Hae tästä blogista

torstai 19. joulukuuta 2013

Vähän kuitenkin paleltaa

vaikka ollaankin kylmää karussa täällä Espanajssa.
Lähdimme tiistaiaamuna ajelemaan vuokra-autolla melkein päämäärättömästi Fuengirolasta kohti pohjoista. Onnekkaan sattuman kautta jouduimme Cordobaan vievälle moottoritielle; emme siis ajaneetkaan rannikkoa pitkin itään.

Poistuimme motarilta Antequeran ristyksessä ja etsiydyimme historiallisen kaupungin sydämeen, kirkon vierelle. Kun menimme kirkkoon sisälle, oli siellä muutamia paikallisia ja aika pimeää. Vanhahko mies tuli ja laittoi antamani kolikon automaattiin, jolloin kirkkoon syttyivät valot ja sain kuvattua upeaa Santa Claran kirkkoa helposti.

Sama mies johdatti meidät seuraavaan kirkkoon ja vei meidät alttarin taakse katsomaan barokki-ihmettä aivan läheltä.


Kävelimme vielä melkoisen kierroksen kaupungilla ja kävimme turistitoimistossa hakemassa kartan, jotta löysimme takaisin autolle.
Ajoimme ennen lähtöä mäelle ihailemaan maisemia ja sitten jatkoimme matkaa kohti Granadaa käymättä El Torcan karsti/kalkkikivi -muodostelmilla.

Näkymä Antequerasta alas laaksoon.


Yöpymään jäimme Losan kaupungin El Mirador hotelliin. Huoneemme parvekkeelta oli upea näköala alas laaksoon ja päätimme lähteä sinne kirkkovierailulle.

Otin kuvan sumuisesta maisemasta aamulla ennen lähtöä Lojasta
Taas löysimme parkkipaikan kirkon viereltä, vaan kirkko oli kiinni. Lähdimme kävelemään päämäärättömästi, sillä jätimme navigaattorin autoon. Löysimme sattumalta turisti-infon ja saimme kaupungin kartan. Hetken eksyiltyämme huomasimme olevamme näköalapaikalla, josta katsoen automme oli melkein allamme, San Gabrielin kirkon vierellä. Löysimme portaat, jotka johdattivat meidät melko suoraan alas kirkon viereen, joka nyt olikin jo avoinna.


Iltapalaostoksilla käväisimme paikallisessa Lidlissä ja ennen nukkumaan menoa ihailimme vielä valaistua Lojan kaupunkia hotellihuoneemme parvekkeelta.


Paleleminen johtuu siitä, että täällä Granadassa on aika kylmä; vettä satoi koko iltapäivän, kun olimme tutustumiskierrosella hostel Athenan ympäristössä.

2 kommenttia:

  1. Hieno yökuva! Buenas noches! :-) Arvi W

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hieno maisema, vaan ei oikein hyvä kuva, kun vain terassin kaiteelta otettu...

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!