Hae tästä blogista

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

24.1. Lunta riittää,

kun sitä on satanut lisää tänäänkin.

Ei se lumisade kovasti tupruttnut, kun ei meina kuvassa näkyä...
Vaan eipä onneksi meillä ole tuommoista lumituiskua kuin on Nykissä (video).  

Ja kaikki lumi täällä meillä on kevyttä pakkaslunta, ainakin toistaiseksi. Nyt tänäänhän lämpötila on ollut koko päivän -1 astetta, ja vielä ei lumi ole kostunut.

Viikolla ulkoiltiin pakkassäässä, ja oli oikein mukavaa, kun ei tuullut. Kamera ei niillä kerroilla ollut mukana, se on saanut katsella ulkoilmaa vain verannalta tai ikkunan läpi...

Lumitilanne tänään sunnuntaina



Olen halunnut päästä rantaan katsomaan ja kuvaamaan auringonlaskua, vaan enpä ole sinne asti vielä mennyt. Vain aavistus upeasta näystä tarttuu kameran kennolle verannan ovelta, nyyh...


Laskeva aurinko valaisee huurteiset koivujen latvat kivan väriseksi...


Aikarosvoja on kaikenlaisia; ja olisko tuo penkkiurheilu yksi pahimmista. Tänään on lenkkeilyn sijasta katseltu naisten ampumahiihtoa ja se olikin aika mielenkiintoista. Joka ampumapaikan jälkeen oli tilanne taas uudenlainen, ja se piti mielenkiintoa yllä.



Kisakenttä näytti olevan mitä sydämellisin, ainakin kaukaa katsottuna...


Meillä ei kotona ole kukkia, Jäkessä kyllä viherkasveja kärsimässä. Ostin kuitenkin Lidlin tarjouksesta eurolla pienen keltaisen kukan jouluisen tähden kaveriksi . Vielä ovat hengissä:



Mies kävi naapurissa "puutöissä" ja toi tuliaisena uuden pannunalusen ja löylykauhaan varren...


Ja tuo lisälumi aiheuttaa "vahinkoakin", meinaa lampun hattu heilahtaa pois päästä...

vasemmalla 21.1. ja oikealla tänä iltana kuvattu pihavalo hattuineen...
Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle, lukijani. Pysyköön ilma pikkusen pakkasen puolella ja jääkööt lumisateet tähän, eiks niin...

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

17.1. Ulkoiluilmat jatkuvat

aivan ihanina. Kovimmat pakkaset hellittivät ja ulkona on tarennut oikein mukavasti. Tänäänkin ulkoilimme, ensin porukalla kyläkierroksella teitä myöten.


Punainen talo koulun luona
Satamatietä

Tenbergintietä





Sitten lähdin yksin melkein umpihankeen kameran kanssa. Pakkasta oli vain nelisen astetta, aurinko paistoi, eikä tuuli häirinnyt. Kävelin Prediumiin johtavalle metsäpolulle ja ilokseni huomasin, että joku oli kävellyt sitä myöten koiran kanssa. Ei ilmeisesti tänään, vaan eilen, ennen viime yön lumisadetta.


Pääsin kuitenkin kahlaamaan nilkkoja myöten ylettyvässä pakkaslumessa sinne asti, minne olin suunnitellutkin meneväni. Olen nimittäin tuolta polulta, tai entiseltä tieltä, monasti kulkiessamme kuvannut polun erään tunnelimaisen kohdan. Minulla on siitä kuvia eri vuodenaikoina, paitsi ei ollut talvelta.   Vaan nytpä on!








Alkuviikolla oli huonot ajokelit, kun lunta satoi niin paljon. Onneksi tiistaina oli keli jo niin paljon parantunut, että saatoin turvallisesti ajella pääkaupunkiseudulle.
Ajoin ensin Järvenpään Vanhankylänniemeen. Siellä on vireä kahvila, Uusi Vanhis, jossa kahvittelin  ja söin ensin makoisan piirakkapalan. Jälkkäriksi tilasin Churroja suklaakastikkeen kera. Normaalisti ne tarjotaan kaakaon kera, kuten Espanjassakin, vaan jätin kaakaon väliin. Vanhiksen churroksien hinta sen kaakaon ja suklaadipin kera on 6 euroa, joten kannatti maistaa, kun Espanjan reissuilla ei niitä tullut syötyä.

Kävin Pasilassa Ylen studiotalossa seuraamassa eilisen Uutisvuodon nauhoitusta. Jari Tervoa tuuraamassa oli Tapio Liinoja ja hänen vieraanaan oli dekkarikirjailija Reijo Mäki. Stan Saanilan vieras oli Katja Ståhl, joka vaikutti hyvin sanavalmiilta. Nauhoitus kesti noin 72 minuttia, ja eilen sitten näin, miten tuottaja oli leikannut ohjelman puoleen tuntiin. Minä en kyllä siitä suunsoitosta olisi pystynyt saamaan puolta tuntia esitettävää ohjelmaa!
Minua on viime vuosina ärsyttänyt suunnattomasti, millainen ala-arvoisten vitsien ja suunsoiton näyttämö tuosta jo 18 vuotiaasta Uutisvuodosta on tullut. Ja nyt huomasin, että koko se nauhoitusaika oli samanlaista höpöttämistä; joten tilanne ei kohdaltani ainakaan parantunut...

Kuvauskävelyllä käväisin myös taas kerran pienvenesatamassa. Salmi Lappohjan ja Ekön saaren välissä on jo jäätynyt ja siitä on jonkun aikaa kuljettu jäätä myöten saareen. Vaan nyt huomasin jäällä olevan vettä, ilmeisesti vesi on nousussa.




En kuitenkaan kastellut jalkineitani, vaikka kotiin päästyäni sukat olivatkin päältä varpaista märät. Taitaa mummon perintö tulla matkansa päähän; vaikka noilla kengillä ei ole vielä ikää kuin 20 vuotta...


 Tänään oli myös paljon lintuja bongattavana. Näimme puluja, harakoita, varpusia ja tikkoja:





sunnuntai 10. tammikuuta 2016

vuodelta 2015, osa 2

Vappuna 15 olivat siis varsinaiset rintasyöpähoidot ohi. Koko rumba oli alkanut oikeastaan jo elokuun viimeisimpinä päivinä Schlögenissa 2014, vähän ennen kuin lensimme kotiin. Olin huomannut rinnassani kyhmyn ja tiesin heti, mistä on kyse, sillä tätini oli 35 vuotta aiemmin kuollut levinneeseen rintasyöpään. Laitoimme kuitenkin aivan rauhallisesti veneen talvehtimiskuntoon, sillä lentoliput kotiin oli jo tilattu. Pääsin heti tutkimuksiin ja jo syyskuussa minulta leikattiin molemmista rinnoista pienet syöpäkasvaimet. Ja syövän lopulliseksi nujertamiseksi aloitetut kohtalaisen rankat hoidot siis päättyivät silloin huhtikuun lopulla.

Purjeveneemme SeijMer oli siis talvehtinut Itävallan Schlögenissä, Tonavan varrella. Lensimme 18.5. Müncheniin ja sieltä seuraavana aamuna junailimme itsemme Passauhun. Ennätimme hyvin kierrellä kaupunkia (vähän liiankin pitkän matkan) ennen kuin astuimme laivaan. Kyllä, olimme matkustajina jokilaivalla, joka kulki Tonavaa myötävirtaan.  Laiva jätti meidät Schlögeniin kahden tunnin matkan jälkeen ja jatkoi matkaansa Linziin. Olipa jännää kulkea samaa reittiä, jonka olimme matkanneet edelliskesänä mennessämme Wieniin.

Jokilaiva, jolla menimme Passausta Schlögeniin. Melkein joka päivä satoi...
Veneen riisuminen talvivaatteista sujui onneksi melko nopeasti, sillä ulkona satoi. Oli mukavaa päästä sateensuojaan veneeseen  ja jätimme vielä pressun istuinlaatikon suojaksi. Siihen meidän oli jätettävä matkalaukut ja muut matkatavarat, sillä veneessä sisällä oli paljon hommia ja järjestettävää, ennen kuin pääsisimme lähtemään liikkeelle.

SeijMer talviasussaan...
Vihdoin 27. toukokuuta pääsimme matkaan ja saman tien Passauhun asti. Matkakertomus on luettavissa SeijMer-blogissa. Kuvia  jutuissa on aika paljon ja ne on syytä katsoa suurina. Klikkaa siis jotain kuvaa, niin näet kaikki sen postauksen kuvat suurina. Sama pätee muissakin bloggerin blogeissa, niin tässäkin.

Tonavan saimme kuljettua ylöspäin vastavirtaan yllättävän sujuvasti, joten jo  kesäkuun viides päivä jätimme tuon suuren joen taaksemme ja siirryimme Donau-Main- kanavalle. Sitä matkasimme ensin vastavirtaan, olimme siis  bergfarer. Suuntamme kääntyi kumminkin Bachhausenin sululla, sillä sieltä vedet laskevat sekä Mustalle Merelle että Pohjanmerelle; olimme nyt talfarer. M-D-kanaalilla viivyimme melko pitkään, sillä vietimme liki viikon Nürnbergissä odotellen kirjettä Suomesta. Vasta 15.6. jatkoimme Main-joelle.

Lähestymme Schweinfurtia 16.6. mukavaa Main-joen myötävirtaa ajellen 
Jätimme Main-joen ja siirryimme Reinille perjantaina, 26.6.15. Olimme silloin olleet kuukauden matkallamme. Reinillä matka sujui myötävirtaan paikoin melkein liiankin vauhdikkaasti ja tulimme Duisbergiin läkähdyttävässä helteessä 3.7.

Duisburgin kaupungin marina
Duisburgista käännyimme 6.7. pois Reiniltä, kohti pohjoista ja Mittelland-kanaalia. Sille  MLK- kanaalille saavuimme 11.7. ja vietimme Hannoverissa muutaman päivän, ennen kuin pistäydyimme Hampurissa tuttuja tapaamassa. Hampuri oli yksitoikkoisen kanavamatkan päässä ja ilmiselvästi reitiltämme sivussa. Oli kuitenkin ihan mukava käydä Annea tapaamassa veneillen.

Hampuria Elbeltä kuvattuna...
Reinin jälkeen oli eri nimisiä kanaaleita ja kanavia niin paljon, että oli vaikeaa pysyä kartalla. Ja varsinkin näin jälkeenpäin en millään muista kymmenen eri kanavan nimeä, vaikka tässäkin kirjoituksessa käytän lokikirjaa apunani.
Kun Hampurin jälkeen palasimme Mittelland-kanaalille, jatkui matka kohti itää ja Berliiniä. Olimme suunnitelleet alunperin, että purjehdimme upeasti, masto kannella, Berliinin keskustaan, valtiopäivätalon takaiselle Speer-joelle. Potsdamiin saavuttuamme järki kuitenki voitti halun ja kuljimme junalla 30 kilometrin matkan Berliinin päivävierailulle.

Sanssoucin linna Potsdamissa
Itämeri alkoi nyt olla jo aika lähellä, vaan sinne emme voineet ajaa Oder-joen kautta; siellä ei olisi ollut meille tarpeeksi syvää. Onneksi on rakennettu West Oder-kanava Saksan puolelle rajaa ja sitä myöten saavuimme 13.8. Szezeciniin eli Stettiniin. Siellä saimme nostettua maston paikoilleen ja pääsimme lopulta purjehtimaan sekä vihdoin 18.8. Itämerelle. Burg af Fehmarnille tulimme 22.8. ja vene nostettiin maihin 29.8. Sitten lepäsimme Finnlinesin laivassa kotimaahan syyskuun 3 päivänä.

Bossman nosti SeijMerin maston Stettinissä...
Ja täällä kotomaassa syksy meni mukavasti. Sain puhtaat paperit 1-vuotistarkastuksessa ja maksoin itseni kipeäksi hammaslääkärissä. Ilmeisesti solunsalpaajahoitojen tai nyt syömäni Letrozol-lääkkeen sivuvaikutuksesta hampaani olivat reikiintyneet ja nytkin tuntuu, että jotain häikkää on taas tulossa, kun kaikkia hampaita pakottelee.  Lokakuun lopussa pääsin vihdoin silmäleikkaukseen, joka oli jo 2 kertaa siirtynyt syöpähoitojeni takia. Polikliinisessä operaatiossa vasemmasta silmästäni poistettiin ryppykalvo, joten sen silmän keskeisen näön ei pitäisi enää huonontua.

Joulu tuli ja meni ja vuosi vaihtui. Menköön tämä vuosi nyt tälleen, katsotaan ensi vuonna uudelleen...




lauantai 2. tammikuuta 2016

vuodelta 2015, osa 1

Mitähän kaikkea sitä viime vuonna oikein tapahtuikaan; en mieti asioita globaalisti, vaan vain ihan itteni kohdalta.

Ensin kuitenkin toivotus kaikille blogini lukijoille:

Oikein hyvää ja onnellista koko tätä loppuvuotta 2016!



Muisteluissa auttaa, kun katselen viimevuotisia valokuvia, silloin voin palauttaa mieliini jotain.

Vuoden haihteessa 14-15 pidin ekan ja ainoan kerran peruukkia päässäni, siis silloin, kun nostimme maljan uudelle vuodelle. Olin saanut vuoden 14 puolella 3 ensimmäistä sytostaattia ja hiukset ynnä muut karvat olivat kaikki poissa, joten en vielä kehdannut julkisessa kuvassa näyttäytyä nuppi kortisonin turvottamana ja kaljuna.



Vuoden alussa oli maassa lunta ja lenkkeilimme kameran kanssa sekä Lappohjassa että Hangossa. Meri rupesi jäätymään






Loppiaisen jälkeen sain ensimmäisen CEF-tiputuksen. Ilmeisesti olin muutaman päivän taas levossa, koska vasta 11.1. olin jaksanut kuvata lumista maisemaa, ikkunan läpi.



Pikkupakkasten jälkeen näytti tuleen suojaa ja pihatie oli märkä, jäinen ja liukas, siis varovasti kuljettava.



Alkuvuodesta jouduin käymään hammaslääkärissä, jolloin minulta vedettiin pois 2 hammasta. Tulehtuneista purukaluston osista syytän vain ja ainoastaan sytostaatteja, siis niiden sivuvaikutuksia.

Tammikuun viimeisellä viikolla sain toisen CEF-tiputuksen ja jo muutaman päivän päästä jaksoin taas hieman lenkkeillä ja kuvata lumista maisemaa. Yritimme myös syodä tervellisesti (niin muulloinkin), ja salattiin ilmestyi mm. kotimaista lehtikaalia. Meri ei sitten ollut jäätynytkään ja koko talven joutsenpariskunta uiskenteli Lappohjan rannassa.



Venemessuilla kävimme helmikuussa viikkoa ennen viimeistä CEF-satsia. Silloin siis olin "pirteimmilläni" ja jaksoin taas melko normaalisti.




Sen jälkeen 16.2. otetut labrat osoittivat kuitenkin, että veriarvoni olivat sen verran matalat, että vihoviimeisen CEF-annoksen tiputus siirtyi, onneksi vain keskiviikosta perjantaihin. Samalla viikolla suunniteltiin sädehoidon aloitus ja mieheltä poistettiin hammas.

Jaksoin käydä ulkoiluttamassa kameraa heti tuon tiputuksen jälkeen, jolloin lumet olivat näemmä häipyneet (kuva oikealla), mutta sitten ilmeisesti lepäilinkin seuraavan viikon, kun siltä ajalta ei ole kuvia.


Maaliskuun alussa olin vartalon tietokonekuvauksessa, jonka tulokset olivat "puhtaat", siis hyvä juttu.
Olin aika pirteä, sillä osallistuin vuotuisille Kameramessuille ja Rintasyöpäyhdistyksen 10 vuotisjuhlaan Docrates-syöpäsairaalassa. Sain tatuoinnin rintoihini sädehoidon suunnittelukuvauksessa, sovitin painehihaa vasemman käteni turvotukseen sekä kävin teekoulutuksen (kuva vasemmalla)





Maaliskuun loppupuolella, Saaran synttäriviikonloppuna,  opiskelin maisemakuvausta kylmässä Suomenlinnassa; kiitos, Mikael Rantalainen, opetuksista!





Sitten alkoivatkin sädehoidot maanantaina. 23.3.15. Kävin joka arkipäivä syöpäklinikalla sädehoitoa saamassa; siis 5 viikon ajan 5 päivänä viikossa muutaman minuutin kestävässä hoidossa. Siinä sädetettiin melko laajasti koko rintakehäni ja kainaloni, enkä onneksi saanut mitään erikoisia sivuvaikutuksia tästä käsittelystä.

Jaksoin huhtikuussa tehdä muutaman työkeikankin, kävin fysikaalisessa hoidossa pari kertaa ja sain hanskan vasempaan, hieman turvoksissa olevaan kämmeneeni.

Vappuaaton aattona kävin sitten viimeisen kerran sädehoidossa. Veljeni oli mukana ja otti minusta historiallisen valokuvan, kun olin viimeistä kertaa ikinä sädehoitopöydällä. Siis oletan, että kyseessä oli viimeinen kerta, sillä käsittääkseni olen nyt saanut tarpeeksi säteilyä loppuelämäkseni...




Huhtikuun loppupuolella oli päässäni jo pientä sänkeä, enkä siis ollut enää kalju. Kaikille solunsalpaajahoitoja saanielle lohdutukseksi siis tieto, että kyllä ne karvat takaisin tulevat, jopa entistä ehompina, mitä ei toki ihan joka kohdassa voi pitää positiivisena asiana.



Toukokuun alkupuolella elämää kuhisi niin luonnossa ja kukkapenkeissä, kuin meillä keittiössäkin. Kukat kukkivat upeina ulkona ja sisällä muurahaisarmeija saatiin kuriin kivalla pienellä vihreällä laatikolla.









Ja mitä sitten tapahtui, on toisen muistelun aiheena...