Matkakertomus
Toissa viikonloppuna olin vanhojen opiskelutovereitten kanssa Budapestissä nostalgiakokouksessa. Olimme käyneet siis viimeisenä opiskelusyksynä tutustumassa Unkarin pääkaupunkiin. Unkari oli silloin vielä (1949-1989) Varsovan liittoon kuluva kansantasavalta; nyt 10-miljoonainen sukulaiskansamme on Naton jäsen, joka liittyi Euroopan unioniin samaan aikaan Suomen kanssa (1994). Ei meitä matkassa ollut edes puolta luokkaa, vaan kait laatu korvasi määrän. Mukavaa meillä ainakin oli, kun vertailimme muistojamme niin opskeluajasta kuin edelliskerran Budapestin vierailustakin. Jokaisellahan on omat muistonsa ja muistamattomuutensa...Söimme hyvin ja moneen kertaan; eikä aina ihan halvalla. Ekana iltana minulla oli alkupalana ihan selvää tytinää piparjuuren kera; pääsuokana barracuda-kalaa ohran kera. Ja niin hyvää kalaa olen harvoin, jos koskaan aiemmin syönyt.
Alkuun saimme nauttia kuivasta, aurinkoisesta säästä, joka kuitenkin muuttui lauantaina sumuiseksi lumisateeksi. Ja sitä lunta kerkesi sitten viikonlopun aikana kertyä ihan kunnolla:
Tonava oli edelleen kaunoinen ja kylpy Gellertin Spa:ssa paikallaan:
Oman Erzebet- hotellimme yläkerran huoneen ikkunoista näkyi Gellertvuoren Vapaudenpatsas:
Budapestissä oli vierailumme aikana "sikamarkkinat" eli Mangalica Festival. Kiersimme markkinatorin maistellen kuumaa viiniä ja sianläskiä. Näimme myös hyvän lihan lähteitä:
Ja se mangalica-sian läski on paitsi maukasta, myös monikäyttöistä...
Tässä lyhykäisyydessään Budapestin vierailun "matkakertomus". Muista viime aikojen tapahtumista seuraavassa postauksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!