunnossa...?

Tänään käytiin kahdestaan lenkillä metsässä. Emme pyytäneet kavereita mukaan, sillä I:n askellus vaikeassa maastossa ei ehkä onnistuisi. Joten siis kahdestaan kiertelimme lätäköitä ja ylitimme ojia tuossa lähimetsässä. Jonkin matkaa taivalsimme myös metsätietä Prediumiin päin. Ja sitten, kun olin juuri ottamassa viimeistä kuvaa kääntöpisteessä, iski minuun taas migreeni. Kun pillerit eivät olleet tietenkään mukana, niin meidän piti lähteä kotia kohti vauhdilla. Siis minun pitäisi ennättää ottaa vahva särkylääke, ennen kuin sahalaitakuvio häipyy silmistäni, jotta päänsärky ei pääsisi päälle. Mies talutti ja veti minua perässään, ja vihdoin 10 minuutin vauhdikkaan kävelyhorjumisen jälkeen olin kotona. Hikiset vaatteet pois, muki vettä ja pilleri kurkkuun. Sitten sänkyyn tunniksi ja herättyäni ei päätä juuri paljoa enää särkenyt. Kumma juttu sinällään tuo migreenini, jota olen potenut teini-iästä asti silloin tällöin. Näin vanhemmiten sen pitäisi harveta ja helpottaa, kuitenkin minulla on jo tänä alkuvuonna 15 ollut se kolme kertaa. Ehkäpä pitää kasvaa vielä vanhemmaksi...

Tässä kuvia metsäretkeltä. Kevät on täällä Lappohjassa jo niin pitkällä, että mustikassa on paikoin pienet silmut ja osa kuusia työntää jo uutta vuosikasvua. Sinivuokon lehdet ovat kait läpi vuoden vihreitä, eikä kukkien alkuja vielä tienkään näy...