24.11.2019 marraskuu loppuu jo kohta

ja minulla on edessä huomenna jännä päivä! Silloin pitäisi Meilahdesta siirto-osastolta tulla varmistussoitto. Siis varmistus siihen, että menen hematologian osastolle 7B, saamaan kantasolusiirron. Siis mikään ei todellakaan ole niin varmaa kuin epävarma...

Olen käynyt siis jo siirtoa edeltävissä kokeissa Meilahdessa ja tavannut endokrinologin Jorvissa, joten periaatteessa kaiken pitäisi olla kunnossa; vaan eihän sitä koskaan voi olla varma jonkin onnistumisesta etukäteen. Ja tuo ajatus ei mielestäni ole laisinkaan negatiivista ajattelua, vaan pelkästään tervettä järkeä😅

Kävin Meikussa käydessäni, 18.11., yläkerrassa kuvaamassa, miltä Siltasairaalan rakennus nyt näyttää. Kovasti on maisema muuttunut viime vuosien aikana...

Olen tämän syksyn aikana jatkanut työväenopistossa kivenhionnassa käymistä. Olen onnistunut hiomaan muutamia kiviä suht' kiiltäviksi, vaikka ne eivät oikein kunnollisen näköisiä olekaan. Sain myös äskettäin  lakattua pariin kertaan ne viimeksi Eevan ja Micen työpajassa kunnostamani Pirkka-tuolit. Ensi vuonna en ilmeisesti ainakaan kevätpuolella voi ehkä osallistua mihinkään Kansalaisopiston toimintaan...

kivenhionnan tuotoksia...

Pirkka-tuoli kolmeen kertaan lakattuna...

Käväisin viikolla Porvoossa tapaamassa muutamaa ystävää. Ensimmäinen tapaaminen johti toistaiseksi toivottuun lopputulokseen; vaan toinen tapaaminen oli surullinen. Ystävättäreni on sairastunut vakavasti, ja tietenkin kirottuun syöpään 😭, eikä ennuste ole ilmeisestikään kovin positiivinen. Voi kunpa osaisin tukea ja lohduttaa häntä...

ilmeinen naakkaparvi Raatihuoneen tietämissä...

sama naakkaparvi osittain kirkon katollakin...

Porvoonjoen makasiineja...

Tämän päiväisellä lenkillä ei minulle tullut hiki, vaikka aika reippaasti kuljettiinkin.Virtaniemessä näki hyvin, kuinka alhaalla vesi nyt oli, ilmeisesti noin -37 cm. Pajunkissa yritti jo ryömiä kuorestaan ja hämmästyksekseni sitkeä orvokki oli vielä kukassa talon nurkalla...

Kiva nähdä, onko tämä alkava viikko viimeinen näillä kantasoluilla ja täällä kotona...

20.11. Niinhän siinä sitten

kävi, että ne lumet oli ja meni. Nyt on taas pihalla pimeetä ja märkää ja ruskeavihreetä, siis loppusyksyn tunnelma. Vaikka siis joulukatuja ovat avanneet, uutisten mukaan ainakin Hesassa.ja Hangossa. Ensi viikonloppuna on sitten vuorossa Tammisaari, jonne ehkä ennätän kameran kanssa.

Eilen tosin jo olimme Tammisaaressa P.n kanssa, konsertissa Sigurd Snåresalissa.  Kuuntelimme siis Dragsvikin Perinnesoittokunnan 20-vuotisjuhlakonsertin, jossa johtajana oli Helge Dahl. Pidän torvisoitosta ja sotilassoittokunnan musiikista, olinhan aikoinani aviossa musiikkikersantin kanssa. Vaan mielestäni sotilasmusiikki on jotain muuta kuin Robert Kajanuksen Rapsodia No.1, joka sinällään on kuuntelemisen arvoinen teos. Sotilassoittokunta on parhaimmillaan soittaessaan marsseja, se on aivan ilmiselvää. Eilisessä konsertissa solisteina olivat soittokunnan saxsofonisti Nanne Vaihinen, oopperalaulaja Heikki Orama ja laulajatar Ami Aspelund.

Orama esitti upeasti Georg Otsin aikoinaan levyttämän Kalastajan laulun ja häntä voi kuulla Georg Ots -ohjelmistolla Lohjan Kaupunginorkesterin solistina täällä.
Ami Aspelun esitti kaksi Laila Kinnusen laulua, jotka eivät kyllä mielestäni olisi tarvinneet torvisoittoa säestyksekseen. Sama koski myös Nanne Vaihisen esittämää Bernsteinin Somewhere -kappaletta. Hillitympi musiikki taustalla olisi antanut laulajattarelle enemmän tilaa...
Sigurd Snåresali on täynnään yleisöä, Sotkun kahvi ja munkki maistuivat erinomaisilta ja tilaisuus oli oikein onnistunut, vaikka minulla ei ollutkaan kameraa mukanani.

Viikolla kameraa olin ulkoiluttanut oikeastaan vain keskiviikkona, kun kävin tallentamassa maiseman ilman Koverharin tehdasta. Masuuni ja piippu oli rajäytetty alkuviikolla, joten näkymä Lappohjan rannasta lounaaseen on nyt muuttunut melkoisesti.

Tältä näytti vielä viime helmikuussa

Tämä kuva on otettu lokakuussa

Ja nyt ei enää masuunista eikä piipusta ole mitään jäljellä...

Perjantaina olin taas vaihteeksi pappakerhossa. Ei siellä vieläkään kivenhiontakone ollut paikoillaan, vaan kumminkin jo paikalla. Ehkä sitten, kun olen saanut puutyöni valmiiksi, pääsen vihdoin hiomaan niitä maailmalta kantamiani kiviä näyttävämmiksi.

Nämäkin Tanskan Oddenin rannalta poimitut kivet pääsevät loistoonsa, kun niitä hieman hioo ja kiillottaa...