Hae tästä blogista

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Kolmas adventti

on jo kääntynyt iltaan. Vielä ehdin kuitenkin toivottaa rauhallista joulun odotusta ja kolmatta adventtia.


Tällä viikolla on taas satanut lunta. Tiistaina en nokkaani uloa pistänyt, kuvasin tuiskunkin vain ikkunan läpi.



Mies teki lumitöitä, jotta pääsi postilaatikolta hakemaan tilaamani joulukorttikuvat.
Ne sitten kuoritin ja sain ajoissa Seijan-päivänä postiin. Viitisenkymmentä korttia lähetämme yleensä jouluisin ja viimeiset 8 vuotta ne ovat olleet omista valokuvista tehtyjä. Sitä aiemmin muutamana vuonna mies piirsi joulunorsuja ja niistä sitten teetettiin valokuvakortteja.

Meillä on aina pidetty hyvää huolta hämähäkeistä. Ai miksikö? No nehän syövät kärpäsiä...
Nyt sydäntalvellakin näyttää yksi otus olevan hyvässä hengessä kylppärissä, Lienee huonehämähäkki, mukava veikko; kokoa sillä on vain vajaat pari senttiä, vaikka näyttääkin kuvassa suurelta...


Keskiviikkona olin taas Hesassa. Pidimme HI:n Kamerakerhon vuoden lopettajaistapaamisen ravintola Stonesissa. Kokemus sekin...siis ne ravintolan burgerit; vähän erilaisia kuin nagarilta ostetut. Tilaisuudessa palkittiin ansioituneita kuvaajia ja sovittiin ensi vuoden tapaamisten ja kuvakilpailujen aiheista.

Sain uudet talvikengät. Tai harvoin niitä noin vain saa; nyt ostin ne Lidlistä. Mieten nauhalliset pitkävartiset kengät, numero 43! Muut eivät mahtuneet vasempaan jalkaani. Tai mahtuivat, vaan eivät ilman tukipohjallista ja varpaanvälinleivttäjiä...

Kerron piakkoin lisää vaivaisenluuleikatun jalkani tilasta; se ei sitten koskaan tullut oikein kuntoon :(



2 kommenttia:

  1. Hienot sivut sinulla!
    Ihan kadehtien niitä katselin - sinä osaat!
    Hyvää Joulunalusviikkoa sinulle!
    t.Tellastiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Se tuntuu ihan joululahjalta... Kiva tietää, että juttujani luetaan! Ihanaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!