Hae tästä blogista

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

11.1. Taas tuli lumitalvi,

vaan onhan tuota lunta ollut jo useamman kerran. Kuitenkin pakkasten jälkeen on joka kerta tullut suoja ja vesisade, ainakin tänne Suomen Etelän pohjoisosiin, ja lumet ovat sulaneet pois. No viime yönä tuli taas talvi, kun lunta tuli tuiskuna liki 15 cm. Päivällä lämpötila taisi olla -0 astetta ja auratut tiet olivat liukkaita. Iltaa kohden lämpötila laski ja pakkasta on nyt illalla 11 astetta. Eipä tuota kovin paljoa enää tartteisi lisää, siis tuota pakkastakaan.

Reippaasti tuota lunta oli viime yön aikana tuiskuttanut...
Käytiin tänään vaihteeksi lenkillä, mutta liukkauden ja parin harmittoman kaatumisen takia käännyttiin jo ensimmäisestä kadunkulmasta takaisin koteihin päin, joten lenkin pituudeksi jäi vain noin 1,5 km. Kyllä tuo reilu puolituntinenkin raikkaassa ulkoilmassa teki hyvää muutaman päivän maanneelle vartalolleni, sielusta puhumattakaan.

Eilen ja tänään olen katselut harvinaisen paljon telkkaria. Lauantai-iltaisin vakiokatsottavakseni on muodostunut Wallander, ruotsalainen inhimillinen poliisi. Mankellin kirjoihin perustuvat elokuvat poikkeavat melkoisesti CSI-tyyppisistä leffoista. Ruotsalainen poliisi kysyy epäillyltä, että tiedätkö mitään tästä jutusta. Ja kun toinen kieltää, pyytää poliisi anteeksi, että häiritsi; tämä ehkä hieman, mutta vain hieman, liioitellusti sanottuna. 32 osainen elokuvasarja on lähestymässä loppuaan, sillä Wallader kärsii jo Alzheimerista. Jäljellä on ilmeisesti vielä yksi filmi, jonka jälkeen Wallander pääsee hyvin ansaitulle levolle. Tuo viimeinen elokuva on filmattu v. 2013.

Tänään, sunnuntaina katsoin dokumentin Kahden naisen sonni. Riemastuttava kertomus, kuinka Aira Samulin siirrätti Miina Äkkijyrkän suuren Sonni-teoksen Haminasta Hyrsylänmutkaan. Olin iloisesti yllättynyt Miina Äkkijyrkän luonteesta ja toiminnasta, todellinen taiteilija...
Ohjelma on tullut aiemminkin ja se kannattaa katsoa Areenasta, löytyy tuon linkin takaa.

Sitten Teemalta tuli, myös uusintana, Tiededokumentti Toiset aivomme. Ohjelman kuvaus: "Tutkijat ovat havainneet, että suolistossamme sijaitsee toinen aivokeskus. Sen toiminta säätelee mm. persoonallisuuttamme, ja Parkinsonin taudin kaltaiset aivosairaudet voivat johtua suoliston neuronien rappeutumisesta." 
Oli tosi mielenkiintoinen ja minusta näyttäisi siltä, että kiinalainen lääketiede on jo 5000 vuoden ajan tiennyt sen, mitä nyt todistellaan länsimaisilla tiedoilla ja korkean teknologian laitteilla. 


Kannattaa muuten katsoa välillä Kristiinan käsityön tuloksia blogistaan Akvarelleista kalannahkaan

Vielä muutama kuva alkuviikon lenkiltä täältä Lappohjasta:




2 kommenttia:

  1. Kirjoitin tähän äsken pitkän kommentin. Kun painoin "Esikatselu", se katosi. En jaksa kirjoittaa samaa juttua uudelleen. Se koski Ruotsin poliisia.

    VastaaPoista
  2. kiitti kommentista, sorry, että se edellinen häippäsi...

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!