Hae tästä blogista

lauantai 22. syyskuuta 2012

Paremman toivossa, jatkuu

Alkaa olla kohta vuosi, kun vasemman jalkani vasaravarvas leikattiin. Samalla operoitiin myös vaivaisenluu. Viimeksi kait toukokuussa olen kirjaillut tänne, että jalkateräni ei taida palautua entisiin mittoihinsa. Ja siltä se todella näyttääkin.

Purjehduslomalla käveltiin aika paljon. Siis aina kun olimme jossain marinassa, niin pitkän päivän päätteeksi oli melkein pakko päästä liikkeelle. Ja vieraisiin kaupunkeihin piti tietenkin tutustua; alkuun kävelemällä. Minulla oli kolmet eri kengät mukana, vaan yhdetkään niitä eivät olleet oikein sopivat jalkaani. Tai kaikilla siis pystyin hieman kävelemään, tarkoittaa noin kilometrin matkan. Sitten kengät alkoivat painaa.  Ensin kipeäksi tuli jalkapöytä; ei varsinaisesti se akkavarvas tai vaivaisenluu. Jalka turposi aina niin, että en edes helposti saanut kenkiä jalasta pois veneelle palattuamme. Ja melkeinpä pahimmaksi vaivaksi osoittautui se, että vasemman jalan kolme "tervettä varvasta" hankautuivat kengän kärkeen ja kipeytyivät kuvassa nuolella osoitetuista kohdin.
Kuva on otettu Lyypekissä 24.8.2012, jolloin olimme olleet pitkällä pyöräilyreissulla ympäri kaupunkia. Ja siis kävelyreissujen jälkeen jalka oli vielä enemmän turvoksissa.

Nyt kotiuduttuamme pääsin käymään jalkahoidossa. Samalla minulle tehtiin silikonista yksilölliset varpaanvälin levittäjät. Öisin pidän tietenkin vaivaisenluun yölastaa molemmissa jaloissa. Lisäksi saan uudet tukipohjalliset; ne ovat jo kolmannet. Tukipohjalliset ovat tarpeen jalan virheasennon korjaamiseksi, siis jotta mataloitunut jalkaholvi olisi paremmassa asennossa.

Joudun ilmeisesti ostamaan uudet kengät tästä lähin sieltä jalkahoitolasta, jotta kaikki "apuvälineet" mahtuvat niihin jalkojeni lisäksi. Siellä kengät maksavat normaalia enemmän, mutta kun haluan kävellä vielä kauan, niin minun on hoidettava jalkojeni hyvinvointia hinnasta huolimatta.

4 kommenttia:

  1. Sievin työjalkineita on myös naisille, niihin sopii itselläni tukipohjalliset.T. Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. keväällä ostin Sievin mustat jalkineet, vaan fysioterapeutin mielestä ne ei tue tarpeeksi jalkaa. Ne on kuitenkin hyvät jalassa, kun niihin mahtuvat ne tukipohjalliset...

      Poista
  2. Hei,
    kyseleppä tuolta kenkiä:
    ICCO Oy
    Käräjätie 307
    21530 PAIMIO

    Puh. 040 7474 772
    eMail: posti@iccoclothing.fi

    VastaaPoista
  3. Kiitos vinkistä. täytyypä katsastaa tarjontansa!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!