Hae tästä blogista

lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden 11 viimeinen

Vuoden viimeinen päivä alkoi melko hämärässä: Taivas oli taas pilvessä, vaikka yöllä oli ollut pakkasta. Päivän pituus oli tänään 6 tuntia 3 minuttia (9.30-15.33) Pian kuitenkin lämpötila nousi plussalle ja niin me lähdettiin vuoden viimeiselle lenkille!
Laitoin uudet kengät jalkaani: Eilen olin kauppaan lähdettäessa tunkenut vasemman koipeni 10 sekunniksi liian pieneen kenkään, joten nyt varovaisempana otin isomman kokoisen kengän jalkaani. Vaan ei päästy vielä edes kadun päähän, kun totesin jalkaani koskevan joka askeleella. Tuntui samanlainen polte jalkapöydässä kuin eilenkin, vaikka mitään vikaa ei ollut näkyvissä.

No, metsään päästyämme kipu hieman hellitti ja nautin pitkästä aikaa ulkoilusta. Kuvasin polulle kaatuneen männyn, josta joku oli karsinut oksat polkua käyttävien kulun helpottamiseksi. Kaatuneesta puusta ei näyttänyt aiheutuneen vahinkoa lähitalolle.
Suppiksia emme nyt viitsineet...siis minä en voinut...käydä katsastamassa, vaan jonkun sienen kuitenkin sain kuvatuksi.
Metsässä oli melko märkää ja koska kävely ei minulle ollut mitään herkkua, niin lenkki jäi melko lyhyeksi. Löysin kuitenkin mielenkiintoisen näköisen oksan, lienee madonsyömiä nuo koristeet.

Ja rakettien paukuttelu alkoi jo hyvissä ajoin iltapäivällä; täällä ei odotettu iltakuuteen. Jossain vaiheessa ennen iltaa huomasin, että maa oli saanut valkoisen peitteen! Joten vuosi vaihtunee täällä etelässäkin valoisissa merkeissä.

Taivaalla paistoi välillä puolikuu, vaikka pilvet kiisivät huimaa vauhtia pitkin taivaankantta. Kuvissani kuu näyttää aivan täydeltä, vaan se on kuvaajan osaamattomuutta; kalenterin mukaan vasta puolikuu on 1.1.12.
TOIVOTAN KAIKILLE OIKEIN HYVÄÄ JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2012!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapaninpäivän erikoisuuksia

Joulu alkaa olla jo paremmalla puolella. Eilen kerroin sateesta ja ruostumisesta, vaan tänään ei enää ollut sateesta tietoakaan!
Aurinko paisto liki pilvettömältä taivaalta, vaan viime yönä alkanut myrsky hieman häiritsi aamutoimia. Siis meillä Hangossa ei kovin usein ole sähkökatkoja, mutta tänä aamuna kymmenen maissa sähköt menivät poikki neljäksi tunniksi.
Paremman tekemisen puutteessa sitten lähdimme Tapaninajelulle. Ja autolla tietenkin, eihän reki kulje lumettomassa maassa...
Kiersimme Hangon rantoja kameran kourassa, niin kuin moni muukin näytti tekevän. Väkeä oli siis ulkoilemassa kauniissa säässä paljon. Tuuli vain oli niin kovaa (pahimmillaan Tulliniemessä 25 m/s), että pystyssä pysyminen oli todella vaikeaa, varsinkin tällaiselle puolijalkaiselle. Eihän ne komeat aallot valokuviin vangittuina juuri miltään näytä, mutta laitoin Tapaninpäivän otoksia kuitenkin katsottavaksi Picasa-kansioon.
Kierroksen lopuksi yritimme Koppnäsinrantaan tarkastamaan veneen pressut, vaan pelastuslaitos oli sulkenut tien Levatorin kohdalla, kun tuuli oli jatkanut viime kesänä tehtyä metsänharvennusta oikein rankalla kädellä.

Vielä ennen kotiin menoa kävimme poimimassa vuoden viimeiset suppikset metsästä. Ei niitä paljoa ollut, vaan kuitenkin saan niistä huomenna tehtyä kunnon sienikastikkeen lopun kinkun kostukkeeksi.

Kuvasin kännykkäkameralla videota myrskyävästä merestä, vaan enpä ainakaan vielä saanut siitä näytettävää tulosta.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulupäivänä ruostuu

Koko joulun, siis aaton ja tämän joulupäivän, on satanyt. Silkkaa vettä on tullut niin, että pihoilla ja teillä on isoja lätäköitä. Tämmöisessä kosteudessa ulos jääneet rautaesineet ruostuvat. Ja niin näyttää käyneen kottikärryillemmekin. Myös minun kuntoni...jota ei juurikaan ole...ruostuu, kun ulkona kävin vain kuvaamassa ruostetta.

Tällä kuvalla osallistun Inspis Foton valokuvahaasteeseen 073: Ruoste.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Edelleenkin toivon parempaa...

Nopeasti on taas aika mennyt... Miten liekin vilahtanut, kun en meina edes muistaa, mitä on tapahtunut.

Viime viikolla jouduin taas matkustamaan Hangosta koiliseen eli Jpäähän. Samalla reissulla kävin siis Hesassa joka päivä: Tiistaina tapasin Safety Sisterssit Rintintangossa, keskiviikkona käytin pojat judossa, torstaina syötiin Kamerakerholaisten kanssa Ravintola Töölönrannassa, perjantaina juhlittiin pikkujoulua ravintolalaiva Wäiskissä ja lauantaina sain olla mukana Pihkapolun koulun joulujuhlassa. Mukavan kiireinen ja upeita juhlia täynnä ollut viikko!
Jalka ei vieläkään ole kunnolla parantunut. Oikein minun piti käydä lääkärissäkin ja sain matkustuskiellon. En siis vieläkään pysty kävelemään kunnolla. Yksi tikin reikä oli tulehtunut; onneksi se pikku hiljaa paranee.

Valokuvahaasteen aiheena oli viimeksi tekstuuri. Kuvasin Jpään kylpyhuoneen ikkunassa verhona olevan entisen pyyhetelineen peiton kuvioita tarkoituksena ottaa osaa haasteeseen. Vaan enpä enää sunnuntai-iltana Hankoon palattuani muistanut koko juttua, joten en osallistunut tällä kuvalla haasteeseen.

Nyt tällä jouluviikolla käväisin taas yön yli poissa täältä läntiseltä Uusimaalta. Tyhjensin viimeisetkin tavarat kylppäristä ja käväisin Verkkokaupassa ostoksilla.
Keskiviikkoaamuna satoi hieman valkeaa lunta ja aurinko paistoi. Sain kännykkäkameralla keittiön ikkunasta kuvan, johon tallensin hetken näkymää. Kuva on pohjoisen suuntaan, sillä etelän puolella aurinko oli niin alhaalla, että se piiloutui naapuritalojen taakse. Kuvassa on kuitenkin kaikki tarvittava: Ohut lumikerros maassa ja auringon huikaiseva loiste maiseman yläosassa.


Eilen torstaina oli vuoden lyhin päivä. Vaan pitkästä aikaa oli Hangossa kiva herätä aamusella, kun ulkona oli "valoisaa". Lunta oli yön aikana satanut sen verran, että maa oli valkoinen ja aurinko paistoi päivän mittaan melkein pilvettömätä taivaalta. Kauppakierrokselle otin kameran mukaan ja tuloksena uusi panoraama Regatan rannasta.


Nyt on joulusiivous tehty, vielä etsitään minikuusi tuohon pöydälle tunnelmaa luomaan ja sitten voimmekin jo hiljentyä joulun viettoon.

Toivotan teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa tänä jouluna lähettämilläni joulukorteilla.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Iloiten ikä kuluvi...

Ensin kuva jalastani.

Siis siitä millainen vaivaisenluuleikattu vasen jalkani on tänään sunnuntaina, 11.12.11, kun leikkauksesta on kulunut yli 1,5 kuukautta.
Samalla kuva on vastaus Inspis foton haasteeseen 071: Jalat
Aikaisemmat kuvat jalasta löytyvät marraskuun kirjoituksista Paremman toivossa.

Maanantaina saavuimme Huhmariin (Polvijärvelle) juuri hämärän rajamailla; siis pikkasen ennen pimeää. Pääsimme majoittautumaan, ja välittömästi mies lähti lenkille. Oli löytänyt tiensä Huhmarisvaaralle, ja palasi aivan hikisenä kämpille. Ei muuta kun Vesimaailmaan, sitten yhdessä syömään ja tervetuliaistilaisuuteen. Siellä meille kerrottiin alueen ja lomatoiminnan historiaa ja tutustutettiin viikon ohjelmaan. Joka päivä tekemistä niin, ettei vapaa-ajan ongelmia varmaan tule. Eikä täyshoidossa nälkäkään...

Hei tiistaiaamuna jumpalle ja pian perään hikiliikuntaan. Tampattiin ensin porukalla tenniskentän lumet kasaan ja aloitettiin sitten sähly.
Hikihän siinä pelaajille tuli, paitsi minulle kylmä, kun maalivahtina laskin 7 kertaa pallon taakseni. Onneksi vastapuolen maaliverkko soi 10 kertaa, joten meidän joukkue kuitenkin voitti. Itsenäisyyspäivän kunniaksi käytiin juomassa nuotiokahvit Kodalla, jonne minä koipineni en kuitenkaan jaksanut lähteä kinkkaamaan. Sen sijaan kuvasin Itsenäisyyspäivän lipun ja majoitusrakennuksemme ikkunasta Höytiäisenjärvelle avautuvia kauniita maisemia.
Ja sitten minä taas jouduin palelemaan: piti mennä altaaseen vesijumpalle. Vaan pianhan siellä rupesin tarkenemaan, kun tein Sepen käskystä kaikki liikeet tosissani. Ja mikä nautinto sitten olikaan päästä saunomaan ja sen jälkeen ruokapöytään. Ilta kului sitten rattoisasti Linnan juhlia katsellen ja uni tuli heti iltauutisten jälkeen.

Keskiviikko alkoi kuten muutkin aamut koko viikolla: Menimme syömään heti ennen kahdeksaa, joten ennätimme vielä takaisin mökille sulattelemaan aamupuuroa ennen päivän koitosten alkua.
Tänään oli ensimmäisenä kunnon kävelylenkki ja minä en siihen osallistunut. Sitten pidettiin monipuolinen tietokilpailu, jossa minä ja mies satuimme voittaneeseen joukkueeseen. Siis joukue voitti meistä huolimatta. Tiistain ohjelmassa oli lisäksi venyttelyä, keppijumpaa ja "olympialaiset". Mies pääsi hierojalle ja minä laistin taas ulkoliikunnan. Uinti ja sauna ennen päivällistä toi taas mukavan unen iltasella.

Torstaina oli minun vuoroni päästä hemmotteluhoitoon, joka kuului jokaisen osallistujan ohjelmaan. Valitsin pikajalkahoidon, joka teki tosi hyvää edelleenkin vihoittelevalle vasemmalle jalkaterälleni. Sillä aikaa mies oli dementiahiihtolenkillä ja kun kokeilin päivälliselle mennessämme niitä kävelysauvoja, niin huomasin niiden helpottavan kävelemistän; siis ei tarvinnut enää nilkuttaa yhtä paljon kuin aiemmin. Tosin käsivarteni väsähtivät sen 250 metrin matkalla, joka asunnoltamme on päärakennukseen ja ravintolaan, vaan päätin kuitenkin käyttää loppuviikon niitä sauvoja liikkumiseni avuksi. Päivän ravintoluennon ja tietokilpailun lisäksi iltapäivällä oli vielä ulkoliikuntana Lyhtybingo, josta minä taas jäin paitsi...
Tänä iltana oli auditoriossa ohjelmaa, kun lomalaisilla oli mahdollisuus esiintyä yhteisessä illanvietossa. Ja kyllä olikin hyvää ohjelmaa: Haitarilla säestettynä lauluja Veteraanin iltahuudosta Rakastan elämään, Raili Malmbergin runo Rakkaudentunnustus isänmaalle kauniisti luettuna ja muutama yhteislaulu haitarin säestyksellä. Lopuksi parit joululaulut karaukena... ...mukavaa oli laulaa pitkästä aikaa!

Perjantainen Joensuun retki peruuntui osanottajien vähyyden vuoksi. Siksi ulkoliikunta, Ringon peluu, olikin heti aamusta. Ja taas minä sain vapaahetken. Ennen ruokailua oli kaikille yhteinen luento liikunnan merkityksestä fyysiseen ja psyykiseen hyvinvointiin. Lounaan jälkeen päästiin rentoutumaan ja vesijumppaan ja sitten olikin taas ruokailu. Illalla olisi ravintolassa ollut mahdollisuus tansseihin, vaan me vetäydyimme pakkaamaan ja nukkumaan.

Lauantaina useimmat osanottajat pyrkivät kotimatkalle heti aamiaisen jälkeen, vaikka ohjelmaan kuuluikin vielä lounas. Säätiedotus lupasi huonon ajokelin jatkuvan liki koko maassa, joten kaikilla oli kiire maantielle ja mielellään perille ennen pimeää. Niinpä mekin olimme Järvenpäässä onnellisesti hämärän juuri laskeuduttua.
Ja niin loma oli taas kerran ohi; nyt odotetaan ulkoliikuntainnostuksen pysyvän perheessä edes jonkin aikaa.

Ai niin! Tuo jutun otsikko, Iloiten ikä kuluvi, oli tuetun lomamme nimi/tunnus!

lauantai 3. joulukuuta 2011

Paremman toivossa, osa 4.

Nyt ollaan jo voiton puolella.

Viime tiistaina lääkäri poisti ripeällä nykäisyllä piikin vasemmasta akkavarpaastani ja kehoitti kävelemään koko jalalla. Ja siinäpä onkin opettelemista!
Kun olin viisi viikkoa könkännyt vain kantapäällä ja jalkaterän ulkosyrjällä, niin nyt en millään meinaa saada painoa laskettua koko jalalle.

Ja sitä paitsi jalkapöytä ja nilkka ovat vielä aikamoisen turvoksissa ja akkavarvas jäykkänä, kuten alemmasta kuvasta näkyy. Ylemmän kuvan otin juuri ennen tiistaista piikin poistoa.
Jalkaani mahtuu toistaiseksi suosiolla vain pojalta lainaamani suuri valecrocs -kenkä. Jalkapöydän ihoa kiristää edelleen ja se ärsyyntyy hankauksesta, vaikka "kroksini" onkin tosi iso. Vaikka akkavarvas on osin tunnoton, sitä sattuu välillä, eikä se taivu vielä ollenkaan. Kuvista näkyy, että varpaanvälit ovat ärsyyntyneet hieman silikonisista varpaanvälinlevittäjistä, joita lääkäri kehoitti käyttämään.
Siis onhan tuo käsitelty vaivaisenluu pienempi kuin toinen, vaan isovarvas näyttäisi edelleen olevan vinossa.

Pienistä kivuista huolimatta lähdemme ensi viikoksi lomalle Huhmariin (kiitos A-lomat!). Yritän siellä kävellä mahdollisimman paljon, siis sen verran kuin jalka kestää. Huhmarissa on iso Vesimaailma-kylpylä, joten uimassa yritän käydä moneen kertaan, koska olen viime vuosina oppinut vauvauinneissa painamaan pääni veden alle. Ja ilmeisesti liikunnan lisäksi lomaamme kuuluu joitain luentoja ja ryhmä-rentoutusta. Ja viikon miellyttävimpiä hetkiä ovat tietenkin ruokailut, koska lomailemme täysihoidossa. Kuinkahan osaisin hillitä lihapatojen äärellä itseni...

Aurinko nousi tänään täällä Suomen Etelässä klo 9.05 ja laski klo 15.30. Päivän pituus oli siis vain 6 tuntia 25 minuuttia. Joten pimeää aikaa riittää. Siksipä toivotan "Valoisaa ja oikein hyvää toista adventtisunnuntaita sinulle, lukijani!"

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Muutoksia ja lisäyksiä

Huomaathan, hyvä lukijani, että olen tehnyt muutoksia ja lisäyksiä tähän blogiini. Muutin sivuston ulkonäkoä selkeämmäksi (ainakin omasta mielestäni). Olen kuitenkin vielä niin aloittelija, että en oikein osaa tehdä tästä sivustosta kunnolla toimivaa. Joten toivonkin sinun apuasi. Kerro minulle, mitä muutettavaa, lisättävää tai poisotettavaa sivustollani on, kiitos!

Otin toistaiseksi pois tunnistelistan ja lisäsin sivun ylälaitaan hakupalkin. Lisäsin sivulle Järvenpään säätilanteen näytön, vaan en välttämättä usko sen sanomaan. Pitääpä seurailla sitä ja ottaa pois/muuttaa sitä, jos se kovin valehtelee.
Valitettavasti en löytänyt sopivaa linkkiä Hangon säähän. Toisaalta lisäsin linkin Liikenneviraston sivulla oleviin kelikameroihin . Sieltä jokaisen on helppo tarkistaa omin silmin säätila eri puolilla maata. Helposti siis saa selville mahdollisen lumitilanteenkin...:-)
Linkkilistasta on myös helppo pääsy SPEKin sivuille ja muutamaan muuhunkin kohteeseen. Lisäilen tarpeellisiksi havaitsemiani linkkejä ajoittain.

Ja nyt on enää vajaa viikko, kun ilmeisesti saan viimein vasemman jalan akkavarpaasta helmen piikkineen pois ja voin aloittaa opetella normaalia kävelemistä. Tai ainakin luulen noin tapahtuvan.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Hämärän haasteita

Vastasin taas inspis-sivun valokuvahaasteeseen.

Nyt otin uuden kuvan,koska taisin saada moitteet "vanhan kuvan käytöstä" Ovi-haasteessa. Puolustaudun, koska jalkani ei oikein sallinut käydä kuvaamassa mielenkiintoisia uusia ovia.

Tämän kertainen haaste on 068: Hämäräkuva

"Pimeä tulee koko ajan aikaisemmin ja kuvausaika lyhenee - ainakin jos sitä perinteisempää valokuvausta miettii. Upeita valokuvia voi syntyä myös hämärässä, joten älä vähennä valokuvausta vain valon vähyyden vuoksi! Ota haastetta varten kuva hämärässä"
Vieressä haastekuvani ja alla pikkujoulutoivotukset kaikille lukijoille!

Ja edellisessä jutussanihan on ei vain hämärässä vaan ihan pimeässä otettuja kuvia...

maanantai 14. marraskuuta 2011

Paremman toivossa, osa 3.

Huomenna on viikko kulunut tikkien poistosta.
Siis vasemman jalan vaivaisenluun leikkaushaavojen sulkutikkien. Olen huuhdellut suihkun alla jalkaterääni päivittäin ja käynyt jo kahdesti saunassakin. Linkuttelen edelleenkin yhden jalan ja yhden kantapään varassa, ulkosalla autettuna kainalosauvalla. Kaikki hyvin haavojen suhteen, mutta joka kävelyreissulla kipeytyy jokin "uusi osa" nilkasta, pohkeesta, reidestä tai kyljestä. Mukaan voi myös lukea kämmenen ja olkapään. Onneksi ei taida olla tiedossa mitään pysyväisempää vammaa; lihakset vain rasittuvat väärässä asennossa kinkkailusta.

Viime viikonlopun yökuvausreissu ei kohdaltani oikein ollut onnistunut:
En jaksanut lähteä muun porukan kanssa kävelemään pimentyvään Oulunkylään, vaan etsiydyin autollani lähelle radan ylikulkusiltaa, jossa oli suunniteltu yhteinen kuvauspaikka. Tuo "lähelle" on aika suuntaa-antava, sillä jouduin linkkaamaan ainakin pari sataa metriä (tuntui tosi pitkältä) kameraa ja jalustaa kantaen. Sitten siellä sillalla tuuli, joten silmistäni valui vettä, joka vaikeutti manuaalista tarkennusta. En ollut ottanut lankalaukaisinta mukaani enkä pimeässä nähnyt laittaa vitkalaukaisinta päälle. Ja lopulta minua alkoi paleltaa. Joten eipä niistä rautatiekuvista oikein mitään tullut. Ainuita jotenkuten onnistuneita otoksia ovat nämä:



Seuraavaksi pysähdyin Oulunkylän kirkolle. Onpa kaunis puukirkko; en ollut sitä aiemmin nähnytkään. Kuvani ei ole oikein kunniaksi kirkolle, vaikka työstinkin siitä kaksi eri versiota



Tänään näytti täällä Suomen Etelässä olevan upea auringonlasku. Tosin katselin taivasta vain sisältä ikkunan läpi, joten kuvia en liekehtivästä taivaasta voinut ottaa. Vaan toivottavasti upeita näkymiä on vielä edessäkin päin. Päivät vaan tuppaavat olemaan niin lyhyitä, että aurinko jo laskee ennen kuin tajuan sen nousseenkaan ;-).

Tänään aurinko nousi 8.21 ja laski 16.03, joten päivän pituus oli vain 7 h 42 min, ei siis edes normaalin työpäivän mittainen. Aikoinaan, kun menin työmaalta konttorihommiin, ihmettelin työtovereideni tuskailua ikuisesta pimeydestä. Ihmettelin sitä, koska minä olin ulkotöissä nähnyt joka päivä auringon. Kun sitten olin viettänyt ensimmäisen talven pieni-ikkunaisessa huoneessani, jonne aurinko ei kuunaan yltänyt, niin ymmärsin, mitä tuskailu koski: Kun tulin aamusella työpaikalle Pasilaan, oli aivan pimeää. Ja taas kun iltasella lähdin kotiani, oli taas pimeää. Siis en aurinkoa muutamaan kuukauteen ennättänyt nähdä olenkaan. En kuitenkaan paljoa kärsi kaamosmasennuksesta, varsinkaan näin upeana syksynä. Istuksin vaan sisällä, vilkaisen välillä ulos ja odotan jalkani paranevan...

torstai 10. marraskuuta 2011

Valokuvaushaaste

Kuvaushaaste oli tällä kertaa 067: Kommunikointi

Tallenna pala kanssakäymistä ja kommunikointia. Keskity sähköiseen ja moderniin kommunikointiin tai kuvaa täysin toisenlaista ja perinteikkäämpää kanssakäymistä, ehkäpä kirjeen tai kortin muodossa!

Valuvikasairaslomalla (osa 1 ja osa 2) sain kunnian olla sairaan lapseen hoitajana parin päivän ajan. Ja mikä ilo olikaan seurata Saaran kommunikointia Laten, lelukoiransa kanssa. Kuumeisen tytön ja suloisen koiransa välinen puhe taukosi vain siksi ajaksi, kun otin kuvan, joka todistaa suurta tykkäämistä puolin jos toisinkin.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Paremman toivossa, osa 2

Keskiviikko meni ihan mukavasti yhdellä jalalla ja yhdellä kantapäällä köntystellen. Kauppareissulle otin kepin mukaan, enkä kiertänyt ihan koko puotia.Torstaina istuksin melkein koko päivän koneen äärellä ja kävin läpi ps Elements 9 -kurssin DV:ltä. Kävelyt tein ilman keppiäni, kun ne tuntuivat onnistuvan ihan hyvin. Vaan kun iltasella nilkuttelin sänkyyni, niin ihmettelin turvonnutta vasenta jalkaani. Ja kun koitin nilkkaani, oli se ihan kuuma ja kosketusarka. Hieman pelästyin, vaan kun kipu yms rajoittui vain nilkkaani, ei sinne leikellylle alueella, niin tajusin kyseessä olevan itseaiheutetun vamman. Nilkkani oli ottanut nokkiinsa ilman kyynärsauvoja-kävelystäni ja kipeytynyt liiasta rasituksesta. Sängyssä sitten kohotin jalkopäätä entisestään.

Perjantaiaamuna otin sauvat kauniiseen käteen ja siirryin lepolinjalle. Siis turhan kävelyn välttamiseksi vietin nojatuolissa koko päivän. Jalka oli kohotettuna levossa ja itse katselin televisiota iltaan asti. Muistaakseni oli eka kerta, kun noin tein; siis katselin tv:tä keskellä päivää arkena. Jäähdytin välillä kuumottavaa nilkkaa jääpussilla ja se temppu tuntuikin rauhoittavan. Vielä seuraava yö sängyssä jalkopääty kohti kattoa ja taas olin valmis linkuttamaan.

Eilen tiistaina jätin autoni Malminkartanoon ja ajoin bussilla Kamppiin lääkärin vastaanotolle. Nyt käytin jalkojeni lisäksi kahta kyynärsauvaa, eikä matka kovin nopeasti taittunut. Mutta onneksi se matka ei ollut kovin pitkä bussi 45:n kummallakaan päätepysäkillä.

Tohtori AM toivotti minut iloisesti tervetulleeksi, kun röntgenin jälkeen luokseen nilkutin. Olin aamulla poistanut siteet ja suihkuttanut sinipunaisen jalkani. AM katkoi kolmesta haavasta yhteensä 16 tikiä ja kaikki täysin kivuttomasti. Samalla hän selosti yksityiskohtaisesti millaisia luunkatkaisuja hän oli siihen jalkaterääni tehnyt. Sitten hän näytti saman kuvana tietokoneensa ruudulta ja mittaili kulman muuttuneen 45:stä 35:teen. Siis isovarpaani on ilmeisesti suoristunut ja etuvarpaani lyhentynyt. Ja näinhän koko operaatiossa pitikin käydä.

Nyt en vielä kolmeen viikkoon saa varata päkiääni, joten nilkkani tulee pitkään olemaan turvoksissa ja kipeänäkin väärässä asennossa kulkemisen takia. Tietysti vaihtoehtona olisi liikkumattomuus, mutta minusta se kuitenkin ajoittain tuntuu hätävarjelun liiottelulta.

Niin, ja sitten se "helmi"...siis etuvarpaaseeni istutettu piikki, joka ilmeisesti pitää katkaissut luun päät kiinnikasvamisen ajan paikoillaan. Se poistetaan sitten tämän marraskuun lopussa; siis silloin kolmen viikon kuluttua. En uskalla arvuutella, miltä tuntuu, kun se vedetään ulos. Toivottavasti saan sen piikin helmineen muistoksi.

Nyt keskiviikkona olen sairaan tytön hoitajana Malminkartanossa. Taivaalla paistaa täysikuu ja sen lähellä kello viidessä näkyy tähti. Varman tiedon mukaan se on planeetta, Jupiter. Ja kävinpä noita taivaankappaleita minäkin kiikaroimassa, joten uskon poikien selostuksen Jupiterin kuista.

Vietän tämän viikon täällä pohjosempana, kun viikonloppuna pääsen taas valokuvauskurssille. Nyt on kyseessä tutustuminen yökuvauksen saloihin. Jos opit kantavat joltistakin julkaisukelpoista, niin niitä on sitten tyrkyllä ensi viikolla.

lauantai 5. marraskuuta 2011

Vastaus valokuvahaasteeseen

Otsikon linkissä on seuraava teksti:
Ovi auki! Kuvaa kotiovi tai työpaikan ovi. Mummolan ovi, kaverin ovi, joku muu merkityksellinen ovi tai kaunein ovi jonka ohi olet kävellyt.

Kun en pääse toistaiseksi paljon kävelemään ovien ohi, niin kaivoin kaksi vanhaa kuvaa Tallinnan reissuilta. Toinen on kaunis ja toisen läpi näkyy mukava kahvilan terassi.


tiistai 1. marraskuuta 2011

Paremman toivossa, osa 1.

Toivossa on hyvä elää, sano lapamato aikoinaan ja niin sanon nyt minäkin.
Kaikki alkoi viime talvena, kun vasemman jalan päkiässä alkoi silloin tällöin tuntua pistävää kipua. Alkukesästä luulin päkiääni kasvavan jonkun känsän; sinne lihaksen sisälle.
Nyt syksyllä pääsin vihdoin tapaamaan henkilääkäriäni, joka ohjasi minut välittömästi jalkateräspesialistille. Tämä innostuikin silmin nähden vaivaisenluustani kertoen sen "kovettuman" johtuvan väärässä asennossa olevasta liian pitkästä etuvarpaasta. Ja ystävällinen tohtorisetä alkoi heti tehdä leikkaussuunnitelmaa, jolla hän korjaisi vaivaisenluun ja sen pitkän varpaan ongelmat. Minun piti vain ensin saada maksusitoumus vakuutusyhtiöltäni, joka sen melkein välittömästi toimittikin Terveystaloon.
Niinpä sitten viime tiistaiaamuna pukeuduin sairaalavaatteisiin, kävelin reippaasti leikkaussaliin ja asettauduin selälleni vihreällä lakanalla peitetylle lavitsalle.

Seuraavan kerran havahduin todellisuuteen puolen päivän maissa, kun makasin sairaalasängyssä vasen jalka koholla ja kivuliaana. Ystävälliset hoitajat selittivät leikkauksen sujuneen hyvin ja lisäsivät kipulääkettä tiputukseen. Vaivaisenluuta oli pienennetty, ja etuvarvasta käsittääkseni lyhennetty. Tuo helmi varpaanpäässä jatkuu terästikkuna jonnekin jalkapöytään, ilmeisesti viritelmän tarkoitus on pitää etuvarvas liikkumattomana luutumisen ajan, tms. Myöhemmin iltapäivällä selvisin sen verran, että nautin pari voileipää ja mukillisen hyvää kahvia.
Olin poikani kanssa sopinut, että hän tulee hakemaan minut pois noin viiden aikaan, kun lääkäri on käynyt katsomassa minua. Kotiinlähtö venyi kuitenkin seitsemään asti, joten lapset myöhästyivät hieman iltapuuroltaan. Ja koko illan siihen leikattuun jalkaterään koski, joten otin yötä vasten kunnon pillerit. Sainkin nukkua yön ilman kipuja, jotka keskiviikkoaamuna kuitenkin palasivat. Niinpä vietin sen päivän sängyssä ja vielä seuraavankin yön lasten leikkihuoneessa.

Torstai-iltana olin jo sitten niin hyvässä kunnossa, että poika lapsineen ajoi minut Järvenpäähän. Olin kuvitellut itse pystyväni ajamaan automaattivaihteistoisella neonillani, vaan enhän olisi pystynyt kantamaan kassejani, koska kuljin kyynärsauvojen varassa. Minulla on lupa tukea jalkaani kantapäähän, mutta päkiääni en saa varata. Liikkuminen ei onnistuisi ollenkaan, jollen olisi saanut jalkaani uutta kantapäätä, johon jalan tukea, kun kävelen.

Nyt on operaatiosta kulunut viikko ja olen jo takaisin Suomen Etelässä. Jalkaan ei koske ollenkaan; vain pientä kihelmöintiä ja kutinaa tuntuu jalkapöydässä siteiden alla. Tikit otetaan pois viikon päästä ja sitten jalkani kai sidotaan jotenkin vielä kuukaudeksi. Sinäkään aikana en käsittääkseni saa varata päkiääni. Ja sitten onkin jo joulukuun alku, jolloin pääsemme Polvijärvelle Huhmareen virkistyslomalle. Siis liikuntaa tiedossa tämän melkein liikkumattomuuden sijasta.

Jatkan tätä tarinaa, kunhan jutussa tapahtuu jotain, mieluiten edistystä.

Onko sinulle tehty vastaava toimenpide? Onnistuiko se "lopullisesti"? Kerro kokemuksistasi s-postilla forms@seija.eu tai kommentoimalla tätä kirjoitusta, kiitos!

maanantai 24. lokakuuta 2011

Viimesiä viedään

eli pian taas on kuun vaihde käsillä. Siis tämä lämmin lokakuu vaihtuu pimeään marraskuuhun. Vaikka pimeäähän sitä alkaa olla jo nytkin: päivän pituus täällä Suomen Etelässä on tänään maanantina enää 9 tuntia 28 minuuttia. Päivä lyhenee kait monta minuuttia vuorokaudessa. Enää ei pitkään aikaan ole voinut aamulla päätellä ylösnousun oikeata ajankohtaa silmiä raottamalla. Siis jotta voisi vilkaista, että joko rupeaa taivas vaalenemaan sopivasti. Tuolla konstilla sängyssä menee nyt jo överiksi.
Kuluneella viikolla ennätti tapahtua paljon: Leivottiin uusia kurssinjohtajia, hain lapsia päivähoidosta parikin kertaa, sain myönteisen päätöksen Perhelomien sponsoroimalle virkistyslomalle ja annettiin tytölle nimeksi Rebekka. Venekin tuli nostettua telakalle ja peitettyä; tosin ilman minun myötävaikutustani.

Ja eilen huomasin taas, kuinka erehtyväinen ihminen on...siis ainakin minä olen.

Ihmettelin joskus alkukesästä, minkä kasvin olin bongannut eräältä tontilta. Sain apua tyrnin tunnistukseen, kiitos siitä. Itse sitten päättelin, että kyseessä olisi tyrnin hedepuu, koska en puussa nähnyt minkäänlaisia marjanalkuja.
No, eilen kävin uudestaan samassa paikassa ja nyt saatoin ihailla oksia täynnä mehukkaita oranssin värisiä marjoja. Siis puut ovat todella tyrnejä ja ilmeisesti emikasveja, koska tuottavat hedelmiä. Marjat olivat erittäin mehukkaita, jopa ylikypsän tuntuisia. Ja maistuivat ihanalle.
Missähän se urospuu oikein on heteineen? Vai menikö minulta nyt lisääntymistiedot vikaan?

Olen vuosien mittaan epäsäännöllisen säännöllisesti kuvannut Hangossa samoja kohteita. Siis nähdäkseni maiseman muuttumisen. Ja kyllä se muuttuukin. Saanen joskus aikaiseksi kuvasarjan Regatan rantamaiseman kehityksestä viime vuosien aikana. Eikös muutosta muuallakin kuin työelämässä nimitetä kehittymiseksi?

Tässä kuvassa Regatan tontin asuintalo on jo valmis ja hotelli Regatan entistettyä julkisivua vielä kunnostetaan. Graninin tontin taloilla ovat työt vielä aivan kesken.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Lokakuu kääntyi jo lopuilleen

ja arkimietteitä kirjoittelen taas viikonloppuna. On se kummaa, että varsinaisena arkena en muka ehdi kirjoitella, vaan ehkä minulla on ollut muita puuhia. Ja niinpä onkin:
Viime viikon vietin Jpäässä ja Hesassa; kävin jopa "töissä" suunnittelemassa ensi viikon koulutuksia. Ja viime viikonloppuna minulla oli mieluisaa puuhaa, kun olin Hgin työväenopistossa valokuvauskurssilla. Opettelimme panoraama- ja HDR-kuvausta sekä teoriassa että upeassa säässä ulkona. Viikonlopun tuotoksia voit katsella tässä kansiossa.



Tällä viikolla maanantaina satoi, joten silloin en oikein tehnyt mitään mainittavaa.

Tiistaina kävin Meri-Teijossa vierailulla ja suppiksia poimimassa. Ja tietysti kamera oli mukanani, jotta sain Matildajärvestä muutaman komean panoraaman.Kiva oli tavata pojanpoikia, jotka nauttivat syyslomasta mummin ja vaarin kanssa.


Ja koska nyt on jo syksy, niin vene oli tyhjennettävä kaikesta tavarasta, jotta sen voi tulevana maanantaina nostaa ylös. Hommassa hupenikin muutama päivä ennen kuin kaikki tavarat oli pakattu, kuljetettu kotiin ja pantu paikoilleen talvisäilöön. Vielä kuitenkin isopurje on kuivumassa tuossa olohuoneessa. Purje on niin iso, ettei se oikein muualla mahdu olemaan. Viikon päästä sen sitten voi pakata pussiin ja siirtää vintille odottamaan tulevaa kesää.

Tänään sunnuntaina on edelleen ollut kaunis, aurinkoinen päivä.

Vaikka se aurinko olikin taivaalla vain 10 tuntia, 9 minuuttia. Siis nousi vähän kahdeksan jälkeen ja laski jo 18 minuuttia yli kuusi. Ennätimme kuitenkin päivännäköön käydä fillarilenkillä Hangossa Täktomin tien varressa olevalla Neuvostomonumetilla (venäläisten muistomerkillä ja hautausmaalla).


Kotiin tultua jaksoimme vielä hakea lähimetsästä suppiksia. Tuoreista metsänkosteista on kiva tehdä kastiketta, vaikka kuivattuina suppilovahveroita onkin kaapeissa jo monta litraa.

Minä lähden huomenna taas Hesaan. Onneksi sieltäpäin tuli poika tilalleni, niin on miehellä kunnon apu veneen nostossa ja peitossa ensi viikolla. Vaikka eihän siitä kauaa ole, kun se purkkari vasta kuorittiin peiton alta.

ps. huomaathan, että punaisilla kirjaimilla olevat tekstit ovat linkkejä, jotka aukeavat uuteen ikkunaan. Ja kuvat saat suuremmiksi klikkaamalla niitä!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Lokakuu alkoi

ja päivät senkun lyhenevät. Jos et ollut huomannut, niin tänään sunnuntaina aurinko laski jo minuutin vaille 7, siis täällä etelässä. En tietenkään ole pessimisti, mutta tuleva kaamos kyllä vähän askarruttaa. Ja käytännössä haittaa elämistä, sillä enhän minä ehtinyt perjantaina heinän leikkuuseen, kun ilta tuli estämään. Siis todella heinän, ei enää ruohon. Kun olen vähän aikaa...vain muutaman viikon...ollut ohjailematta sitä leikkuria tuolla pihamaalla, niin jo taas heinää kasvaa nurmikolla. Vaan ehkä ilmoja vielä piisaa myöhemminkin, tai sitten heinikko jää lumen alle.

Hangossa on ollut vilkas viikonloppu. Otimme osaa muutamiin tapahtumiin.


Lauantaina juostiin Itämeri-maraton (me emme juosseet!) ja Kasinolla oli Elonkorjuu-juhla. Kaupungilla näkyi paljon juoksijoita ja Kasinolla oli mm. kasvomaalausta ja orkesteri nuorine solisteineen. Ostin myyjäisistä pitkään kaipaamamme patasudin, siis riisinjuuresta tehdyn paistinpannun pesimen.

Tänään sunnuntaina oli Hangonkylässä paljon porukaa. Ilmahan oli edelleenkin upea, joten ei ihme, että väkeä riitti. Ja ulkoiluun oli varmaankin syynä myös kirpputori, joka edellisvuosien tapaan järjestettiin venesatamassa. Katso tilaisuudesta kuvaamani tapahtumavideo.

Sienimetsän antimia olemme myös edelleen saaneet.
Eilen kauppareisulla tein pienen lenkin metsän kautta ja löysin muutaman hyvännäköisen tatin. Ja pitihän se arvata, että moni kakku päältä kaunis!. Vaan kun sain sen madon pois siitä herkkutatista, niin ne reiät pääsi reunoineen pannuun paistumaan. Ja isäntä sai niistä taas maistuvan osan herkulliseen ruokaan. Ja kyllä oli mukava pestä hiiliteräspannu patasudilla.

Edellisessä jutussani kyselin oudoista sienistä. Nyt niihin löytyi sienipolulta vastaus: haarakkaan näköinen lienee joku haarakas ja pienet helmet ovat sudenmaitoa! Sudenmaito ei ole sieni, vaan limasieni, sillä "Limasieni ei ole sieni. Suomenkielinen Myxomycetesten nimi on harhaan johtava.
Limasienet eivät kuulu edes samaan pääjaksoon sienten kanssa.
Ne ovat lähempänä ameboja.
Limasienethän pystyvät joissain elämänsä vaiheissa liikkumaan, mitä sienet eivät käsittäkseni juuri koskaan itsekseen tee


Nyt on maanantai ja valmistaudun matkaamaan valoisan aikana pohjoisemmaksi...Jpäähän. Siellä odottaa toivottavasti kutsu alkutalven Hyvän Olon viikko -lomalle Huhmareeseen.

perjantai 30. syyskuuta 2011

Kuukauden vaihdos

on taas piakkoin, sillä huomenna on syyskuun viimeinen päivä. Aika nopeaan on taas tämäkin kesän mennyt; eikä edes kunnon purjehdukselle olla päästy. Vaan sienimetsään sitäkin useammin ja saalista on aina saatu.
Suppilovahverot ovat tänäkin vuonna runsassatoisia, vaikka ovatkin piilosieniä. Aikoinaan käytimme lapsia etsimään niitä piilosieniä; lapsilla kun tarkat silmät on lähellä maata. No, minulla on silmien apuna lasit ja kuljen metsässä kumarassa (=huono ryhti), ja silti en meina nähdä niitä sieniä. Vaan voi sitä löytämisen riemua, kun mies tulee takaa ja huutaa olemaan tallomatta niitä suppiksia. Ja kun siirän hieman jalkojani, niin siellähän niitä taas onkin. En vain itse niitä ollut heti hoksannut. Ja se mies löysi muutakin: Näytti suppiksen näköistä sientä ja ihmetteli, kuinka paljon se oli imenyt vettä sisuksiinsa. Onneksi tunnistin sen sienen rustonupikkaaksi, joka on jopa hieman myrkyllinen. Nyt saunan lauteille verkon päälle kaikki saaliit kuivumaan, niin taas on talvella, mitä syödä ja jakaa.
Ne kanttarelit ja orakkaat, jotka saimme, paistoin pannulla ja odottavat nyt sienipiirakkaan pääsyä.
Ja löytyihän sieltä metsastä taas outojakin. Kuvassa keltahaarakasta muistuttava sieni oli aivan kuivan tuntuinen ja kannossa kasvavat ruskeat pallot täynnä samanväristä ainetta, jota kynnellä sain lohkaistua. Mitähän nuo ovat?

Liikkeellä

Ollaan päästy aika hyvään rytmiin tuon liikunnan suhteen. Se tämänpäiväinen metsäreissu oli jo neljäs liikuntasuoritus viikon sisällä.Jaksettaisiin vaan jatkaa samalla vauhdilla.
Viime sunnuntain kävelylenkillä käytiin kaupungintalon galleriassa taidenäyttelyssä On my mind-In my mind. Siellä oli näytillä mm. mielenkiintoisia uuden eurooppalaisen aallon valokuvia. Samalla reissulla kuvasin taas merta ja rantaa.

Mies väitti, että en saa rantaveden meduusoista kunnon kuvaa, kun meren pinta niin kiiltelee. Vaan mielestäni meduusat ovat ihan kunnolla näkyvissä, vai mitä? Merivesi oli tosi kirkasta, joten näkyvyys oli hyvä. Meriheinät olivat juuri niin vihreitä kuin tuossa kuvassakin, joten väri-iloa oli tosi kiva katsella.

Syyskuun 2011 viimeinen päivä

Ja nyt onkin jo se huomenna, sillä nyt on 30.9.2011. Ja upean kesän viimeinen lämmin päivä, tai ainakin historian lämpimin syyskuun vimeinen päivä. Ja siinä mielessä merkityksellinen, että pääsin vihdoin vesille! Menimme miehen kanssa veneellä motoroiden Hauensuoleen. Hauensuoli (ruots. Gäddtarmen) on historiallinen satamapaikka ja nähtävyys Hangossa. Hauensuoli on ohut, kalliorantainen ja mutkitteleva salmi, jonka muoto on aikoinaan tuonut mieleen kalan suolen. Se sijaitsee Tulliniemen edustalla kahden pienen saaren (Tullisaaren ja Kobbenin) välissä. Oli tosi upeaa kiipeillä kalliolla, kun kiersimme katselemassa kallioon hakattuja laivojen nimiä ja mm. aatelisvaakunoita.

Hauensuolen ankkuripaikalla merenkulkijat ovat mm. 1500 -luvulla odottaneet suotuisia säitä ja käyttäneet saarten sileitä kallioita kivisenä vieraskirjana.
Ja tuo tämänpäiväinen kalliokiipeily käy kyllä liikunnasta, joten tänään ei enää tarvitse tehdä muuta kuin aloittaa taas heinikon leikkuu. Hyvä päätös hyvälle kesälle.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Syyskuun loppupuoli jo käsillä

Tänään (19.9) on päivän pituus täällä Hangossa enää 12 tuntia, 35 minuttia! Uskomatonta, kuinka nopeasti päivä taas lyhenee. Niinpä ensi viikon perjantaina onkin syyspäiväntasaus. Siitä alkaa yö olla pidempi kuin päivä. Vaikka kellon mukaanhan me eletään, joten se "yö" taitaa meille useimmille olla aina yhtä pitkä: Yötä on se 6-9 tuntia, jonka vietämme sängyssä. Ja elämästämme kuluu liki kolmasosa sängyssä, joten sängyn ja patjan tulisi todella olla kunnolliset. Minä kun nukuin taas välillä laverilla lasten leikkihuoneessa ja vesisängyssä Jpäässä, niin tämä Hangon patja tuntui nyt aika sopimattomalta. Ainakin lonkkani ovat taas kipeät viime yön jälkeen. Onneksi on keksitty parasetamoli, joten kivut pysyvät kurissa.

Tänään (20.9) olen taas töpeksinyt oikein kunnolla: Poistin vahingossa puhelimeni muistista muutaman valokuvan, enkä ole vielä onnistunut palauttamaan niitä. Odottelen vastauksia tietävämmiltä, sillä laiton kysymyksen asiasta kolmelle eri keskustelupalstalle.

Keräsin puutarhasta ilmeisesti viimeiset kesäomenat, muitahan siellä ei olekaan.
Muumio-omenia taisi nurmikolla olla enemmän kuin käyttökelpoisia omenoita, joista teen piirakan ja vähän hilloa. Kesäomenat eivät oikein kunnolla sovellu kumpaankaan käyttöön, vaan kun muitakaan ei ole, niin pannaan sopimaan!
Omenahillon teko on tosi helppoa, kun omenat voi pehmittää kuorineen ja perskoineen, sillä ylimääräiset roskat saa pois myllyllä tosi kätevästi. Ja tuloksena on vähän siemeniä ja muuta roskaa sekä kulhollinen omenasosetta.
Ja osan omenoista käytin siis siihen piirakkaan, joka on tosi hyvää.

Nyt sain vihdoin käsiteltyä sen uuden teräspannun, jonka taannoin ostin. Siinähän siis piti keittää perunankuoria ja sitten kuumentaa öljyä. Toivottavasti se osoittautuu hyväksi ostokseksi ja paistaa kunnolla. Ainakaan siinä ei ole rikoutuvaa pinnoitetta, kun on kokonaan hiiliterästä.

Viimeisimmästä sienimetsällä käynnistämme on jo jonkin aikaa. Kysynpä nyt jälkikäteen, että heitättekö pois hyvän tatin, jossa vasta kotona ilmenee pieniä madonsyömiä, kuten alla?