Hae tästä blogista

sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Syksy ja talvi 2017-18

on jo mennyttä aikaa. Vaan millaista; muistankohan tai haluanko edes muistaa?

Syyskuu kului hyvin kauniissa säässä: kävin keräämässä puolukoita ja sienia, sekä tietenkin kuvaamassa.


Syyskuun 19 päivänä kävin Siskot ry:n edustajana osallistumassa "Suomesta syövänhoidon mallimaa 2020" -seminaariin Musiikkitalolla. Siellä oli luennoitsijana mm. Mika Kontro, joka syyskuun alussa oli väitellyt tohtoriksi akuutin leukemian yksilöllisistä hoitomuodoista. Olipa mielenkiintoinen päivä, vaikka osa tieteellisestä asiasta menikin hieman ymmärrykseni ohi. Jossain vaiheessa päivää aloin tuntea vatsakipua, vaan se ei estänyt minua seminaarin loputtua ajamasta pohjois-Tapiolaan hammaslääkäriin. Kirurgi poisti aiemmin sovitun mukaisesti 2 hammastani ja kehoitti minua menemään päivystykseen, koska vatsakipuni oli jo hyvinkin huomiotaherättävää.

Niinpä sitten kotimatkalla kurvasin Tammisaaren sairaalan päivystykseen valittamaan vatsakipua, jonka olin tunnistanut divertikuliitiksi. Minulla oli diagnosoitu  joskus vuosikymmenet sitten tulehtunut divertikkeli, ja nyt yhdistin oireet. Sairaalassa verikokeitten jälkeen jouduin odottelemaan muutamia tunteja, koska päivystävä lääkäri oli kuulema jossain kiireellisemmässä tehtävässä. Paikalla oli toinenkin lääkäri, vaan jonkun kertoman mukaan niin uusi ja kokematon, ettei häntä voinut käyttää. Myöhemmin illalla uuden tutkimuksen jälkeen minulle ilmoitettiin, että jäisin osastolle yöksi.

Syyskuun 20 päivänä minulle tehtiin taas verikokeita ja otettiin luuydinnäyte "sternumista" eli ilmeisesti rintalastan yläpäästä.  Soitin kotiin ja pyysin miestä tuomaan minulle joitain tarvikkeita, koska näytti, etten heti pääsisikään kotiin. Ja kun hän seuraavana päivänä tuli reppuni kanssa, oli samaan aikaan ambulanssi hakemassa minua Meilahteen. Saamani diagnoosi oli akuutti leukemia (AML) ja sen jatkohoito olisi Kolmiosairaalan hematologisella osastolla Meilahdessa.

Muutaman tunnin ajon jlkeen saavuin siis osastolle 7A. Muistaakseni kävelin ihan omin jaloin yksityishuoneeseen, vaihdoin potilasvatteet päälleni ja yritin kotiutua.

näkymä huoneeni ikkunasta osastolta 7A. Vastapäätä Syöpäklinikka, jossa kävin rintasyöpähoidoissa lokakuusta 14 toukokuuhun 15...

 Minulle kävi lääkäri selittämässä, mitä kaikkea leukemiahoidoista seuraa. Esimerkiksi hiukset tulisivat lähtemään rankkojen sytostaattihoitojen johdosta ja saisin maksusitoumuksen peruukin ostoon. No, totesin, että tuo on minulle jo tuttu juttu, kuten osittain tämä leukemia-sairautenakin. Peruukkiasia oli minulle tuttua muutaman vuoden takaisten rintasyöpähoitojen takia  Eräs ystäväni oli sairastanut leukemian vuosikymmenen alussa ja kirjoittanut siitä blogissaan. Koska olin lukenut hänen kuvauksensa taudista ja sen hoidoista, eivät lääkärin kertomat asiat minua juuri pelästyttäneet.
Hoidot alkoivatkin pian sairaalaan saavuttuani, ensin sain erilaisia antibiootteja suoneen divertikuloosin parantamiseksi. Myös sytostaattitiputukset olivat jokapäiväisiä. Luonani vierailivat niin sosiaalihoitaja kuin fysioterapeuttikin, vatsaani kuvattiin ja sydäntäni tutkittiin useamman kerran. Välillä minulla oli useita päiviä ripulia, välillä suu kipeä, vaan onneksi divertikuliitti saatiin paranemaan. Verikokeita otettiin joka päivä ja kanyyliä vaihdettiin vähintäin joka toinen päivä. Onneksi minulla ei ole neulakammoa...

Sairaalassaoloa piristivät muutamat vierailut, kiitos kaikille! Ilahduttavinta taisi kuitenkin oll Saaran piirtämä onnittelukortti:




Lokakuun 20 päivänä pääsin kotilomalle, kun sytostaattihoidot olivat siltä erää ohi.


1 kommentti:

  1. Kiitos Seija, kun näin avoimesti ja ymmärrettävästi kirjoitat sairaudesta!

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!