Aurinko paistaa, lumet sulaa ja kulku märällä jäätiköllä on liukasta. Lintujen laulu on piristävää ja Hesassa on kuvattu jo ensimmäinen leskenlehti. Päivällä (6.56-18.21) on pituutta täällä Hangossa tänään jo 11 tuntia 25 minuuttia. Siis mitä muuta tämä on kuin kevättä, ihanaa!
Inspis Foton valokuvaushaasteena on 84: Kädet. Siksipä kuvasin tekevät kädet, jotka olivat tänäänkin uuden autoni kimpussa. Jouduin nimittäin vaihtamaan Neonini toiseen autoon. Ja huolellinen mies katsastaa "aina uudet autoni" perusteellisesti: vaihtaa niihin öljyt, massaa pohjat ja tekee kaikkea, millä varmistaa auton kunto.
Kerroin helmikuun toisessa jutussani, mitä vastoinkäymisiä minulla ja Neonillani oli ollut. Tulimme miehen kanssa tulokseen, että auto on vaihdettava uudenpaan vuosikertaan. Ja koska en päässytkään lähtemään keskiviikkona Tallinnan reisulle, käytimme torstain kiertelemällä autokauppoja; siis vain käytettyjen autojen puoteja. Löysimme muutaman tunnin ja parin koeajon jälkeen herkullisen sitikan kohtuuhintaan.
Niinpä pääsin perjataiaamuna ajamaan Lahteen kurssinpitoon "uudella automaatilla". Olin nimittäin asettanut autonvaihdon ehdoksi sen, että en luovu automaattivaihteistosta. Muutaman vuoden kokemuksen ja ikääntymisen myötä olen vakuuttunut automaattivaihteiston eduista. Lisäksi tässä punaisessa sitikassa ei tarvitse istua asfaltilla, sillä etupenkki on korkeammalla kuin Neonissa oli. Helpotus sekin, kun polvet rupeaa pettämään...
Se, mitä tällä viikolla siis jäi (taas kerran) tekemättä, oli Tallinnan matkalle lähtö. Samalla jäi palauttamatta muutamia tyhjiä kaljatölkkejä, jotka sieltä oli joskus tuotu täysinäisinä Suomeen. No, kokeillaan palautusta neljännen kerran myöhemmin keväällä.
Mikä sen Tallinnan reissun esteeksi tuli? Onnea uuden Sitikan kanssa! Citroën on ollut aina hyvin omaperäinen. Terv. Timo
VastaaPoistaSiis en päässyt Jpäästä Katajanokalle, kun auto ei toiminutkaan. Enkä ennättänyt enää junallakaan.
VastaaPoistaOnnea sitikan kanssa!
VastaaPoista