Hae tästä blogista

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

16.11.14 Aurinkokin paistoi tänä aamuna

Ja taisi se paistaa vielä puolen päivän jälkeenkin, vaan minäpä en silti käväissytkään ulkona. Miten tämä päivä nyt sattuikin menemään ihan noin ohitse...

Aurinko oli noussut tänään Hangossa kello 8.31 ja laskenut kello 15.55; päivän pituus on ollut siis vain 7 h 28 min. Ja usko tai älä: päivä näyttäisi lyhenevän 4-5 minuuttia vuorokaudessa...
Onneksi jouluun ei ole enää pitkälti, sillä tuosta kuviosta näkyy, että jo Tapaninpäivästä valoisa aika alkaa lisääntymään reippaasti

www.vantaanweather.info sivustolta löytyvät päivä pituus -laskelmat eri paikkakunnilla Suomessa

Torstaina olin lähdössä Hesaan, kun mies meni auttamaan lenkkikaveria talvirenkaitten vaihdossa. Hommaan osallistumisesta hän oli saanut korvaukseksi puoli kassillista silakoita. Lykkäsin lähtöäni, sillä silakat piti perata ja tietenkin paistaa niistä osa. 



Ja kyllä aivan tuore silakka osaa olla hyvää paisetttuna. Hyvää oli myöskin miehen lopuista silakoista uunissa hauduttamansa tomaattisilakkavuoka sitten, kun palasin kotiin...

Hesassa  kävin yöpymässä hotellissa. Liikenneturva piti valtakunnalliset kouluttajapäivänsä Hakaniemessä uudessa hotelli Paasitornissa. Päivien anti oli erinomainen, kokouspaikka ja koko Paasikompleksi toimiva ja mielenkiintoinen, sekä ruoka erittäin hyvää. Söin melkein enemmän kuin jaksoin ja nukuin hyvin täyden vatsani vieressä. Mukavaa oli myös tavata kaikki vanhat ja uudet kouluttajat, joista monet olen tuntenut koko kouluttajaurani ajan, yli 30 vuotta. Vaan kyllähän minä alan tuntea itseni jo melkein ikälopuksi, kun suuri osa uutta väkeä sopisi melkein lapsenlapsikseni...

Vaikka tänään en ulkoillutkaan, niin olen kyllä viikolla käynyt lenkillä sekä kavereitten kanssa että yksinäni. Sumuisena päivänä alkuviikosta kiertelin Lappohjan ja Hangon rantoja ja kuvasin sumuisia maisemia.

Hangon Itäsatamassa sumua...

Lappohjan pienvenesatamassa sumua...
Tanssilavan rannassa...

Lappohjan uimarannassa...
Ja kyllä sitä sumua riitti maihinkin, ei vain merelle ja rantaan:

Satamatien ylikäytävä oli aivan piilossa sumussa...
Ja pihlajanmarjat ovat väriläikkä maisemassa sumussakin...

Noita pitäisi vielä keretä poimimaan ennen kuin tilhet sapuvat tänne etelään...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!