Lokakuun ensimmäinen sunnuntai

ja minä taidan keretä kirjoittaa kuluvan viikon tapahtumista. Joku joskus ihmetteli, mikä tämän blogini tarkoitus oikein on, miksi kirjoitan. Kysyn vastakysymyksen: pitääkö kaikella olla tarkoituksensa, eikö saa vain kirjoittaa kertoakseen, tai panna tapahtumia ylös vastaisen varalle. Näin vanhemmiten kovalevyllä on jo liikaa tavaraa, vai muistiko se alkaa pettää. Silloin on hyvä olla paikka, tämä blogi, josta voi etsiä vaikka menneen talven lumia.

Kuluneella viikolla jatkuivat upean lämpimät syysilmat. Siksi tiistaina ajettiin Hangonkylään ja otettiin veneestä purjeet pois. Vähän minä olin suruissani, koska olin kuvitellut, että pääsen vielä tänä kesänä kunnolla purjehtimaan. Vaan olihan tuo Kapu veneillyt minunkin edestäni edellisellä viikolla. Onneksi eivät olleet päässeet purjeita tuulettamaan, vaan olivat joutuneet motoroimaan, enkä minä kaipaa sitä enää ollenkaan.

SeijMerin purjeet olivat tietenkin aivan kosteat; saimme ne kuitenkin yksitellen levälleen laiturille ja sitten nättiin pakettiin ja autoon kotiin kuljetettavaksi.

Isopurje paketoituna, latat poistettuina...

Vene jäi kyllä surullisen paljaaksi, kun purjeet ovat poissa

Muutaman tunnin työrupeama sai meidät nalkäisiksi ja kävimme lohisopalla paikallisessa Krokissa. Kukat loistivat vielä rantalaiturilla ja savustamosta tuli herkullista tuoksua.

Jolla päässyt kukkapurkiksi...

Ekströmin kalasavustamossa työt käynnissä...

Torstaina ei sitten ollutkaan kaunis syysilma, vaan kova syysmyrsky. Hangon rannoilta olisi varmaan saanut komeita pärskykuvia, vaan en huonoon keliin lähtenyt ajelemaan. Moni kyllä oli upeita kuvia saanut, niitä olen voinut kateellisena ihailla Hanko-ryhmässä.

Perjantaina en lähtenyt miehen kanssa "pappakerhoon" kivenhiontaan, kun siitä hommasta on ilmeisesti luovuttu Kansalaisopistossa kokonaan; eivät ole kait saaneet hiontakoneita entiseltä koululta tuotetuksi nykyiseen. Mikä vahinko, mistähän löytäisin paikan harrastuksen uudelleen aloittamiselle...
Kävin sen sijaa "taas" lenkillä yksinäni, vaikka tuuli olikin vielä melkomoinen. Aurinko kuitenkin paistoi osittain pilvettömältä taivaalta ja nautin täysin siemuksin tunnin retkestäni. Otin muutamia kuvia ja poimin mukaani lähimetsästä kaksi tattia. Ne sitten paistoin päiväpalaksi leivän päälle kotiin saapuvalle pappakerholaiselle.

Ei ollut tyrskyjä, ei

Minkähän kasvin kukinto, yli metrin korkeudella maasta?

Jännän mallinen tatin lakki...

Lauantaina hikoilimme ja taiteilimme ne SeijMerin purjeet kuivaushuoneen naruille kuivumaan. Ensin se huone oli tietenkin pitänyt lakaista, sillä sinne kertyy aikamoisesti pölyä. Muutaman tunnin koneellisen lämminilmapuhalluksen jälkeen hikoilimme lisää ja saimme purjeet lattialle. Yksi kerrallaan kävimme taittelemaan niitä purjepussiin panoa varten. Aiemmin ne on kuivateltu olohuoneessa ja levitetty sitten makuuhuoneen takaseinästä keittion ja ruokahuoneen läpi olohuoneen takaseinään. Näin isopurjekin on juuri mahtunut kokonaan suoraksi ja se on ollut melko helppo taitella sopivaksi paketiksi.  Noin oli tehty viimeksi syksyllä 11; sen jälkeenhän SeijMer ei kotona ole ollutkaan kuin nyt.
Ja se purjeen pakkaaminen ja taittelu ei ole mikään helppo homma, kun tilaa on käytettävissä alle puolet purjeen pituudesta. Saatiinhan ne lopulta kasaan, vaan en tiedä, kuinka ne kasat sitten pusseihin mahtuvat...

Tänään sunnuntaina on jo lokakuun 2. päivä, vaan lämpöä oli ulkona vuodenaikaan nähden liikaakin; tai ehkä vaatteita oli päällä liikaa. Päivällä käytiin kavereitten kanssa ensin rannassa ja sitten tehtiin  tavanomainen kirkonlenkki, nyt vastapäivään. Kauankohan näitä säitä jatkuu...

Lappohjan pienvenerannasta näkyi kaakkoisella taivaalla melkeesti synkkiä pilviä...

Lappohjan Marttalan maisemaa...