Hae tästä blogista

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Maaliskuuksi vaihtui jo

tämä keväinen talvi. Ja tänä aamuna oli maa pitkästä aika valkoinen. No, sen sentin kerros suli kyllä päivän mittaan pois, vaikka aurinko ei yhtään paistanutkaan. Eilen sen sijaan oli oikein käunis aurinkoinen päivä, kun kävimme Hangossa kauppareissulla. Ja kun nyt on Laskiainen, niin ostimme Lidlistä laskiaispulltat, joissa oli mantelimassa täytteenä. Viikko sitten maistelimme laskiaispullia, joissa oli kermavaahtoa ja vadelmahilloa. On aika harvinaista, että ostamme pullaa, vaan kun nuo nyt olivat molemmat 20 % :n halvennuksessa, niin pitihän sitä; siis kun halvalla saa...

Tarjouksessa samaisessa saksalaiskaupassa oli pieniä purkkeja, joissa oli erilaisia sipulikasveja. Ostin 2 €:lla sellaisen, jossa on hyasintin sipuli; vai mukulako se on. Aion seurata sen kasvamista kuvaamalla, jos se nyt yleensä lähtee kasvamaan.


 Muutoin viikko on mennyt taas sutjakkaasti ohi: Käväisin ensin Turun lentokentällä ja sitten ajelimme porukalla samalla suunnalla. Tuulisessa säässä yritimme päästä katsomaan Daphne-venettä, mutta ihailimme sitä vain ikkunan läpi, koska ravintola oli juuri suljettu.

Sitten kiersimme Turun linnan ja sain sen kuvattua takapuoleltakin, jota en siis muista ennen nähneenikään, vaikka muutaman kerran olen Linnassa vieraillutkin.


Hangossa on vielä hieman jäätä mm. Itäsatamassa. En tiedä, onko sitä jäätä tänä talvena ollut niin paljoa, että sinne olisi voinut mennä pilkille. Joku on kuitenkin kokeillut jään kestävyyttä paiskaamalla sille muutaman kiven, ja ainakin niiden painon se jää on näyttänyt kestävän:


Olen pitkän aikaa halunnut ruveta avantouimariksi. Totuttaudun kylmään veteen pesemällä sillä kasvot aamuisin. Oikeaan avantoon en ole uskaltautunut kuin joskus saunasta. Hangossa on kuitenkin mainiot tilat tähän terveelliseen harrastukseen; vaan onneksi Hanko on nyt 20 km päässä...


Aurinko yritti näyttäytyä ennen laskemistaan, kun ajelimme kotiin päin Turun reissulta. Se samainen aurinko on taulukoiden mukaan noussut tänään täällä Lappohjassa/Hangossa jo 7.22 ja laskenut minuutin vaille 6. Päivällä on siis pituutta jo 10 tuntia 36 minuuttia. Valo voittaa...


Auringon nousu- ja laskuajat paikkakunnittain voi helposti saada Matti Kärnän pitämältä sivustolta, kokeile...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!