on kevät vihdoin ottanut suuren loikan kohti kesää täällä Hangon Lappohjassakin. Vielä lauantaina lenkkeillessämme oli meri jäässä. Ei kovin paksulti kuitenkaan, kun peräprutku näytti jäänsärkijältä. Ja olihan tuosta jo kalastusvene aukaissut väylän itselleen:
Torstain reissulla olin jo nähnyt ensimmäiset sinivuokot ja leskenlehden pörriäisineen
Ja jo viime viikolla bongasin ekat valkoposkihanhet Itäsatamassa:
Kirkkaan puroveden kovaäänistä menoa kohti merta voit seurata videosta, jonka kuvasin Prediumin lenkillä torstaina. En vielä tiedä, onko puro Hangon vai Raaseporin puolella.
Vapun aatto on jo ylihuomenna. Joskus aikoinaan -70-luvulla olin usein Vappukonsertissa. Ja aina siellä soi iloinen musiikki, esim.
Champagnegalopp.
Jäädään odottelemaan normaalia vappusäätä; kylmää vettä varmaan saadaan taas niskaan. Toista oli ennen vanhaan, kun Vappuna sai laittaa kesätamineet päälle ja silti tarkeni. Itse asiassa vappusäitä olen tähän ikään nähnyt kaikenlaisia, niin kauniita kuin kylmiäkin. Ja minunhan ei välttämättä tartte lähteä vappuna ulos ollenkaan, jos siltä tuntuu.
pitääkin piipahtaa täällä useammin - tykkään kuvistasi!
VastaaPoista(mun 365 kuvaa blogini on täällä: http://365digikuvaa.blogspot.de eli vuoden ajan otan kuvan päivässä näin ulkosuomalaisena)
kiva, kun pidät kuvistani. Kerran viikossa yritän tänne kirjoitella; joka päivä en ole ennättänyt kuvata. Kävin katsomassa 365-kuviasi. Ne saisivat olla suurempina sivullasi.
PoistaTerveisia baijeria puhuvalle tyttärellesi...