Hae tästä blogista

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Syyskuun loppupuoli jo käsillä

Tänään (19.9) on päivän pituus täällä Hangossa enää 12 tuntia, 35 minuttia! Uskomatonta, kuinka nopeasti päivä taas lyhenee. Niinpä ensi viikon perjantaina onkin syyspäiväntasaus. Siitä alkaa yö olla pidempi kuin päivä. Vaikka kellon mukaanhan me eletään, joten se "yö" taitaa meille useimmille olla aina yhtä pitkä: Yötä on se 6-9 tuntia, jonka vietämme sängyssä. Ja elämästämme kuluu liki kolmasosa sängyssä, joten sängyn ja patjan tulisi todella olla kunnolliset. Minä kun nukuin taas välillä laverilla lasten leikkihuoneessa ja vesisängyssä Jpäässä, niin tämä Hangon patja tuntui nyt aika sopimattomalta. Ainakin lonkkani ovat taas kipeät viime yön jälkeen. Onneksi on keksitty parasetamoli, joten kivut pysyvät kurissa.

Tänään (20.9) olen taas töpeksinyt oikein kunnolla: Poistin vahingossa puhelimeni muistista muutaman valokuvan, enkä ole vielä onnistunut palauttamaan niitä. Odottelen vastauksia tietävämmiltä, sillä laiton kysymyksen asiasta kolmelle eri keskustelupalstalle.

Keräsin puutarhasta ilmeisesti viimeiset kesäomenat, muitahan siellä ei olekaan.
Muumio-omenia taisi nurmikolla olla enemmän kuin käyttökelpoisia omenoita, joista teen piirakan ja vähän hilloa. Kesäomenat eivät oikein kunnolla sovellu kumpaankaan käyttöön, vaan kun muitakaan ei ole, niin pannaan sopimaan!
Omenahillon teko on tosi helppoa, kun omenat voi pehmittää kuorineen ja perskoineen, sillä ylimääräiset roskat saa pois myllyllä tosi kätevästi. Ja tuloksena on vähän siemeniä ja muuta roskaa sekä kulhollinen omenasosetta.
Ja osan omenoista käytin siis siihen piirakkaan, joka on tosi hyvää.

Nyt sain vihdoin käsiteltyä sen uuden teräspannun, jonka taannoin ostin. Siinähän siis piti keittää perunankuoria ja sitten kuumentaa öljyä. Toivottavasti se osoittautuu hyväksi ostokseksi ja paistaa kunnolla. Ainakaan siinä ei ole rikoutuvaa pinnoitetta, kun on kokonaan hiiliterästä.

Viimeisimmästä sienimetsällä käynnistämme on jo jonkin aikaa. Kysynpä nyt jälkikäteen, että heitättekö pois hyvän tatin, jossa vasta kotona ilmenee pieniä madonsyömiä, kuten alla?

2 kommenttia:

  1. Hei Seija!

    Tällaisena vuonna, kun sieniä tunkee ovien lisäksi myös ikkunoista :), ylenkatson madonvierailemat sienet helposti, mutta laihempana vuonna poimisin talteen kaiken syötäväksi kelpaavan. Jokainen tekee tyylillään, pääasia on, että pysyy sovussa itsensä kanssa.
    Hienoja valokuvia sinulla ja mukavia mietteitä.

    Aurinkoista viikonloppua sinne Hankoonkin,
    toivottelee
    eila

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi,eila. Melkein jo päätin ottaa kuvan mukaiset tatit talteen, jos niitä vielä löydän. Kunhan saan vain itse madot pois, jos niitä löydän.

    VastaaPoista

Ilahdun kaikista kommenteista, kiitos!