Hae tästä blogista

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Monipuolinen viikko

taas takana.
Alkuviikolla sain vanhan printterin toimimaan skannerina ja skannailin Safely Sisters-kuvia tulevaa käyttöä varten. Kuvat ovat liki 15 vuoden takaa, joten niitä minulla ei ilmeisestikään ole (ennen tätä) digimuodossautamaa saattaisi käyttää tekeillä olevassa Safety Sisters -historian valokuvakirjassa.

Vapun aattona ajelin Hesaan ja olin muutaman vuorokauden "lapsenvahtina". Oli pitkästä aikaa ilo seurata pienen (2,5 v) pojan elämää. Hyvin tulimme toimeen ja poika oppi näyttämään sormilla luvut 2 ja kolme. Oli siinä kyllä opettelemista, jotta sormet taipuivat oikein, vaan voitonriemuisasti hän sitten laskeskeli ja näytti tulokset pikku sormillaan. Luimme iltasaduksi tyhjää muistilehtiötä. Poika oli juonessa mukana, kun katselimme autojen kuvia, vaikka lehtiön sivut olivat aivan blankot...

Tänään kävimme ulkoilemassa Fagervikin kartanolla, Barösundissa ja Inkoossa. Matkaan mahtui monenlaista säätä. Väliin paistoi aurinko ja hetken päästä tuli vettä ja räntää taivaan täydeltä. 



Fagervikin kartanolla oli viime viikolla rinne ollut sinisenään kukkivia skilloja, vaan nyt kukinta alkoi jo olla ohi.
Punaiset tuvat sen sijaan näkyivät parkkipaikalle nyt vielä erittäin hyvin, kun kesällä puiden lehvistojen läpi niitä ei juuri erota.


Katsastimme kartanon kirkon, joka on tiettävästi vuodelta 1737. Se on yksi harvoista yksityisomistuksessa olevista Suomen kirkoista. Kirkkoon voi tarkemmin tutustua kesäisin.




Kartanossa on aikoinaan ollut rautaruukki, ja näimmekinseinän raosta kurkistamalla kankivasaran, jolla ennen on taottu rautaa.


Kartanorakennuksen takana on järvi jonka veden voimalla mm. tuo vasra on toiminut. Nykyisin ilmaisesti vain suihkulähde toimii järviveden paineella.



Katsellessamme ruukin rakennuksia oli silmiimpistävää, kuinka pitkiä peltejä oli käytetty kankivasarapajan kattamiseen . Ja viereisessä rakennuksessa näkyi sitten olevan lyhinpiä porukan miesten koskaan näkemiä peltejä:



Fagervikistä matkamme jatkui Barösundin lautalla salmen yli . Kävimme katsastamassa uuden Skola-ravintolan ja söimme maukasta lohikeittoa ja uunituoreita sämpylöitä rannan kahvilassa Sale-myymälän naapurissa.



Uhkaavat pilvet vyöryivät mantereelta ja syödessämme alkoi sataa.


Pääsimme kuitenkin suht' kuivina autoon ja matka jatkui kartanon hautausmaan kautta Inkoon keskustaan.

Fagervikin kartanon hautausmaa on täyttömaalla.

Inkoon keskustan venesatamassa on uudet kärryt...

Ensi viikolla edessäni on laivamatka Tallinnaan, jonne vien autoni huoltoon. Siitä matkasta sitten ensi kerralla...
Lisää sunnuntaimatkakuvia osoitteessa http://seija.kuvat.fi/kuvat/Ympäristöoppia+Fagervikistä+ja+Barösundista/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!