Hae tästä blogista

maanantai 11. huhtikuuta 2016

10.4. Kevät jo pitkällä

ainakin täällä eteläisessä Suomessa. Ja Suomihan on pitkä maa, niin Oulussa hiihdellään jäällä ja Kuusamossa laduilla SM-kisoissa.

Tuolla rantametsässä kukkivat tänään kauniisti jo sinivuokot, niin yksitellenkin kuin ryhmissä  .






Ja tuohon se sitten eilen päättyikin kirjoittelu; tuli ongelmia: Laajakaista lakkasi taas toimimasta! Soitettiin luotettavalle ystävälle, asennettiin uusi modeemi, mutta mikään ei auttanut. Millän koneellamme emme päässeet nettiin. Samanlainen ongelma on vaivannut meitä ajoittain koko menneen talven, ja syyksi koneet ilmoittivat, ettei ole kelvollista IP-osoitetta. Tein vikailmoituksen Soneralle ja nyt tänä aamuna soitin vikapalveluun. Ei siitä soitosta netti vielä korjaantunut, vaan lupasivat kuitenkin hoitaa homman...


Viime viikolla kevät alkoi oikein rytinällä. Muutama sumupäivä näytti hieman hidastavan pihan krookuksien kukkimista, vaan eilisen lämmön vaikutus on huumaava:






Nyt olen netissä ja kohta lähdemme lenkille. Nettiin pääsin tabletilla 4G-yhteydellä, joten saan tämän postauksen julkaisua. Oikein mukavan kaunista kevätviikkoa sinulle, lukijani...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!