Hae tästä blogista

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

14.12.14. Kolmas adventti

joten ei liene pitkälti enää jouluun. Meillä joulu menee ohi varmaan suuremmitta juhlitta. Tänä vuonna emme ole jouluna matkoilla, vaikka pojan perhe lähtikin tänä aamuna kohti Malagaa ja tuttua Fuengirolaa. Vähän katteeksi kuitenkin taitaa käydä...

Kuopion lomaviikko sujui oikein hyvin. Osallistuimme joihinkin lomaryhmän tilaisuuksiin ja niistä antoisin oli veteraaneille tarkoitettu TOIMIVA-testi. Saimme arvioida kiputilamme, puhalsimme PEH-testin, nousimme istumasta seisomaan, seisoimme yhdellä jalalla, pikakävelimme 10 metrin matkan ja mittautimme käsien puristusvoiman. Meidän tuloksemme olivat ihan vertailuarvojen keskitasoa, joten parantamisen varaa on...

Teimme lenkin Rauhaniemen luontopolulla. Maastossa liikkuminen pitää yllä tasapainoa, vaan kun pilvinen päivä pimeni turhan aikaisin, niin meinasi tasapaino järkkyä juurisella polulla. Onneksi välillä oli kunnon pitkospuitakin, jotta liikkuminen oli hieman helpompaa. Ensi kerralla pitää lähteä aikaisemmin, valoisampaan aikaan, maastoon.

Onneksi oli pitkospuitakin...

Hämärästä metsästä pääsimme vihdoin Jätkänkämpälle...

Olimme kuitenkin jo ennen neljää Jätkänkämpän pihalla ja pääsimme sisälle entiseen tukkilaiskämppään, vaikka ravintola ei vielä auki ollutkaan. Otin muutamia valokuvia sisältä ja pihapiiristä.




Vain tontut olivat ravintolassa ennen sen avaamista...
 
Ovi oli kutsuvasti avoinna, vaikka ravintola oli vielä kiinni...
Käväisimme myös Kuopion keskustassa tankkaamassa, ostamassa turbaanin ja pitkästä aikaa kauppahallissa. Ja kuvattavaa riitti:



,


herkullisia leivonnaisia...


Emme kumpikaan olleet käyneet Kuopion Tuomiokirkossa aiemmin, joten nyt käytimme tilaisuuden hyväksemme, kun kirkko oli auki. Siellä urkurit harjoittelivat konserttia varten.




Ja tietysti katsastimme Veljmies-patsaan kauniisti entistetyn kauppahallin edessä. Patsas oli ollut pari vuotta poisas, kun toria uudistettiinn ja oli palannut paikoilleen toukokuussa 14.


Ennen loman loppua ennätin käydä saunomassa Jätkänkämpän savusaunassa. Lienee Suomen suurin ja ainakin kuuma siellä oli. Ehkä seuraavana aamuna olisi saanut lempeämmät löylyt, vaan tulihan nyt kokeiltua tuokin


4 kommenttia:

  1. Latinalaisperäinen matikka on kallavetistä kalliimpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa ihmettelin minäkin, aika huima on vielä tuo hintaero: kallavetinen maksaa vaan puolet latinalaisperäsestä. Kukahan osais selittää syyn...

      Poista
  2. Kiinnitin myös huomioni kalan kohtuulliseen hintaan. Savossa on muutenkin mukavoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ehkä Kuopion kalahinnoilla tulis syötyä enemmänkin kalaa, muutakin kuin norjanlohta ja silakoita...

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!